Päivän täky

Yksityisiä asioita

Suomen sisällissodan alkamisesta tulee 27.1. kuluneeksi 100 vuotta. Paavo Haavikko (25.1.1931 – 6.10.2008) kuvasi elämää vuonna 1918 ensimmäisessä romaanissaan Yksityisiä asioita (Otava 1960). Haavikon kuvaus kuitenkin poikkeaa monista muista, sillä hän keskittyy päähenkilönsä arkielämään, jossa sotatapahtumilla ei paljoa ole sijaa. Liikemies miettii muita asioita, kuten kiinteistökauppoja, edullisia sijoituksia, korkoja ja prosentteja. Mies näkee eniten vaivaa lukujen eteen, mutta hänellekin sattuu laskuvirhe, ja kuvernöörin maton ostaminen johtaa puolen vuoden tuomioon. "Kirjailijan tyylillinen ja psykologinen ote on horjahtamattoman rikkeetön. Monet ajankuvaukselliset, hyvin punnitut yksityiskohdat antavat hiukkasen väriä ja tuoksua tähän harmaaseen muotokuvaan", luonnehti teosta Arvostelevan kirjaluettelon arvio aikanaan. "Nyt meillä oli paljon työtä, kun suuri joukko virkamiehiä oli erotettu; he olivat hoitaneet virkoja punaisena aikana, ja heti punaisten vallan lakattua nämä virkamiehet oli tutkittu ja poistettu viroista, ja nyt he menettivät oikeuden saada eläkettä ja ne maksut, joita olivat kassaan maksaneet sairauden varalta. Ja he tulivat kaikki valittamaan hätäänsä, ymmärtämättä että täällä on toimittava sen mukaan kuin on määrätty."

Golem

Itävaltalaisen Gustav Meyrinkin (19.1.1868 – 4.12.1932) romaani Golem (Taifuuni 1995, suom. Rauni Paalanen) on saksankielisen kauhukirjallisuuden klassikko. Alun perin vuonna 1915 ilmestynyt Der Golem pohjautuu Prahassa kauan eläneeseen myyttiin aavemaisesta, keinotekoisesta ihmisestä, jonka rabbi muovasi joskus muinoin. Tarun mukaan joka 33. vuosi Golem saapuu pelottelemaan juutalaisen kaupunginosan väkeä. Romaanin pääosassa ovat vanhojen tavaroiden restauroija Athanasius Pernath naapurustoineen, ja kerronnassa unet kietoutuvat todellisuuteen. "Meyrink ei esittele lukijalle konkreettista savimöykkyä, vaan Golem toimii ennemminkin tunnelman tiivistymänä. Henkiin herätetty elottomuus vastaa jokaisen ihmisen piilotettua, ehkä jopa pimeää puolta, jota toisinaan joutuu itse katsomaan silmästä silmään kuin varjoissa lurkkivaa hirviötä konsanaan", pohtii Laura Leiwo Maailmankirjat-verkkolehden arviossa. "Ääni joka minua etsien kiertelee pimeässä, piinatakseen minua rasvaisella kivellä, on mennyt ohitseni eikä ole nähnyt minua. Ja minä tiedän, että se on peräisin unen valtakunnasta. Mutta se minkä koin, se oli todellista elämää – siksi ääni ei voinut nähdä minua ja siksi se etsii minua turhaan, näin minusta tuntuu."

Jotain häikkää

Vepsäläissyntyinen, Suomessa lapsesta asti asunut kirjailija ja toimittaja Raisa Lardot (s. 17.1.1938) on kirjoittanut sekä tietokirjoja, muistelmateoksia, fiktiivistä proosaa että runoutta. Jotain häikkää (Schildts 2011) on pienoisnovellien kokoelma ihmisistä, joiden elämässä sattuu äkillisiä käänteitä. Lyhimmillään alle sivun mittaiset tekstit kuvaavat kohtaamisia, ennakkoluuloja, odotuksia ja tapoja pelkistetysti, ilman ylimääräisiä selityksiä. Huumoriakin on reilusti mukana. Tilanteet ja välähdyksinä kuvatut hetket jäävät kaihertamaan, kuten tehokkaassa lyhytproosassa kuuluukin. "Elämä menee menojaan, kunnes ilmaantuu uhka. Tuntematon mies, ulkomaalainen, murtovaras jota ei ole olemassakaan. Tapahtuu tai olisi voinut tapahtua", kirjoittaa Jukka Koskelainen HS:n arviossa kokoelmasta. "Vaikea jäljittää omia tunnetilojaan jälkikäteen. Hän oli menossa huonekaluliikkeen jättivarastoon tarkistaakseen, että sieltä varmasti löytyisi hänen piskuiselle terassilleen sopivan kokoinen pieni pyöreä pöytä, ja jo heti ovella, varastomiehen nähtyään, jotakin merkillistä tapahtui: hän ei kyennyt hillitsemään itseään."

