Odotettuja kirjauutuuksia – syksy 2019
Tulevan syksyn uutuuskirjat ovat nyt ennakkoesittelyssä Kirjasammossa, ja toimittajan kokoamassa listauksessa on mukana 60 teosta. Listalla on myös joitakin jo kesällä ilmestyviä kirjoja. Teosten kuvaukset ovat lainauksia kustantajien esittelyteksteistä. Lasten- ja nuortenkirjojen etukäteisvinkkaukset ovat katsottavissa Sivupiirin artikkelista.
Suomenkieliset romaanit ja lyhytproosa
Antti Arnkil: Sunnuntaiesseet (Siltala), syyskuu
"Mikä on ironian ja kritiikin suhde varhaisromantiikassa? Millainen luontokappale ihminen on Virpi Suutarin elokuvissa? Miltä työ näyttää uusissa lastenohjelmissa? – – Muiden muassa näitä kysymyksiä käsitellään Antti Arnkilin uudessa kokoelmassa. Esseet ovat yrityksiä tehdä ajattelua näkyväksi tarinan muodossa."
Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama (Tammi), syyskuu
"Älykäs aikalaisromaani unelmista ja muistoista – mahdollisista maailmoista. Julia ja Karl tapaavat Biologisessa museossa. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijana työskentelevä Julia vetäytyy lumen saartamaan hotelliin muistelemaan yhdessä vietettyjä kuumehoureisia päiviä."
Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet (WSOY), elokuu
"Eeva palaa neljän vuoden jälkeen kotikyläänsä. Kylä tekee kuolemaa: joki on yhä tyhjä kaloista, sen jumalia eivät lepytä rukoukset, eivätkä manaukset tepsi siihen. – – Akseli Heikkilän esikoisromaani on kuvitteelliseen pohjoiseen sijoittuva jylhä ja myyttinen kostotarina."
Elina Hirvonen: Punainen myrsky (WSOY), syyskuu
"Punainen myrsky on ajankohtainen ja universaali romaani maailmasta, jossa lapset tekevät mitä vain saadakseen aikuisen hyväksynnän. – – Maailma, 2015. Isiksen nousu horjuttaa maailmaa Irakista ja Syyriasta Eurooppaan. Kolme ihmistä matkustaa Suomesta Irakiin etsimään ratkaisuja."
Nina Honkanen: Pohjakosketus (Into), elokuu
"Alku oli ihanaa, loput yksitoista vuotta myös paljon muuta. – – Nina Honkasen kolmas romaani on menneestä nykyiseen ja takaisin liikkuva kuvaus parisuhdehelvetistä mutta myös mustan huumorin ja elämänilon maustama selviytymistarina."
Olli Jalonen: Merenpeitto (Otava), syyskuu
"Finlandia-palkittu kasvutarina jatkuu – uudet eksperimentit vievät Anguksen pinnan alle, ennen näkemättömiin ja pelottaviin syvyyksiin. 16-vuotias Angus on tiedemies Edmond Halleyn suojatti ja oppipoika Lontoossa. Tiedonhaluinen nuorukainen saa elää Halleyn perhepiirissä ja osallistua erikoisiin ja vaarallisiin kokeisiin."
Riikka Kaihovaara: Villi ihminen : ja muita luontokappaleita (Atena), elokuu
"Ovatko kansallispuistot luonnon museoita, jotka esittelevät täydellisen maiseman? Voiko entinen kaatopaikka olla luontokohde? Mitä suhteemme luontoon kertoo meistä itsestämme? – – Tarkkanäköiset esseet karttavat luontoromantiikan kliseitä ja kurkistavat myös ihmisluonnon varjoisammalle puolelle."
JP Koskinen: Tulisiipi (Like), syyskuu
"Syvä ja kuulaan kaunis romaani pojasta, joka tahtoo lentää. Suuren laman runtelemassa Amerikassa suomalaistaustainen perhe kuulee huhuja Neuvosto-Karjalaan rakennettavasta työväen paratiisista. He jättävät kaiken taakseen ja matkaavat Atlantin yli paremman tulevaisuuden tähden."
