Juha-Pekka Koskinen

Juha-Pekka Koskinen on kirjoittanut useita novelleja ja toistaiseksi neljä romaania, Joista tuoreimmat ovat Seitsemäs temppeliherra (2007) sekä Savurenkaita (2006). Aikaisemmat teokset Ristin ja raudan tie 2004 ja Viisi todistajaa 2005 ovat molemmat historiallisia romaaneita. Viisi todistajaa leikittelee samalla ajatuksella kuin huippusuosittu Da Vinci koodi, jossa Jeesuksen elämä kääntyy päälaelleen siten, että hän todellisuudessa olikin naimisissa Maria Magdalenan kanssa. Näin pitkälle mielikuvituksen maailmaan ei Koskinen omassa kirjassaan mene, mutta hänkin etsii todellista Jeesusta evankeliumien rakentaman jumalkuvan takaa. Syntyy yksi malli tai ajatus, kuinka kaikki olisi voinut todellisuudessa mennä. Se on yhtä tosi tai epätosi kuin lukemattomat muut kertomukset Jeesuksesta.

 Tarinassa Jeesuksen elämää kuvataan viiden silminnäkijän kautta. Evankeliumeista poiketen Jeesus on nähty erityisesti rauhan puolestapuhujana. Hän oli eräänlainen varhaishippi puhumassa rakkauden sanomaa:

"Hän ajatteli vain yksinkertaisesti, että rakkaus on avain kaikkeen, ja hänen vilpitön rakkautensa oli niin suuri, että hän kykeni parantamaan sairaita. Ja nämä kyvyt hän oli saanut syntymälahjana kuten ulkomuotonsakin."

 Toki Jeesus toimi pyhien kirjojen mukaan parantajana, mutta hän oli alusta asti myös varma jumalallisesta tehtävästään. Vuorisaarnan lopussa todetaan, että kansa oli mykistynyt, koska Jeesus opetti kuin se, jolle valta oli annettu. Koskisen kirjassa päähenkilö kasvaa vähitellen tietoiseksi tehtävästään ja ilmoittaa sen vasta ollessaan tuomiolla. Toinen kirjailijan valinta on ollut piilottaa Jeesuksen ajoittainen kiivaus, mikä onkin ollut välttämätöntä loppukohtauksen uskottavuuden takia. Kolmas Koskisen kirjassa vähemmälle jäänyt asia on Jeesuksen jyrkkyys juutalaisten perimmäissääntöjä kohtaan, kuten sapatin pitäminen, puhtaus ym. seikat. Sekään ei ole huono ratkaisu. Kirjailijalla on oikeus ja jopa velvollisuus tehdä valintoja saadakseen tekstistä mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän.

"Kannattaa lukea Raamattua ja verrata omaa Jeesus-kuvaa kirjailijan tekemään malliin. Kirja panee pohtimaan asioita uudelta kannalta ja on jo senkin takia tutustumisen arvoinen.

 Vuonna 1968 Kemissä syntynyttä, nyttemmin Hämeenlinnassa vaikuttavaa, kirjailijaa ei mainion arvostelun tehnyt Jari Lybeck ole turhaan verrannut Mika Waltariin:

" Juha-Pekka Koskisen romaani Ristin ja raudan tie sijoittuu ensimmäisen ristiretken aikaan (1096-99). Päähenkilö Mikael Canmore on ritari Sir Munron aseenkantaja. Parivaljakko kuuluu mahtavaan mutta riitaisaan ristiretkiarmeijaan, joka on matkalla valloittamaan Pyhää maata turkkilaisten hallinnasta.

 Samoin kuin usein Waltarilla myös Koskisella päähenkilönä ja kertojana on älykäs nuori mies, idealisti, joka tämän tästä törmää elämän raadollisiin realiteetteihin. Päähenkilön kumppani on karski realisti, joka näennäisestä karheudestaan huolimatta on pohjimmiltaan hyväsydäminen. Naiset ovat arvoituksellisia lumoojattaria tai sitten kipakoita kansannaisia, jotka panevat ukkoparat ojennukseen. Kaikki nämä luonnehdinnat sopivat paitsi moniin Waltarin hahmoihin myös Mikael Canmoreen, Sir Munroon, Mikaelin rakastettuun Michelleen ja palvelijattareen Annaan.

 Koskinen osaa kertoa tarinan. Hänen kielensä on taipuisaa ja vivahteikasta ja samalla tavoin viihteellistä kuin Waltarinkin."

"Romaanin keskeinen jännite vallitsee Mikaelin ja sotapäällikkö Bohemondin välillä. Kookas ja mustiin pukeutunut Bohemond on kuin Tähtien sodan musta lordi Darth Vader. Bohemond on julma ja kyyninen, mutta hänessä on myös jotain kunnioitusta herättävää. Hän osaa ennakoida vaarat etukäteen ja valmistautuu niihin toisin kuin typerät ylimykset, joita ristiretkiarmeija on pullollaan. Bohemondin neuvokkuus ja henkilökohtainen rohkeus ovat omaa luokkaansa. Juonikkaat kreikkalaiset ja riitaisat, ahneet ristiretkeläiset ovat samalla kertaa sekä tympäisevää että ihailtavaa joukkoa. Varsinkin ristiritarien julmuus on pöyristyttävää, ja Koskinen kuvaa sitä tehokkaasti. Toisaalta ritariarmeijan urheus toivottomalta näyttävissä tilanteissa ja sen keskuudessa sittenkin elävä idealismi kääntää sympatiat (ainakin hetkittäin) ritarien puolelle. Tämä näkökulman vaihtelu tuo Ristin ja raudan tiehen tiettyä syvyyttä."

(Jari, Lybeck: Waltarin jäljillä, Turun Sanomat 14.11.2004)

 Molemmissa kirjoissa Juha-Pekka Koskinen kuvaa väkivaltaa aika realistisesti, mikä ei ole tekstissä miinusmerkkinen asia. Sen vastapainoksi olisi voinut olla arkista tarinaa enemmän, ihmiset osasivat jo tuolloin huvitella, laskea leikkiä ja ottaa ilon irti elämästä. Tämä puolihan jää niin usein historiankirjoissa dramaattisten taisteluiden ja muiden mullistavien tapahtumien varjoon. Kirjailijan tuotannon toivoisi karttuvan tällaisilla erinomaisilla lukuromaaneilla.

- Mervi Koski - Viimeksi päivitetty 22.11.2010

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 21.2.2013