Lempeä kuolema

Ranskalainen Simone de Beauvoir (9.1.1908 – 14.4.1986) oli eksistentialistisen koulukunnan filosofi ja kirjailija. Beauvoir käytti myös kaunokirjallisessa tuotannossaan aineksina oman elämänsä tapahtumia ja ihmissuhteiden myllerryksiä. Hänen teoksensa Lempeä kuolema (Kirjayhtymä 1966, suom. Outi Kasurinen-Badji) on laajuudeltaan pienimuotoinen, lakonisesti pohdiskellen kuvattu kertomus hänen äitinsä viimeisistä elinviikoista. Beauvoirin äiti kaatui kotonaan, ja hoidon yhteydessä paljastui, että tämä sairasti nopeasti etenevää vatsasyöpää. Beauvoir kuvaa toivossaan ja elämässään riippuvan äidin olemusta pikkutarkasti, samalla kun tarkastelee omia tuntemuksiaan ja muistelee äiti-tytärsuhteen vaiheita. Hoitohenkilökunta lupaa lempeän kuoleman, mutta onko sellaista? "Äidin ja tyttären suhde ei ole ollut erikoisen läheinen, ja äidin lähestyvä kuolema on siten henkisten ristiriitojen ja murroksen aikaa myös tyttärelle, etenkin kun hänkin kokee kuoleman 'kohtuuttomana väkivallantekona' ihmiselle", kuvataan Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviossa. "Olin kiintynyt tuohon kuolevaan. Jutellessamme hämärässä tyydytin vanhan kaipuuni; jatkoin nuoruudessani katkennutta keskustelua, jota erilaisuutemme ja samankaltaisuutemme eivät olleet koskaan sallineet meidän aloittaa uudelleen."

Väliaikainen

Kirjailija Rosa Liksom täytti 7. tammikuuta 60 vuotta. Suomalaiseen kirjallisuuteen lyhytproosan käsitteen tuonut Liksom palasi tyylilajiin kolme vuotta Finlandia-palkintonsa jälkeen teoksella Väliaikainen (Like 2014). Kirja on tyyliltään lähellä Liksomin ensimmäisten teosten rosoista ja ytimekästä kerrontaa. Minä-muodossa kerrotut puhekieliset, lyhyet jutut kuvaavat nykypäivän suomalaisten elämän kamppailuja ja murheita. Kolmas osio "Pohjoinen" on kirjoitettu meänkielellä. "Jälkipuoliskolla liikutaan Lapissa, nimenomaan Liksomin Lapissa. Siellä pakastimen kotiin vienti ei toisellakaan yrityksellä onnistu, kun kievari osuu kohdalle. Siellä ei salakaadosta koidu eläkerahaa, ja ammatti on ansiotta hyljeksitty kuin Kekkonen nykyään", kirjoitti Jukka Koskelainen teoksesta HS:n arvostelussa. "Mie en usko ilmastonmuutokseen, vaikka lehet kiljuvat talvitten lämpenemisestä. Karsuanon Rauna-vainaaki muisteli useasti yhtä joulunpyhhää kolmekymmentäluvula ko sen setä Oskari Kuoksa valjasti Valkko-hevosen ja lähti auraahmaan sontahuohneen takasta peltoa. Lunta ei ollu ollu nimeksikhään ja mittari oli viisanu lämpimänpuolele. Niin että on sitä lumettomia jouluja ollu näilä kairoila ennenki."

