Vinkkiartikkeli: Tunteet pelissä

Tunteet pelissä – Kuusi koukuttavaa viihdekirjaa

Marika Helovuo

Jo Jane Austenin ajoista lähtien naiset ovat lukeneet mielellään naisten muille naisille kirjoittamia tarinoita, joiden pääosassa ovat tunteet. Nykyään lämminhenkisiä ihmissuhderomaaneja julkaistaan valtavat määrät, ja tahti on lisääntymään päin.

On monenlaista romanttista rakkausviihdettä, jonka joukossa etenkin eroottista värinää sisältävät teokset ovat nosteessa.
On historiallista viihdettä niille, jotka pääsevät ajallisen etäisyyden ansiosta parhaiten irti hektisestä nykyajasta.
On myöhäiskeski-ikäisille suunnattua feel good -kirjallisuutta, jossa viisi-kuusikymppinen naispäähenkilö riuhtaisee itsensä irti huolehtijan roolista ja aloittaa maalausharrastuksen tai ryhtyy ruusunkasvattajaksi.
On leppoisaa cozy crimea niille, jotka eivät kestä väkivaltaa ja joita amatöörietsivän ihmissuhdesotkut kiinnostavat rikosjuonta enemmän.
On arkisia tarinoita pitkään yhdessä olleista pariskunnista, jotka räpiköivät ruuhkavuosissa ja koettavat palauttaa elämäänsä nuoruusvuosien kepeyden ja unelmat.

Tilastojen mukaan romanttinen viihde on tällä hetkellä maailman luetuin kirjallisuudenlaji. Se jättää alleen jopa self helpin. Eritoten naiset tuntuvat janoavan tässä synkässä maailmanajassa leppoisia hyvän mielen kirjoja, joissa on onnellinen loppu.

Merete Mazzarella pohdiskelee tärkeässä esseeteoksessaan Luottamisen taito: rakkaudesta ja muista tunteista (Tammi 2024) syitä ilmiöön, joka on aina nähty ongelmallisena. Kaikkina aikoina kaikkialla naisten lukuharrastukseen on suhtauduttu epäillen. Ennen vanhaan naisten uppoutuminen kirjaan vei heidät pois oikeista töistä eli lieden äärestä. Kautta aikojen naisia on varoiteltu liiasta unelmoinnista, joka pahimmillaan sekoittaa pään. Muuten voi käydä yhtä huonosti kuin Emma Bovarylle – maailmankirjallisuuden tunnetuimmalle romanttisen viihteen ahmijalle!

Etenkin akateemisissa kirjallisuuspiireissä naisten naisille kirjoittamalle viihteelle on nyrpistelty nenää. Ihmissuhdekirjat on tuomittu naurettavaksi ja tyhjänpäiväiseksi vain siksi, että niissä kerrotaan tunteista.

Mutta mikä siinä on niin halveksuttavaa, jos joku haluaa lukea rakkaudesta ja onnesta? Emmekö me kaikki kuitenkin kurota sitä kohti? Ja mikä siinä on niin perin outoa, jos ihminen – lajityypillisesti laumaeläin – pitää ihmissuhdekirjallisuudesta? Ja kun ottaa vielä tarkasteluun tämänhetkisen maailmantilan, onko oikeastaan mikään ihme, että moni haluaa vetäistä välillä töpselin irti ja lukea arjen vastapainoksi kirjan, jossa käy hyvin? Kirjan, jossa yksinäinen kohtaa toisen yksinäisen, uupunut tempaisee itsensä irti oravanpyörästä, työtön löytää unelmiensa työn, köyhän rahahuolet helpottavat tai pitkään elämässään kaltoin kohdeltu ihminen löytää suuren rakkauden? Kirjan, jota lukiessa saisi nauraa tai edes hymyillä? Voisiko ajatella pikemminkin niin, että lämminhenkisen feel good -kirjallisuuden tai ylipäätään ihmissuhdekirjallisuuden lukeminen on nykyajassa erityisen viisas ja järkevä teko.

Näissä kuudessa kirjassa tunteet ovat pelissä ja niiden seurassa – viihtyy!

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani (2022 Gummerus, suom. Taina Helkamo)

Amerikkalainen Elizabeth Gilbert nousi vuonna 2006 maailmanmaineeseen omaelämäkerrallisella teoksellaan Eat, pray, love. Siinä hän kertoo, kuinka hän jätti kaiken ja löysi itsensä kiertelemällä maailmaa. Pari vuotta sen jälkeen kirjasta tehtiin elokuva, jossa Gilbertiä esitti itse Julia Roberts. Mutta kuinka moni on tajunnut, että Gilbert on tätä nykyä myös yksi historiallisen viihteen parhaista taitajista?