Sirpa Kähkönen: Muistoruoho (Otava), syyskuu
"Käsittelemättömät asiat periytyvät polvesta toiseen – rakastettu Kuopio-sarja jatkuu. Kesällä 1972 Vietnam-uutisointi herättää Idan tukahdetut muistot Sortavalan sotatoimialueelta. Raju ahdistuminen pakottaa hänet palaamaan menneeseen."
Sami Lopakka: Loka (Like), elokuu
"Sami Lopakan toinen romaani on armoton syväsukellus pohjoisen miehen sieluun. Loka on sysimustan huumorin läpäisemä tarina kuiluun tuijottavista miehistä, joista jokainen käy omaa sotaansa maailmaa vastaan."
Ossi Nyman: Patriarkaatti (Teos), elokuu
"Armeijassa tehdään miehiä, mutta kun Patriarkaatti-romaanin minäkertoja vapautuu asepalveluksesta, hän ei enää tiedä mikä hän on. – – Ossi Nymanin toinen romaani on tarina tarinasta, jota joku tai jokin yrittää henkensä kaupalla kertoa itselleen."
Sofi Oksanen: Koirapuisto (Like), syyskuu
"Koirapuisto on kahdessa aikatasossa vyöryvä kertomus nykypäivän Helsingistä ja Ukrainan itsenäisyyden vuosista, hedelmöitysbisneksestä ja korruptiosta. Samalla se on syvän inhimillinen tarina uskollisuudesta, rakkaudesta ja lapsensa menettäneestä naisesta."
Riikka Pelo: Kaikki elävä (Teos)
"Riikka Pelon romaani Kaikki elävä ammentaa niin myyteistä, ruumiin paljaasta kielestä kuin nyky-yhteiskunnan ulos sulkevasta voimasta. – – Kaikessa vavahduttavuudessaan ja hädänalaisuudessaan romaani avautuu myös uudelle. Toisenlainen yhteisö on mahdollinen, toisenlainen kieli."
Pontus Purokuru: Römaani (Kosmos), elokuu
"Römaani on kerronnan rajoja koomisesti kokeileva teos ystävyydestä, riittämättömyydestä ja rakkaudesta. Nykyaikaisessa taiteilijatarinassa kaikki tekevät lakkaamatta töitä, suurin osa ajasta menee someprofiilien ylläpitoon eikä päihteitä voi käyttää, koska se alentaisi työkykyä – paitsi jos mikrodoussaa jotakin, mikä lisää luovuutta."
Anni Saastamoinen: Sirkka (Kosmos), lokakuu
"Sirkka on se huomaamaton naapuri, joka on kiinnittänyt roskiskatokseen heippalapun 'ei muovipusseja biojätteisiin'. Sirkka on se työpaikan harmaa nainen, joka tekee työnsä tunnollisesti mutta jonka yksityiselämästä ette tiedä mitään. Tämän kirjan myötä tiedätte ja hurmaannutte."
Petteri Sihvonen: Kolkko (Bazar), elokuu
"Juna kiitää halki Siperian. Kaikki tarvittava on mukana, sen on kertoja varmistanut useaan kertaan. – – Petteri Sihvosen Kolkko runnoo realistisen romaanin kerronnan ja lukemisen sovinnaisia tapoja niin houkuttelevalla tavalla, että lukija huomaa vahingon tapahtuneen vasta kun mustelmat alkavat ilmestyä."
Pajtim Statovci: Bolla (Otava), elokuu
"Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milosin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. – – Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teos häikäisee kiihkeydellään, fyysisyydellään sekä huimaavalla kielellisellä kauneudellaan."