Värit

Vuoden 2017 kotimaiseksi kirjaksi Kirjasammossa on valittu Maria Matinmikon (s. 1983) runoteos Värit (Siltala). Teos ylittää rajoja sekä asioiden kuvauksessaan että kirjallisuuden lajien osalta, sillä Matinmikon kirjoitus sisältää piirteitä niin runosta kuin proosastakin sekoittaen niitä uusin tavoin. Kaleidoskooppimaiseksi kuvattu kirja tutkii mm. ruumiillisuutta, aisteja, materiaalisuutta, tilaa ja ajattelua. Tunnelmat vaihtuvat teksteissä usein täysin toisenlaisiksi nopein käännöksin. Kokoelmassa on nähtävissä yhteiskunnallinenkin ulottuvuus. Värit on viimeinen osa kolmiosaisesta kokonaisuudesta, johon kuuluvat myös Matinmikon teokset Valkoinen ja Musta. "Matinmikon ainutlaatuisuus ilmenee esimerkiksi taitavuudessa kirjoittaa yhteiskunnallinen analyysi ja lukuisiin merkityksiin taipuva kielen leikki samaan lauseeseen", kirjoittaa Laura Kärkäs Kiiltomato-lehden arvostelussa. Matinmikko on saanut teoksestaan Kalevi Jäntin palkinnon ja Nihil Interit -runouspalkinnon. "En voi sanoa, etten pelkää. He, jotka sanovat etteivät pelkää mitään, eivät tunne itseään. Ehkä he eivät pelkää samoja asioita kuin useimmat tai heidän pelkonsa on naamioitunut pikkutarkkuuteen tai vahvuuden ylläpitämiseen vaadittuihin rutiineihin; suu kääntyy pään sisällä toisin päin ja alkaa syödä päätä."

Korpisoturi

Vuoden 2016 kotimainen kirjavalinta on Laura Gustafssonin (s. 1983) romaani Korpisoturi (Into). Kirjassa survivalisti Ahma haluaa elää omavaraisesti erillään muista ihmisistä. Se ei aina ole helppoa, kaupassakin on pakko joskus käydä, eivätkä kaikki ole valmiita jättämään rauhaan noin vain. Lopulta iskee yhteiskunnallinen kriisi ja romahdus (SHTF), johon Ahma on varautunut. Hänen talolleen on äkkiä pyrkijöitä, ja ympärille kertyy pieni lauma. "Gustafsson ajattelee kirkkaasti ja syvästi Ahman hahmossa. Hän kirjoittaa ihon alle tunkevan kuvan modernista miehestä, joka tieten tahtoen yrittää sulkeutua ja vieraantua omaan yksinäisyyden kuplaansa, mutta ei onnistu tässäkään", kirjoitti Markus Määttänen teoksesta Aamulehden arviossa. Gustafsson oli Korpisoturilla Tulenkantaja-palkinnon ehdokkaana. "Pysykää perkele loitolla. Suomalaisen erakon mielenlaadulla on biologinen perustansa: ilmastovyöhyke ei kestä tiheää ihmispopulaatiota. Alkuperäiset asuttajat kunnioittivat luonnon kantokyvyn hauraita rajoja. Yksi mies, yksi maa. Parempi rakastaa maaperää kuin lähimmäistä."

Seksistä ja matematiikasta

Vuoden 2015 kotimaisena kirjana on Iida Rauman (s. 1984) romaani Seksistä ja matematiikasta (Gummerus). Saksassa työskentelevä suomalainen matemaatikko Erika kohtaa kirjan alussa pahimman, mitä hänelle on tapahtunut, ja päätyy palaamaan Suomeen. Sosiaaliset tilanteet ovat aina olleet Erikalle haastavia, ja menestynyt matemaatikko huomaa yhtäkkiä olevansa elämässään hukassa. Kirjassa nousevat näkyville mm. sukupuolen moninaisuus, ympäristöonnettomuuksien uhat ja suhtautuminen vammaisuuteen. "Seksistä ja matematiikasta on yhdellä tasolla siis kolmen ristiriitaisen ihmisen kehitystarina, johon liittyy tarkkaa kuvausta perhedynamiikan ja suomalaisen asenneilmaston muuttumisesta, aina tyyneen maailmanlopun odotukseen asti", kirjoittaa Suvi Ahola HS:n arvostelussa. Iida Rauma sai romaanista Kalevi Jäntin palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon. "Elimistö tuntui tyhjältä, epätodelliselta. Hän tuijotti vastapäisen seinän kaakeleita, kolmetoista vaakaa, kahdeksan pystyä. Yhteensä sataneljä, jossa ykkösen sinertävä kelmeys sekoittui nollan himmeään mustaan ja nelosen synkkään ruskeaan muodostaen samean vesistön. Luvut rauhoittivat, työnsivät kipua kauemmas."