Tämä kokonainen maailmani kertoo vuonna 1800 syntyneestä Alma Whittakerista, joka kiinnostuu jo pienenä kasvien kiehtovasta maailmasta. Alman isä, köyhistä oloista rikkauksiin ponnistanut Henry, on vaurastunut kasvinjalostuksella ja hän päättää ottaa – ajan tavoista poiketen – älykkään ja tarmokkaan tyttärensä mukaan liiketoimiinsa. Vanhempiensa kannustuksen ansiosta Almasta tulee innokas luonnontieteilijä ja tutkimuksia julkaiseva tiedenainen, joka ei pelkää olla täysin sydämin mukana siinä, mitä kohtaan tuntee voimakasta kutsumusta. Feministisen pohjavireen ansiosta Alman monipolviseen tarinaan on saatu mukavasti nykyaikaista potkua.

Gilbertin historiallinen romaani ei kuitenkaan olisi viihdekirja ilman rakkautta, intohimoa ja väärinkäsityksiä. Alma rakastuu elämänsä aikana kahteen mieheen, jotka hänen laillaan ovat kiinnostuneita kasveista. Toisen kanssa hän päätyy avioliittoon asti. Kahden erilaisen ihmisen liitto hajoaa kuitenkin omaan mahdottomuuteensa. Lopulta Alma lähtee maailmalle selvittämään sitä, mitä hän elämältään haluaa, aivan kuten kirjailija itse omassa elämässään. Gilbert tuntuu alleviivaavan kaikissa omapäisistä naisista kertovissa fiktiokirjoissaan menestysteoksensa tärkeää sanomaa: Vain tuntemalla itsensä voi löytää onnen.

L.T. Shearer: Kissa, joka pyydysti tappajan (Bazar 2022, suom. Pirjo Lintuniemi)

Salanimellä kirjoittavalle L.T. Shearerille ei voi kuin nostaa hattua: Vaatii aikamoista pokkaa kirjoittaa kirja rikoksia ratkaisevasta puhuvasta kissasta tässä kyynisyyttä korostavassa maailmanajassamme. Eikä ainoastaan yhtä kirjaa, vaan kokonainen sarja! Mysteerikirjailijan varmaotteinen tarinankerronta vihjaa, ettei kyseessä ole mikään eilisen teeren henkilö.

Kirjan päähenkilö Lulu Lewis on entinen poliisi, nyt jo eläkkeellä. Päästäkseen yli miehensä kuoleman aiheuttamasta surusta hän on muuttanut asumaan pieneen asuntoveneeseen, jonne eräänä kauniina kesäpäivänä tassuttelee polkua pitkin kolmivärinen puhuva kissa. Toivuttuaan ensihämmästyksestä Lulu toivottaa otuksen tervetulleeksi. Muutamassa päivässä heistä tulee erottamaton pari, eikä aikaakaan, kun he jo saavat ensimmäisen rikoksen ratkaistavakseen: Lulun anopin kuolemaan hoitokodissa liittyy hämäriä piirteitä.

L.T Shearerin luomassa maailmassa kaikki on ihanaa ja ruusunpunaista. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Apua saa heti, kun pyytää. Lulun hartioilla keikkuvaan kissaan suhtaudutaan joka paikassa suopeasti. Jopa sää Englannissa on kaiken aikaa aurinkoinen. Ainoastaan karikatyyrimäiset pahikset ovat pahoja, mutta heitäkin on kirjassa vain kaksi. Sekin ilahduttaa kummasti, ettei nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa räplätä kertaakaan kännykkää, eikä siinä ole yhtä ainoaa viittausta sosiaaliseen mediaan. Ah, tällaistako elämä olisi ilman ruutuja! Pohjimmiltaan lämminhenkisessä tarinassa ei ole kyse siitä, kuka teki mitä ja miksi, vaan siitä, että jokainen ihminen (ja kissa!) ansaitsee tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin on.