Annastiina Storm: Kerro, kerro (S&S), syyskuu
"Aliisa lähtee selvittämään edesmenneen äitinsä Lumikin vaiettua menneisyyttä ja matkustaa tämän nuoruudenmaisemiin, erikoiseen Hukan kylään. – – Realismia ja absurdia yhdistelevä romaani äidistä ja tyttärestä kertoo rakkaudesta, peloista, irti päästämisen vaikeudesta sekä kirjoittamisesta ja kertomisesta, oman tarinan rakentamisesta."
Runot
Pauliina Haasjoki: Promessa (Otava), elokuu
"Promessointi on hautausmenetelmä, jossa ruumis ensin jäädytetään ja sitten hajotetaan tomuksi värähtelyllä. Promessa on kriittinen runoteos, joka kuvaa maapalloa ja sen elämää ajallisena ja materiaalisena jatkumona, muotoja joita aine luonnossa ottaa, elämän järjestymistä aina uudelleen."
Niillas Holmberg: Jalkapohja (Gummerus), syyskuu
"Runokokoelma Jalkapohja alleviivaa ihmisen ja maan välistä yhteyttä. – – Arktiseen maisemaan, koivujen ja lintujen rinnalle, tiiviissä runoissa nousee kieliterminologia; entisajan muistelun sijaan etsitään hukassa olevaa preesensiä ja avataan modernia saamelaisuutta."
Anna Elina Isoaro: Tämänilmaiset (Aviador), elokuu
"Miten kirjoittaa traagisimmasta mahdollisesta kokemuksesta, oman lapsen kuolemasta? - - Teos kasvaa henkilökohtaisesta yleiseksi, suuria menetyksiä kokeneiden mielenmaisemaksi, jonka taustalla soi ikiaikainen Tuonelan tuutulaulujen perinne."
Karri Kokko: Käsialoja (Poesia), ei ilmestynyt
"Käsialoja esittelee Karri Kokon aseemista kirjoitusta ja muuta visuaalista runoutta. Kokeellisista ja käsitteellisistä teoksistaan tunnettu runoilija palasi kirjoittamisen juurille ja ryhtyi kirjoittamaan käsin. Osa valikoiman runoista on kirjoitettu paperille ja osa tabletin ruudulle."
Miia Toivio: Sukupuutot (Teos), syyskuu
"Miten löytää paratiisinomaiseen utopiaan myös kielessä – minkä ironian mättäiden alla piilee välitön, intiimi yhteys toiseen ihmiseen ja siten myös itseen, omiin arpiin? – – Miia Toivion Sukupuutot liikkuu yleisestä yksityiseen ja takaisin hämmästyttävällä taidolla."
Riikka Ulanto: Puutarharuhtinas (Kulttuurivihkot), lokakuu
"Riikka Ulannon runokokoelma Puutarharuhtinas sisältää kiusattujen muotokuvia, pieniä klustereita ja omakuvia. Ulannon teksteissä esiintyy suomalaisen satuperinteen eläimiä, jotka ovat nyky-ympäristössä menettäneet symbioottisen suhteensa ihmiseen."
Käännetyt romaanit ja lyhytproosa
Margaret Atwood: Testamentit (Otava), syyskuu
"On kulunut 15 vuotta Orjattaresi-romaanin loppukohtauksesta. Tarinan kertojina on kolme naista. Atwoodin innoituksena ovat olleet lukijoiden kysymykset Gileadin valtiosta sekä maailma, jossa elämme."
Lucia Berlin: Ilta paratiisissa (Aula & Co, suom. Kristiina Drews), syyskuu
"Ilta paratiisissa on [Lucia Berlinin] novellikokoelmista viimeinen. Tapaamme jälleen Berliniä itseään muistuttavan kertojan, mutta myös boheemeja jazzista puhuvia miehiä ja turhautuneita vaimoja."