Tohtori Murken kootut tauot ja muita satiireja

Saksalaisen Nobel-kirjailija Heinrich Böllin (1917–1985) syntymästä tulee 21.12. kuluneeksi sata vuotta. Jouluviikolle sopivasti Böllin laajaan tuotantoon kuuluu myös novelli "Ois joulu ainainen", joka sisältyy kokoelmaan Tohtori Murken kootut tauot ja muita satiireja (Otava 1962, suom. Kristiina Kivivuori). Tarinassa joulusta on tullut kertojan tädille huomattavan tärkeä juhla erityisesti toisen maailmansodan koetusten jälkeen, ja lopulta joulukuusen vieminen pois kynttilänpäivänä aiheuttaa tädissä odottamattoman voimakkaan reaktion, johon suvun on keksittävä ratkaisu... Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviosta: "Nyky-yhteiskunnan epäilmiöitä suomitaan kirpeästi ja riemullisesti: kaavamaisuuttamme, omahyväisyyttämme, pinnallisuuttamme, kulttuuriasioilla keikailua, virkavaltaisuutta, sotilaspöyhistelyä, laskelmoivaa hyväntekeväisyyttä, tittelihulluutta jne." Vuonna 1972 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Böll oli terävä yhteiskunnallinen keskustelija, joka varhaistuotannossaan kuvasi sotaa ja natsiaikaa, myöhemmässä Länsi-Saksan taloushuumaa. Häntä luonnehdittiin sodanjälkeisen Saksan omaksitunnoksi. "Milla-tätini alkoi taas puuhata joulukuusta. Asia oli sinänsä harmiton; hänen sinikkään vaatimuksensa, että kaiken 'piti olla niin kuin ennenkin', me kuittasimme vain hymyilyllä. Aluksi ei todellakaan ollut aihetta pitää koko asiaa kovin vakavana."

Tekniikan maailmat

Vuoden 2014 kotimainen kirjavalinta on Eino Santasen (s. 1975) runokokoelma Tekniikan maailmat (Teos). Nykyaikaa tarkasti mutta kestävällä otteella kuvaava kokoelma käsittelee erityisesti ihmistä verkkoympäristöissä ja rahataloutta. Teoksessa on mm. setelirunoja, eli kuvia seteleistä, joihin on kirjoitettu viestejä tai kommentteja ja jotka on sen jälkeen palautettu kiertoon. Toisteinen ja moneen taipuva kieli avautuu kirjassa omanlaisekseen tekniikan maailmaksi. Yhteiskuntakriittisen ravistelun jälkeen teoksessa on myös rakkausrunoja. "Santasen runousoppi kaiuttaa markkinataloudesta tuttua mittajärjestelmää, jonka perustana on symboli, raha. Sillä taas ei ole omaa sisältöä vaikka niin uskotaan, se toimii vain vaihdannan välineenä. Tekniikan maailmat näyttää, mitä tapahtuu, jos kielelle annetaan sama välinearvo", kirjoittaa Siru Kainulainen teoksesta Turun Sanomien arviossa. Santaselle myönnettiin kokoelmasta Tanssiva karhu -palkinto. "15-vuotiaana ostin palan värjättyä / hajotettua ja myytäväksi asetettua betonia // vapauden edustaja oli pala Saksassa myyntiin asetettua betonia // edustajani on ollut kuusivuotiaasta saakka hyvien puolella // minun edustajani virhe virhe / kohtasi kuusivuotiaana voittavan järjestelmän / jota se nykyisin edustaa."