Nita Prose: Huonesiivooja (2022 Bazar, suom. Katariina Kallio)

Ranskalainen taiteilija Sophie Calle teki vuonna 1981 mielenkiintoisen taideprojektin. Hän pestautui hotellisiivoojaksi pieneen venetsialaiseen hotelliin ja otti työnsä lomassa huoneissa valokuvia ja teki muistiinpanoja. Myöhemmin ne julkaistiin kirjana. Tuskin olin päässyt paria sivua pidemmälle Nita Prosen Huonesiivoojassa, kun Callen projekti tuli mieleeni. On kerrassaan ällistyttävää, miten paljon ihmisestä voi päätellä hotellihuoneeseen jätettyjen tavaroiden sekä siellä vallitsevan järjestyksen tai epäjärjestyksen perusteella.

Prosen kirjan sankaritar, Molly Gray, työskentelee hotellisiivoojana viiden tähden Regency Grand -luksushotellissa. Hän rakastaa työtään ja pitää kunnia-asianaan noudattaa hotellinjohtaja Snow’n ohjeita. Eräänä päivänä Mollyn elämä mullistuu, kun hän löytää superrikkaan herra Blackin kuolleena sviitistään. Kanta-asiakkaan kuolema saa koko talon sekaisin. Molly joutuu vedetyksi mukaan mysteeriin ja lopulta hän joutuu tekemään vaikean valinnan: pysyäkö lojaalina harvoille ystävilleen vai kertoa koko totuus?

Nita Prosen Huonesiivooja täyttää monella tapaa hyvän viihdekirjan kriteerit. Siinä on sympaattinen, vilpitön ja valtavirrasta poikkeava päähenkilö, jolle lukija toivoo alusta asti hyvää. Juoni puksuttaa tasaisesti eteenpäin ja tunnelma säilyy kepeänä ja leppoisana – murhasta huolimatta. Onnellisen lopun aavistaa jo heti alussa, mutta matkan varrelle on piilotettuna myös yllättäviä käänteitä. Koska kuka tahansa ei osaa kirjoittaa hyvää viihdettä, on tästäkin kirjasta jo tekeillä ison rahan elokuva. Mollyn rooliin on valittu hurjassa nosteessa oleva brittinäyttelijä Florence Pugh.

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero (2024, Gummerus, suom. Sirje Niitepõld)

Ruotsalainen kirjailija Moa Herngren kuuluu suositun televisiosarjan Bonusperheen taitavaan käsikirjoittajakaartiin. Näin ollen ei ole mikään yllätys, että myös hänen romaaninsa Ruotsalainen avioero alkaa koukuttavasti. Alkukohtauksessa viisikymppinen Bea on raivona miehelleen. Niklas on unohtanut ostaa laivaliput Gotlantiin, vaikka se on ollut hänen ainoa lomareissuun liittyvä tehtävänsä. Bea näpyttelee Niklakselle vihaisen viestin. Mutta mies ei vastaa. Häntä ei kuulu kotiin koko yönä. Vasta seuraavana päivänä hän ilmoittaa itsestään. Lyhyt viesti sisältää ainoastaan kolme sanaa: En tule kotiin.

Herngrenin romaanissa seurataan Bean ja Niklaksen kitkerää, yli 30 vuotta kestänyttä avioliittoa, joka natisee liitoksissaan. Suhdetta avataan ensin Bean näkökulmasta ja sadan sivun jälkeen on Niklaksen vuoro päästä ääneen. Juonen edetessä on yhä vaikeampi sanoa, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä. Lopulta toivoo ainoastaan, että pariskunnan molemmat osapuolet pysyttelisivät mahdollisimman kaukana toisistaan.

Herngrenin eroromaani tuo hyvin esiin sen, kuinka helposti nuorena hynttyyt yhteen laittanut pari voi jäädä kiinni lapsuudenperheessä opittuihin käyttäytymismalleihin. Vaatii voimaa ja rohkeutta murtautua vanhoista kaavoista irti, ottaa oma elämä omiin käsiinsä ja itsenäistyä. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun jompikumpi on siihen valmiimpi kuin toinen. Lopputulos on kuitenkin yleensä parempi kuin huonossa suhteessa kitkuttelu. Tuskan hetkellä voi lohduttautua sillä, että vain irti repäisyn vaihe tekee kaikille osapuolille kipeää. Sen jälkeen pitäisi helpottaa.

