Kuparitalo

Harri Närhen (s. 1953) Kuparitalo (WSOY 2016) on trillerimäinen romaani, jonka keskeisiä paikkoja on Helsingin Töölössä sijaitseva Outokumpu Oy:n entinen pääkonttori. Siellä pitää toimistoaan asianajaja Sari Brosélius, joka saa erikoisen työtehtävän. Hän joutuu selvittämään rautatieaseman seinällä olevan Järnefeltin freskon todellista omistajaa. Tarinaan liittyy myös somalitaustaisen Awaale Valonsuun matka Somaliaan selvittelemään sukulaistensa tekemisiä. Harri Nordell kirjoittaa Helsingin Sanomissa: ”Harri Närhi on vikkelä juonenkuljettaja ja mainio satiirisessa henkilökuvauksessa. Kuparitalo pitää otteessaan loppuun saakka.”

”Asianajaja Sari Brosélius menestyi, koska voitti oikeudessa monet vaikeina tai mahdottomina pidetyt riita-asiat. Usein hänen hoitamaansa juttua ei tarvinnut edes viedä oikeusistuimen ratkaistavaksi, vaan hän onnistui laatimaan osapuolille sellaiset ehdot, että kumpikin saattoi suostua niihin kasvojaan menettämättä. Se vaati ihmistuntemusta ja hyvin huolellista paneutumista tosiseikkoihin, mutta se kuuluu hyvän lakimiehen perustaitoihin. Silti vain harva ymmärsi nyanssit ja vaihtoehdot niin hyvin kuin hän, ja etenkin ulkomaisten kiistojen hoidossa Sarin maine levisi nopeasti asioita ymmärtävien parissa. Kohtalo ei missään asiassa valitse voittajaa, vaan voittaja valitsee kohtalonsa, se oli lakimies Broséliuksen uskontunnustus ja kokemuksen kautta opittu ehdoton elämänviisaus.”