Auringon ydin

Vuoden 2013 kotimainen kirja on Johanna Sinisalon (s. 1958) romaani Auringon ydin (Teos). Yhteiskunnallinen satiiri ja dystopia kuvaa Suomen Eusistokraattista tasavaltaa, joka on sulkeutunut ulkomaailmalta. Kirjan vaihtoehtoisessa historiassa naiset on jalostettu kahdenlaisiksi: eloisiksi ja morlokeiksi. Päähenkilö Vanna on poikkeuksellinen yhdistelmä molempia ja hän välittää salaa chiliä, joka on kielletty yhdessä kaiken muun mielihyvää ja riippuvuutta aiheuttavan kanssa. Lain tuolla puolen eläessään Vanna etsii kadonnutta sisartaan, tutustuu riskinottoa kaihtamattomaan Jareen ja kohtaa ryhmän, joka kehittää vahvinta mahdollista chiliä. "Eloisen elämän ainoa tavoite on päästä naimisiin maskon kanssa ja synnyttää tälle lapsia. Sinisalo rakentaa kylmäävän analogian koirien koulutukseen; masko ohjaa eloista herkkupalkinnoilla kohti toivottua käytöstä", kuvaa Juhani Karila HS:n arvostelussa kirjan kantaaottavaa luonnetta. "Tiedän että jalapenon scovillet ovat säälittävät, se maistuu suussani suunnilleen suolakurkulta, mutta pelkkä tieto siitä että noissa rouskuvissa viipaileissa on kapsaisiinia saa käsien tärinän lievenemään."

Lapsuuden loppu

Englantilaisen tieteiskirjailija Arthur C. Clarken (1917–2008) syntymästä tulee 16.12. kuluneeksi 100 vuotta. Monille kovan scifin, eli teknisiin yksityiskohtiin painottuvan tieteiskirjallisuuden, myöhemmille tekijöille esikuvana ollut Clarke visioi ihmiskunnan tulevaisuutta romaanissa Lapsuuden loppu (Kirjayhtymä 1973, suom. Matti Kannosto). Siinä salaperäiset tulokkaat lipuvat maan suurien kaupunkien ylle aluksineen, eikä ihmissuku ole enää avaruudessa yksin. Kukaan ei tiedä tulokkaiden pyrkimyksistä, kunnes ne viimein paljastuvat sadan vuoden jälkeen. Mikä on ihmisen lopullinen kohtalo ja olemisen tarkoitus? "[Clarke] kertoo konkreettisesta nykyhetkestä, peilaa sujuvasti yli vuosikymmenien päätyäkseen syvämietteiseen ja kosmisia maailmoja syleilevään näkyyn ihmiskunnan lopusta ja uudesta tulevaisuudesta", kuvaa Kari Vaijärvi teosta Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviossa. "Useimmat ihmiset olivat ilmeisesti vain hyvin heikosti selvillä siitä, että heidän elintasonsa tasainen nousu oli ylivaltiaiden ansiota. Kun he pysähtyivät ajattelemaan sitä – mikä tapahtui hyvin harvoin – he huomasivat noiden äänettömien alusten saaneen ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa aikaan pysyvän rauhan ja olivat syystäkin kiitollisia."

Teemestarin kirja

Vuoden 2012 kotimainen kirjavalinta on Emmi Itärannan (s. 1976) romaani Teemestarin kirja (Teos). Kustantajan suuresta fantasia- ja scifikirjoituskilpailusta ponnistanut dystopia on käännetty nyt 19 kielelle, ja englanninkielisen version kirjoitti Itäranta itse. Kirjan maailmassa on tapahtunut suuri mullistus, ehkä ilmastonmuutos, jonka myötä vesi on loppumassa. Teemestarien sukuun kuuluva Noria on ottamassa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvon, ja salainen vesilähde on yritettävä pitää piilossa, mutta valvonta vesirikosten varalta tiukentuu jatkuvasti. "Nykypäivän kehityskulkuja peilaava tulevaisuusvisio on kuitenkin vain taustaa Norian tarinalle, kertomukselle nuoresta tytöstä, joka joutuu etsimään omaa tietään vanhempien ja yhteisön toiveiden puristuksessa", kirjoitti Toni Jerrman HS:n arvostelussa. Kalevi Jäntin palkinnon ja Nuori Aleksis -palkinnon saanut teos on ollut myös amerikkalaisten tieteiskirjapalkintojen ehdokkaana. "Työnsin sormeni veteen ja tunsin sen voiman. Se liikahteli kättäni vasten kuin hengitys, kuin eläin, kuin toisen ihmisen iho. Vesi oli kylmää, paljon kylmempää kuin mikään, mihin olin tottunut. Nuolaisin sormiani varovasti, niin kuin minulle oli pienestä pitäen opetettu: älä koskaan juo vettä, jota et ole ensin maistanut."