Tessa Hadley: Kun on ilta (2024, Gummerus, suom. Marianna Kurtto)

Jos pitää Anne Tylerin ja Elizabeth Stroutin tyylistä, pitää todennäköisesti myös Tessa Hadleyn ihmissuhderomaaneista, joita on tähän mennessä suomennettu kaksi: Vapaa rakkaus ja Kun on ilta. Molemmissa teoksissaan Hadley nostaa keskiöön kaavoihinsa kangistuneet keski-ikäiset keskiluokkaiset ihmiset. Arkisilla tarinoillaan hän näyttää lukijoilleen, että kaikkien ihmisten elämä on kiinnostavaa, jos sitä vain tarkastelee pintaa syvemmältä.

Kun on ilta kertoo kahdesta noin kuusikymppisestä pariskunnasta, Christinesta ja Alexista sekä Lydiasta ja Zacharysta. Kaikkien elämä järkkyy heti kirjan alussa, kun Zachary kuolee äkillisesti ja sureva leski, Lydia, muuttaa väliaikaisesti Christinen ja Alexin luo. Itsekeskeisen ja äänekkään Lydian läsnäolo paljastaa Christinen ja Alexin avioliitosta kerroksia, jotka ovat pysyneet piilossa vuosikaudet. Ja kun Lydia sitten eräänä yönä kömpii Christinen ja Alexin sänkyyn ja painautuu Alexia vasten, lukija alkaa viimeistään aavistella, että kahden pariskunnan välillä on paljon muutakin ääneen sanomatonta.

Tessa Hadley läpivalaisee jokaisen henkilöhahmonsa persoonan ja motiivit hitaasti etenevissä kohtauksissa ja saa lukijansa ymmärtämään jokaista. Huonon kirjailijan käsissä tämän tyyppinen ”kuka rakastikaan lopulta ketä” -tarina jäisi pinnalliseksi, mutta Hadley osaa kertoa rakkaussotkuista viiltävän tarkasti ja kiinnostavasti. Kaiken lomassa hän viljelee aforisminomaisia elämäntotuuksia, kuten vaikkapa tämän: ”Avioliitto tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että kaksi ihmistä pysyy yhdessä perättäisten muodonmuutosten läpi. Tai sitten epäonnistuu siinä.” Jos Hadleyn teosta pitäisi luonnehtia yhdellä virkkeellä, se voisi kuulua näin: Kirja, jossa ei tapahdu paljon mitään ja jota ei silti malta laskea käsistään.

Katariina Vuori: Parasta ennen (2024 Otava)

Rempseän hauskoista kirjoistaan tunnettu Katariina Vuori on keksinyt mainion juridisen lähtökohdan uuteen kirjaansa: Suomessa on laki, jonka mukaan leskeneläkettä on mahdollista saada vain siinä tapauksessa, jos on avioitunut ennen 50-vuotispäiväänsä. Vuoren kirjan päähenkilö, 49-vuotias arkeologi Armi, haluaa päästä siskonsa yllyttämänä edun piiriin. Mutta mistä sinkku löytäisi äkkiä itselleen miehen? Varsinkin kun Armi tuntee olevansa deittailijana pahasti ruosteessa.

Yllättäen Armin paikalleen jämähtäneessä elämässä alkaa kuitenkin tapahtua. Ensin hänet lähetetään tutkimaan muinaislöytöä Kuusamoon eronneen kollegansa Ollin kanssa. Toinen kollega, Tatu, osoittaa yllättäen olevansa myös kiinnostunut Armista ja kaivauksille saapuneen kesäharjoittelijan isä Markku se vasta onkin hottis. Tämän lisäksi sisko järjestelee Armille treffiseuraa minkä ehtii. Nyt Armin täytyisi enää päättää keneen laittaa kaikki paukkunsa!

Vuoren kirja on ilahduttava tuulahdus kotimaisessa kirjallisuudessa useammastakin syystä. Ensinnäkään nyt ei olla sinkkujen Helsingissä, vaan Oulussa, ja se saa näkyä letkeää murretta myöten. Toiseksi viisikymppinen museoalalla työskentelevä Armi ei ole stereotyyppinen harmaahiuksinen tossukka, vaan ronski persoona, sanavalmis ja tomera. Plussaa voi antaa myös huumorin rinnalla kulkevasta pohdiskelevammasta tasosta. Armin halussa löytää rinnalleen joku kuuluu monen muunkin toive: Mistä löytäisi elämäänsä jonkun, ”jonka kanssa voisi saada pitkiä, tavallisia muistoja; jonkun, jonka kanssa muodostaisi hitsatun juotoksen, joka syntyy, kun ihminen kasvaa omaan laumaansa.”

Teksti: Marika Helovuo
Kuva 1: Alex Geerts / Unsplash
Kansikuvat: Kustantajat