Anna Burns: Maitomies (Docendo, suom. Laura Jänisniemi), lokakuu
"On vaarallista olla kiinnostava tässä nimettömässä kaupungissa. Keskimmäinen siskoista salaa todennäköisen poikaystävänsä äidiltä. Tapaamiset Maitomiehen kanssa hän pitää kaikilta pimennossa. - - Kirja palkittiin vuonna 2018 tärkeimmällä englanninkieliselle kirjallisuudelle jaettavalla palkinnolla, The Man Booker -palkinnolla."
Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin? (Teos, suom. Laura Jänisniemi), lokakuu
"Huikea romaani siitä mitä tapahtuu, kun joku lähtee, häipyy kuvasta niin että sitä tuskin huomaa. Ja vanhasta rikoksesta, käytännössä jo ratkenneesta, joka vuosien kuluttua putkahtaa pintaan. Ja ihmisistä, jotka päätyvät osallisiksi tarinaan, joka ei ole heidän."
Jonas Gardell: Ehdottoman rakkauden muistolle (Johnny Kniga, suom. Otto Lappalainen), syyskuu
"Jonas Gardellin eeppinen kuvaus suuresta solidaarisuudesta, äärimmäisestä petoksesta ja kaiken kestävästä rakkaudesta. – – Romaani on kertomus Jonas Gardellista, mutta tarinan varastaa Jonaksen äiti, kaunis ja fiksu Ingegärd Rasmussen. Äiti on kuitenkin hullu, omalla tavallaan."
Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla (Siltala, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen), syyskuu
"Pariisilainen Paula Karst muuttaa pois kotoa lähteäkseen koristemaalarikouluun Brysseliin. – – Maailma käden ulottuvilla on nuoren naisen kasvukertomus ja rakkaustarina, mutta ennen kaikkea romaani taiteen suurista kysymyksistä, luovuudesta, jäljentämisestä, maailman esittämisestä ja käsittämisestä."
Édouard Louis: Ei enää Eddy (Tammi, suom. Lotta Toivanen), elokuu
"Henkeäsalpaava omaelämäkerrallinen romaani, joka järkytti Ranskaa. – – Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan."
Carmen Maria Machado: Kahdeksan puraisua (S&S, suom. Kaijamari Sivill), syyskuu
"Nautinto, himo, epätoivo ja kauhu kietoutuvat toisiinsa novelleissa, jotka käsittelevät rakkauden eläimellistä huumaa sekä omaan kehoon kohdistuvaa, ruumiillisuuden herättämää inhoa. – – Yhdysvaltalaisen Carmen Maria Machadon esikoisteos ilmestyi englanniksi 2017 ja on saanut useita palkintoja."
Ian McEwan: Kaltaiseni koneet (Otava), syyskuu
"Eletään 1980-luvun Lontoossa, mutta historia ei ole se, jonka me tunnemme. Charlie ostaa Adamin, yhden kalliista ja upouusista androideista. – – McEwanin kumouksellinen ja kiehtova romaani kysyy, mikä tekee ihmisestä ihmisen."
Eeva Park: Viimeisellä rajalla (Into, suom. Sanna Immanen), lokakuu
"Viimeisellä rajalla on voimakas ja mieleenpainuva romaani nuoresta naisesta nykypäivän Virossa. Eletään uuden itsenäisyyden aikaa neuvostoajan jälkeen, ja myös Tiiu palaa halusta ottaa elämän omiin käsiinsä. – – Eeva Park kerii Tiiun tarinan auki psykologisen trillerin keinoin ja rakentaa sitä harkituin välähdyksin."
Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis (Tammi, suom. Outi Menna), lokakuu
"Tarinaa kertoo Inni, prostituoitu ja narkomaani, jonka elämä päättyy julmalla tavalla kuusikossa järven rannalla. – – Tunnusomaiseen tapaansa Stridsberg onnistuu kohottamaan todelliset, järkyttävät tapahtumat taiteeksi, joka käsittelee suuria teemoja – tällä kertaa naisvihaa, äitiyttä ja sukupolvien yli jatkuvaa syrjäytymisen ketjua."
Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani (Gummerus, suom. Arto Schroderus), elokuu
"Neljätoistavuotias Turtle Alveston on selviytyjä. Lähimetsät ovat hänen valtakuntaansa, mutta kotona hän elää mielivaltaisen isänsä vallassa. – – Itsenäisyytensä puolesta kamppailevan Turtlen ääni kantaa läpi koko hurjan ja järisyttävän kertomuksen, jonka kieli hypnotisoi ja luontokuvaus huimaa."
Dekkarit ja jännitys
Tina Frennstedt: Lupaus (Like, suom. Taina Rönkkö), syyskuu
"Naisiin kohdistuvien raiskausten ja murhien sarja saa Malmön ja Kööpenhaminan hälytystilaan. Pian hyökkäykset yhdistetään kuusitoista vuotta sitten kadonneen lukiolaistytön tapaukseen, jota ei koskaan ratkaistu."
Camilla Grebe: Horros (Gummerus, suom. Sari Kumpulainen), heinäkuu
"18-vuotias Samuel päättää paeta huumepomo Igoria pilattuaan huumediilin Tukholmassa. Hänen silmiinsä osuu työpaikkailmoitus: saaristossa asuva perhe etsii avustajaa pojalleen, jolla on aivovamma. – – Horros on itsenäinen jatko-osa Lemmikille ja Kun jää pettää alta -kirjalle."
Pekka Hiltunen: Syvyys (WSOY), syyskuu
"Syvyys on Studio-trillerisarjan neljäs romaani, joka avaa Lian ja Marin tarinassa uuden käänteen. – – Syvyys pureutuu ajankohtaisiin eurooppalaisiin aiheisiin: ihmisten liikkuminen yli rajojen siivittää populististen poliitikkojen nousua. Samaan aikaan yritykset hyödyntävät muualta tuotuja laittomia orjatyöläisiä."
John Kåre Raake: Jää (Bazar, suom. Virpi Vainikainen), lokakuu
"Post-traumaattisen stressin piinaama entinen erikoisjoukkojen kommando Anna Aune on paennut maailmaa ja sen kauhuja Pohjoisnavalle. Hän viettää kokonaisen arktisen talven tutkijakollegansa kanssa dokumentoiden ilmastonmuutoksen alueelle aiheuttamia tuhoja."
Tuire Malmstedt: Mykkä taivas (Myllylahti), syyskuu
"Synkän metsän siimeksestä paljastuu karmea näky. Poltettu, hampaaton ihmisen pää. Löytö käynnistää laajat etsinnät, mutta muita ruumiinosia ei löydy. Poliisikaksikko Isa Karos ja Niiles Aarnikoski tiimeineen kietoutuu pimeän verkkoon yrittäessään selvittää rikoksen taustoja."
Alex Michaelides: Hiljainen potilas (Gummerus, suom. Antti Autio), elokuu
"Menestynyt taidemaalari Alicia Berenson ampuu muotikuvaajamiestään useasti kasvoihin eikä sen jälkeen sano enää sanaakaan. Koskaan. – – Hiljainen potilas on älykäs psykologinen trilleri rakkaudesta, petoksesta ja psyyken särkymisestä."
Juha Numminen: Suljettu sydän (Crime Time), elokuu
"Ydinfyysikko Yrjö-Henrik Korpi, 29, katosi 12 vuotta sitten Helsingissä samana päivänä, jolloin hänen piti matkustaa stipendiaatiksi Yhdysvaltain kansalliseen ydinturvallisuusvirastoon. – – Kun Korven jäännökset hellekesänä 2018 sattumalta löydetään autiotalon lietekaivosta päijäthämäläisessä kylässä, tutkinnan johto siirtyy rikoskomisario Sulo Naskalille."