Näkymättömät kädet

Vuoden 2011 kotimaisena kirjana on Ville Tietäväisen (s. 1970) sarjakuvaromaani Näkymättömät kädet (WSOY). Vahvasti yhteiskunnallinen teos kertoo marokkolaisesta Rashidista, joka elää vaimon ja pienen tyttären kanssa peltimajassa vanhempiensa katolla ja menettää työnsä ompelimossa. Hänet houkutellaan lähtemään vaaralliselle merimatkalle Espanjaan etsimään uusia mahdollisuuksia ja itsekunnioitusta. Matkalla Rashidin ystävä hukkuu, eikä Eurooppa osoittaudu unelmien onnelaksi. Rashid päätyy töihin tomaattiviljelmälle, jonka työntekijöiden kohtelu on karua. "Värejä Tietäväinen käyttää rajoitetusti, lähinnä sinisen ja keltaisen tummimpia sävyjä, ja onnistuu niillä luomaan painostavan tunnelman. Tuntuu lattealta todeta, että Näkymättömät kädet on tärkeä taideteos. Mutta sitä se on, ja ansaitsee tulla luetuksi", kirjoitti Juha Mäkinen teoksesta Keskisuomalainen-lehden arvostelussa ilmestymisvuonna. Tietäväinen sai teoksestaan Sarjakuva-Finlandian. "Oletteko nähneet Euroopan linnoituksen lasimurskalla kuorrutetut muurit? ...jos joku on suojattua, sen täytyy olla arvokasta, ymmärrättekö?"

Myrsky nousee paratiisista

Johannes Anyuru (s. 1979) sai viime viikolla August-palkinnon teoksestaan, joka ilmestyy myös suomeksi ensi vuoden keväänä. Jos kirjailijaan haluaa jo ennen sitä tutustua suomeksi, luettavissa on kolme vuotta sitten ilmestynyt Myrsky nousee paratiisista (Schildts & Söderströms, suom. Outi Menna). Elämäkerrallinen romaani kertoo Anyurun isän tarinaa. Päähenkilö, johon viitataan vain kirjaimella P, on lähtenyt Ugandasta lentosotakouluun Kreikkaan. Siellä hän saa tammikuussa 1971 kuulla Idi Aminin tekemästä sotilasvallankaappauksesta. Ugandalaiset kadetit määrätään palaamaan kotimaahan, mutta P tekee päätöksen loikata ja jäädä Kreikkaan. Myöhemmin hän kuitenkin palaa Afrikkaan saadakseen töitä lentäjänä, jolloin hänet pidätetään. Seuraavat vuodet P on pakolainen ja sotilasleirin vanki, karkulainen ja henkensä kaupalla pakeneva. "Isän tarina asetetaan kontekstiinsa, ja kirjailija tarkastelee sitä, miten hänen isänsä kohtalossa heijastuu koko Afrikan maanosan historia", kirjoittaa Pasi Salminen Kiiltomato-lehdessä. "Vuonna tuhatyhdeksänsataakuusikymmentäyhdeksän hän oli Kreikassa ja opiskeli kreikkaa ja näki koulutuslentokoneiden nousevan ja laskeutuvan ja iltaisin oli kylmempi kuin koskaan Ugandassa ja hän kietoi oliivinvihreän verryttelytakin tiukemmin ympärilleen ja hytisi - -"

