Maria Vuorio

Jos lukija löytäisi suoraan kirjailija Maria Vuorion (s. 1954) kaunokirjojen maailmaan, hän oppisi odottamaan kirjoilta erilaisia sävyjä ja tunnetiloja ja kirjallisuudenlajeja. Vuorion teokset ovat hyvä rokotus henkistä yhdentekevyyttä vastaan. Ne toimivat usein ilman ikärajaa uteliaisuuden ja mielikuvituksen puolesta, vaikka ne onkin sijoitettu esimerkiksi kirjastoissa lasten ja nuorten osastolle. Kirjailija on kokeillut kirjoittamisen eri lajeja satutarinoista kertomuksiin, novelleihin ja romaaneihin sekä runoihin ja ”satukuviin”. Tuotannon edetessä hän on yhä rohkeammin ”outouttanut” arkikokemusta ja tehnyt epätavallisia, mielikuvituksellisia juonenkulkuja mahdollisiksi. Tällaisia teoksia ovat esimerkiksi Siitä ei kukaan tiedä (2005), Olen nähnyt sellaisen (1999) ja Matka joka aina taittui (1996).

Vuorio kirjoittaa yhtäältä proosaa ns. tavallisista, herkistä lapsista ja nuorista, joilla on vilkas mielikuvitus. Arki näyttäytyy heille usein aikuisten ja räiskyvien lapsien outona toimintana, jonka keskellä pitää osata luovia. Muuten on pakko paeta oman pään sisään.

”Kodilla oli outo nimi. Kassulla oli outo nimi. ”Kasperi? Eihän se ole ihmisen nimi! Peikot kaspereita ovat”, kerhotäti sanoi ja nauroi lasten kanssa. Hän huiskutti kädellään Kassun tukkaa ja lepytti: ”Hauska peikkopoikahan sinä olet. Vai oletko?” Kassu istui aivan hiljaa. Hänestä tuntui kummalliselta. Hän ei osannut selittää sitä kenellekään." (ote teoksesta Kassu löytää kaverin, 1989)

Sankarimaisuutta henkilöhahmot saavuttavat lähinnä omissa silmissään, sillä ”oikeita vihollisia” ovat lähinnä aikuisten ja ympäristön vanhoillisuus ja kaikenlainen kuri, jota ei kunnolla perustella.

Kirjailija alkoi uransa vuonna 1979 Maria Mikkola –nimellä, kirjoittamalla kolme lastenkirjaa Köpi Käpälämäestä, sosiaalisesti vilkkaasta koirahahmosta. Myös Vuorion eläinsatuhahmot ovat uteliaita ystävystyjiä. Köpi Käpälämäelle luomaansa maailmaa kirjailija on luonnehtinut omaksi Muumilaaksokseen. Itse kuvittamiensa Köpi-kirjojen jälkeen kirjailija on tehnyt usein yhteistyötä lastenkirjallisuuden eturivin kuvittajien kanssa. Vuorio on ilmaissut kirjoittaneensa ”niin sanotusti realistisesti” eri ikäisistä ihmisistä, eniten lapsen ja nuoren näkökulmasta. Tällaisia teoksia ovat esimerkiksi Eeva (1986), sekä novellikokoelmat Syleily (1995), Heijastuksia (1989) ja kuvakirja Kassu löytää kaverin (1989). Kirjailijaa on kiitetty kirjallisuuspalkinnoin miltei 30 vuotta kestäneen laadukkaan tuotannon eri vaiheissa, Arvid Lydecken –palkinto Vuoriolle myönnettiin vuonna 2006 Mika Launiksen kuvittamasta teoksesta Jäniksen housuissa.

Vuorion proosan ote ei ole yleensä nostalginen. Kirjailijan varauksellisuus ihmisen näkemiseen pelkästään ”realistisena” ympäristön virikkeisiin vastaajana käy hyvin ilmi esimerkiksi tekijän nuorista päähenkilöistä kertovissa novelleissa. Lapset ja nuoret ovat hänen kertomuksissaan usein aikuisten kurin otteessa etenkin siksi, että hän kuvaa usein joko lähihistoriaan sijoittuvaa maailmaa tai sitten paikkaa, jossa vallitsevat omat lakinsa. Novellit näyttävät, että aikakaudet voivat tulla ja mennä, mutta teini-ikään liittyvä henkisen kuohahtelu on ajatonta.

Monilla Vuorion romaanien ja lasten kuvakirjojen hahmoilla on jonkinlainen sivustakatsojan rooli. Sen sijaan satuhahmot toimivat usein iloisesti ja luottavaisesti juonissa, jotka ratkeavat muuallakin kuin mielessä. Kansanperinnettä tunteva lukija voi löytää Vuorion teoksista traditiota, jota on käytetty poikkeuksellisesti.

Kirjailijana Vuorio on kokeilija, joka tuntee syvällisesti kirjallisuutta ja haluaa tuoda esiin hahmojensa henkistä kehitystä enemmän kuin ulkoista. Hän on kirjoittanut lastenrunoja, mutta myös satukuvia”, itse nimeämäänsä kirjallisuudenlajia teoksessa Metsäpapukaija (1998). Sen jokainen satukuva alkaa säkeellä ”Kun minä kuljin ja vaelsin”. Satukuvat ovat kuin lyhyitä satuja, jotka on jaettu riveille runojen tapaan. Alkulauseen ja lyhyen muodon toisto luovat maagista tunnelmaa.

Satukuvat ovat kuin kurkistusluukkuja arjen ihmeisiin: tuon tavallisen asian voi nähdä satunakin! Lapsille ja nuorille annetaan Vuorion teoksissa erityiset silmät nähdä asioita, joita muut eivät näe. Teosten soisi saavan lukijoita, joilla on aikaa mietiskellä lukemaansa, sillä lyhyistäkin tarinoista aukeavat innoittavat maailmat.

Maria Vuorio on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1983. Kirjailijan uransa lisäksi hän on kustannustoimittanut lasten ja nuorten kirjallisuutta, kirjoittanut kritiikkejä ja kääntänyt kirjallisuutta.
 

-SK- Viimeksi päivitetty 13.10.2010

Siirtänyt Kirjasampoon: 10.7.2013 / Kimmo Leijala