Matti Rönkä: Uskottu mies (Gummerus), elokuu
"Viktor Kärppä on Karjalassa datsallaan, kun kutsumattomat vieraat rapistelevat ovella. Neuvokas Kärppä tarttuu sinkoon, mutta tappaa hän ei halua. – – Käy ilmi, että asialla on Artemi Loktev, joka haluaa lähettää Kärpän Helsinkiin selvittämään tämän vanhan opiskelukaverin Pavel Ljudinin kuolinpesää."
Max Seeck: Uskollinen lukija (Tammi), elokuu
"Hulppeasta merenrantatalosta löytyy kuollut nainen. – – Rikosylikonstaapeli Jessica Niemi saa tapauksen tutkittavakseen, ja pian käy ilmi ettei juhlapukuinen nainen ole ainut uhri ja että lisää ruumiita on tiedossa. Joku nimittäin toteuttaa uskollisesti menestyskirjailijan romaanien äärimmäisen raakoja rikoksia."
Martin Österdahl: Rautaenkelit (Aula & Co, suom. Aki Räsänen), syyskuu
"On syyskuu 2001. Ruotsalainen diplomaatti heittäytyy kerrostalon ikkunan läpi Kairossa ja kuolee. Max Anger saa tehtäväkseen selvittää miehen kuolema. Kun hän käy läpi kuolleen viimeisten päivien toimia, hän havaitsee asioita jotka muistuttavat kylmän sodan aikaisia skandaaleita ja selvittämättömiä kuolemantapauksia."
Spekulatiivinen fiktio
Maria Carole: Sinisen talon noita (Osuuskumma), heinäkuu
"Auri on 17-vuotias ja kaupungin vahvimpia parantajia. – – Sinisen talon noita on itsenäinen jatko Maria Carolen esikoisteokselle Tulen tyttäriä. Se on fantasiaromaani, rakkaustarina ja kasvukertomus, jossa ihmisyys yhdistää enemmän kuin erottaa."
Taru Luojola: Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksia (Osuuskumma), lokakuu
"Bataranamissa ei ole kansalaisia, vain kuluttajia. – – Eräänä päivänä kaikki muuttuu. Öljy-yhtiö on konkurssissa, hirmumyrsky tekee kaupungista silppua, rikkaudet haihtuvat ilmaan. Ketä autamme, kun raha menettää voimansa?"
Katinka Sarjanoja: Korpinlaulu (Karisto), syyskuu
"Korppikurun tytär, tarinankertojaneito Etain on Savusälvän vanhojen kuninkaiden sukua. – – Korpinlaulu on voimakkaiden tunteiden ja dramaattisten juonenkäänteiden täyteistä, kelttiläishenkistä fantasiaa. Kirja on Katinka Sarjanojan esikoisteos ja aloittaa trilogian."
Sarjakuvat
Ulla Donner: Sontaa (S&S, suom. Sinna Virtanen)
"Kaikki ovat ilmastovegaaneja, intersektionaalisia feministejä, poliittisesti valveutuneita aktivisteja, ja tekevät työtä asioiden parissa, joihin todella uskovat. Vai onko kaikki sittenkin vain samaa vanhaa paskaa uudessa paketissa? – – Sontaa kertoo kapitalismista, perunoista ja halusta vetää itsensä alas vessanpöntöstä."
Tietokirjat
Mona Chollet: Naisia vai noitia? : naisvainot ennen ja nyt (Gummerus, suom. Taina Helkamo), syyskuu
"Noitavainot saavuttivat lakipisteensä renessanssin aikaan samalla, kun länsimainen kulttuuri nousi uuteen kukoistukseen. Miksi osaava tai itsenäinen nainen oli juuri silloin niin suuri uhka? Ja kenelle? Miksi naisvainot yhä jatkuvat?"
Zoe Foster, Petri Pietiläinen, Juha Metso: Peilissä näin naisen : Zoen tarina (Docendo), lokakuu
"Kaikki pitivät häntä englantilaisena poikana. Hän katsoi itseään peilistä ja uneksi öisin - hän oli nainen. – – Zoe Foster keräsi pitkään rohkeutta muuttua ihmiseksi, joka hän todella oli."