27 eli kuolema tekee taiteilijan

Vuoden 2010 kotimainen kirjavalinta on Alexandra Salmelan (s. 1980) romaani 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Teos). Kirja sai ilmestymisvuonnaan aikaan oman Finlandia-ehdokaskohunsa, koska Salmela ei ollut Suomen kansalainen, mitä palkinnon säännöt tuolloin vielä edellyttivät. Romaani itsessään on kieleltään ja kerronnaltaan rikas, eri tyylejä ja keinoja yhdistelevä kokonaisuus. Kertojia kirjassa on neljä. Pääosassa on Angie, joka täyttää 27, haluaa tulla kuuluisaksi taiteilijaksi ja ehtiä kuolla sen ikäisenä, kuten monet legendat. Lisäksi on reipas, iloinen ja naiivi Herra Possu, kyyninen ja sarkastinen kissa Kassandra sekä lakonisen tarkasti kertova undulaatinkeltainen Opel Astra. Kertomuksessa kuljetaan sekä Prahassa että Suomen maaseudulla. "Salmelan ironian miekka ei säästele sen enempää taiteilijaa, hippejä, suomalaista juroutta, ydinperhettä, ekopakkomiellettä kuin kulttuuriväkeäkään", totesi Saija Räsänen Savon Sanomien arviossa. Salmela sai teoksesta Finlandia-ehdokkuuden lisäksi HS:n kirjallisuuspalkinnon. "Se halusi olla poliittisesti aktiivinen, mutta politiikka ei kiinnostanut sitä. Se halusi olla radikaali, muttei osannut olla kuin päättämätön ja haparoiva. Se halusi rakkauden, muttei tuntenut sitä. Se halusi villin seksielämän, mutta ruumiillisuus ei kiihottanut sitä. Se halusi olla absolutisti, mutta eri sfääreihin eksyminen kiihotti sitä. Se halusi irtaantua kaikesta, muttei uskaltanut antaa palaa."

Kadotetut

Vuoden 2009 kotimaisena kirjana on Marko Kilven (s. 1969) rikosromaani Kadotetut (Gummerus). Dekkareita on ollut Finlandia-palkinnon ehdokkaina vuosien saatossa vain pari, mutta Kilven romaani onnistui ilmestymisvuonnaan nousemaan ehdokkaaksi. Kadotetut on kirjailijan toinen teos poliisina työskentelevästä entisestä mainosmiehestä, Olli Revosta. Kirjassa esiintyy välinpitämättömyyttä, hyväksikäyttöä, nuorison tarvetta tulla huomioiduksi, verkkokeskusteluissa esitettyjä uhkauksia, pikkujulkkisten katoamisia, poliisin uupumista ja sisäisiä konflikteja. Aiheet ovat tiukasti ajassa kiinni. "Kadotetut kuitenkin pakottaa näkemään, miten täälläkin pahoinvointi saa yhä hurjempia seurauksia ja toisaalta väkivaltaa ja kuolemaa on aina ollut ympärillämme, halusimme tai emme", pohdiskellaan teoksen maailmaa Järjellä ja tunteella -kirjablogissa. "Tallista paljastunut totuus muutti hänen käsityksiään perustavalla tavalla. Juuri, kun hän oli kuvitellut, että elämä, tai edes hänen taloyhtiönsä, pysyisi hallinnassa, pyyhkäistiin kuvitelmat roskakoriin yhdellä ovenavauksella. Ehkä kaikkea ei pitäisi tietää. Kenties jotkin ovet on tarkoitettu kiinni pidettäviksi, vaikka kuinka omassa kivijalassa seisoisivatkin."