Johan Wolfgang von Goethe: Värioppi (Teos, suom. Pirkko Holmberg ja Pajari Räsänen), ei ilmestynyt
"Maailmankirjallisuuden klassikoihin lukeutuvan Johann Wolfgang von Goethen elämäntyöhön kuuluivat myös luonnonfilosofiset tutkimukset, joista huomattava osa kohdistui optiikkaan ja värioppiin. – – Goethen suurtyö onkin osoittautunut vaikuttavimmaksi nimenomaan kuvataiteessa ja laajemminkin inhimillistä havaintoa tutkivissa perinteissä."
Risto Isomäki: Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen (Into), elokuu
"Miten Suomi voi auttaa koko maailmaa vähentämään päästöjään ja tulla kansainväliseksi sankariksi? Risto Isomäki käy läpi kymmeniä suomalaisten yhtiöiden, tutkimuslaitosten ja kansalaisjärjestöjen jo käynnissä olevia hankkeita, joista monilla voi olla maailmanlaajuista merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa."
Sandeep Jauhar: Sydän : historia (Docendo, suom. Antti Immonen), syyskuu
"Sydän ei ole pelkkä pumppu, vaan sillä on paljon suurempi merkitys kulttuurissamme. Sydän on rakkauden symboli ja tyyssija. – – Jauhar kiinnittää huomiota myös siihen, millaisia vaikutuksia rakkauden puutteella, masennuksella ja stressillä on sydämeen: sydän voi oikeasti särkyä."
Kati Koivikko: Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä (Avain), elokuu
"Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten. Sitä seurasi hämmennyksen aika, kun kaikki se, mihin idässä oli totuttu, katosi. – – Kirja vie henkilöhaastatteluiden kautta DDR:n arkeen. Kaupassa käynti, lasten päivähoito, Stasin vakoilijat."
Antti Kujala: Kivenmurskaajat : kolonialismin historia (Atena), lokakuu
"Sitkeän käsityksen mukaan kolonialismi ei koskenut suomalaisia – siksi Suomessa harvoin ymmärretään, miten rankkaa hyväksikäyttöä ja sortoa kolonialismiin liittyi. – – Asiantunteva ja monipuolinen teos osoittaa, miten syvälle historiaan eriarvoisuuden juuret ulottuvat."
Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen (Atena, suom. Tiina Ohinmaa), lokakuu
"Karmiva tositarina sarjamurhaajasta joka piti Kaliforniaa pelon vallassa. – – Katoan yön pimeyteen on mestariteos, joka kuvaa hyytävästi rikollista ja hänen aiheuttamaansa tuhoa. Samalla se on tarina erään naisen sinnikkäästä yrityksestä selvittää totuus."
Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö (Tammi), elokuu
"Teos paljastaa kirjallisen vallankäytön näyttämön. Dynamiitin keksijän rahoilla on palkittu kirjallisuutta liki 120 vuoden ajan. Miten käy jatkossa? Kiehtovat yksityiskohdat valottavat suurempia linjoja ja kertovat siitä, millaista kirjallisuutta Ruotsin Akatemian Nobel-komitea on eri aikoina halunnut nostaa valokeilaan ja miksi."
Ari-Pekka Skarp: Mielen laboratorio : tietoisuuden taidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books), elokuu
"Tämä kirja esittelee mielen laboratoriona, jota jokainen ihminen voi itse tutkia. Teos antaa lukijalle tutkimusvälineet henkilökohtaiselle matkalle oman mielen syvyyksiin. Tietoisuutta voidaan tutkia sisäisenä kokemuksena kirjassa esiteltyjen käytännöllisten harjoitusten kautta."
______________________________________________
Listauksen koonnut kustantajien katalogeista:
Tuomas Aitonurmi
Informaatikko ja toimittaja
Kirjasampo
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kirjoittaaksesi viestejä.