Medeia

Saksalaiskirjailija Christa Wolf (13.8.1929 – 1.12.2011) kirjoitti uudelleen antiikin myyttiä romaanissaan Medeia (Tammi 2000, suom. Oili Suominen). Euripides toi Medeian hahmon kirjallisuuteen lapsenmurhaajana, ja myöhemmin tätä on tulkittu yhä uusin tavoin: parantaja, papitar, rakastettu, mustasukkainen, kavala ja juonitteleva nainen. Wolf puolestaan luo Medeiasta muotokuvan lujatahtoisena, persoonallisena naisena, joka ei sopinut omaan aikaansa. Muinaiseen Kolkhisiin ja Korinttiin sijoittuva tarina haastaa lukijan sijoittamaan tapahtumat nykyhetkeen. Kirjan polttopisteessä on kysymys vallasta ja siihen liittyvästä väkivallasta. "Vallan keskus on sokaiseva: se saa ihmiset unohtamaan mitä he ovat nähneet ja uskomaan, että uhrit ovat välttämättömiä. Mutta Medeia ei pysty unohtamaan, ja siksi hänestä muodostuu uhka kuninkaalle. Voimakkaana naisena, joka ei Korintin vaimojen tapaan alistu miehensä käskyvaltaan, hän on kaksinkertainen uhka", kirjoittaa Sanna Nyqvist teoksesta Kiiltomadon arviossaan. "He eivät lähteneet minun takiani, eivät vain minun takiani, niin Lyssa vakuutti minulle moneen kertaan, kun kolkhislaiset sitten myöhemmin, petyttyään maihin joihin minä, itsekin pakon ajamana, olin johdattanut heidät, rupesivat syyttämään minua siitä että he olivat menettäneet kotimaansa, joka jälkeenpäin hohteli heidän mielessään sumentumattoman kirkkaana."

Mitä onni on

Vuoden 2008 kotimainen kirjavalinta on Petri Tammisen (s. 1966) romaani Mitä onni on (Otava). Kirjan päähenkilönä on nelikymppinen kirjailija, joka päättää vaimonsa ehdotuksen pohjalta alkaa tehdä kirjaa onnesta. Kuvataiteilijaystävänsä kanssa he matkaavat ympäri Suomea, tapaavat erilaisia ihmisiä, mutta itse onni tuntuu pakenevan yhä kauemmas. Mitkä asiat ovat niitä, jotka estävät ihmisiä olemasta onnellisia? Vaikka ulkoiset puitteet elämälle ovat kunnossa, kirjailija ei koe onnea, ja lopulta hän alkaa haaveilla tanskalaisesta nuoruudenrakastetustaan... "Tammisen romaanissa liikutaan siis jälleen suurten kysymysten äärellä, ja se tehdään äkkiväärästi siksakaten päästä toiseen ironisella otteella. Sillä samalla kun teos tekee pilkkaa onnen kaivajista jopa kyynisen skeptikon äänellä, se myös allekirjoittaa melkeinpä naiivisti onnen ja sen etsinnän tärkeyden", kirjoitti Kaisa Kurikka teoksesta Turun Sanomien arviossa. "Suurimmasta oivalluksestani, siitä että onni oli jotakin pyöreää, en puhunut Liisalle mitään, en myöskään iskevää ja kiertävää voimaa käyttävistä porakoneista. Etenkään en puhunut laivan peräkanteen maalatuista kehistä enkä Hannun hyttiseurasta."

Esim. Esa

Vuoden 2007 kotimaisena kirjana on Henriikka Tavin (s. 1978) runokokoelma Esim. Esa (Teos). Kirjan runoissa tehdään monenlaisia kokeiluja eri keinoilla, joiden valikoima sisältää mm. surrealismia, dadaa, kollaaseja, automaattikirjoitusta, language-runoutta. Myös typografiset ratkaisut ovat moninaisia, ja teoksen sivuilla etenee alaviitteen tavoin proosarunomainen teksti, joka muodostaa oman tasonsa. Tästä huolimatta kirja on yhtenäinen teos, sillä keinoja on käytetty hallitusti ja taidolla. Runoissa on paljon myös huumoria, joka syntyy välillä absurdista, välillä ironiasta. "Esim. Esa pelaa tunnistettavan ja mielettömän välisellä jännitteellä. Loogisuuden kaihtaminen ei ole kokoelmassa pelkästään leikkiä tai lukijan häirintää, vaikka absurdi liitetäänkin elimellisesti kaikkiin ilmiöihin", kuvaa Kimmo Korhonen teosta Kiiltomato-lehden arviossa. Tavi sai kokoelmasta Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. "Viemärit sekoittuvat toisiinsa kuin ihmismäisten talojen juuret. Toisissa tapauksissa tehoaa ainoastaan julmuus. Saatan muuttua aivan toiseksi ihmiseksi. Lapset rypistyvät. Toisissa tapauksissa tehoaa ainoastaan julmuus. Hän ei tiedä kirjoitetaanko unen puute yhteen vai erikseen. Lapset rypistyvät. Tunnit muuttuvat tunteiksi."