Marikan kirjajuttuja: Marilynne Robinson – tuleva nobelisti?

Marilynne Robinson – tuleva nobelisti?

Marilynne Robinson. Kuva: Christian Scott Heinen Bell / Wikimedia Commons

Tänäkin vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinnon vedonlyöntitilastojen kärkisijoilla keikkuvat tutut nimet: japanilainen Haruki Murakami, yhdysvaltalainen Philip Roth, syyrialainen Adonis ja kenialainen Ngũgĩ wa Thiong'o. Aika usein palkinto myönnetään kirjailijalle, jota myös vedonlyöntitilastoissa veikataan voittajaksi.

Mutta joskus komitea kuitenkin yllättää ja palkinnon vastaanottaa kirjailija, jota juuri kukaan ei etukäteen veikkaillut. Tänä vuonna kullatun mitalin ja noin miljoonan kruunun rahapotin saattaa viedä Tukholmasta mukanaan vaikkapa yhdysvaltalainen Marilynne Robinson, joka on kaukana vedonlyöntitilastojen kärjestä, mutta jonka pienehkö tuotanto on täydellisen upeaa laatukirjallisuutta. Nostamalla Robinsonin tai jonkun muun naiskirjailijan voittajaksi komitea tekisi samalla myös historiaa, sillä milloinkaan aiemmin kahta naista ei ole palkittu peräkkäisinä vuosina.

Marilynne Robinson on yksi arvostetuimpia amerikkalaisia kirjailijoita. Hän julkaisee teoksia harvoin ja saa joka kerta kriitikot, kirjallisuuspalkintojen raadit sekä hyvän kirjallisuuden ystävät huokaisemaan ihastuksesta. Jo hänen esikoisromaaninsa Talonhaltijat palkittiin ilmestymisvuonna 1981 PEN/Hemingway –kirjallisuuspalkinnolla. Seuraavaa teosta Robinson työsti pitkään – yli 20 vuotta – ja se kannatti, sillä Gilead nappasi vuoden 2004 Pulizer-palkinnon sekä NBCC-palkinnon, joka myönnetään vuosittain parhaille englanninkielisille teoksille kaunokirjallisuudesta tietokirjallisuuteen. Gilead-romaanillaan hän häikäisi lukijat myös Yhdysvaltojen ulkopuolella. Hänen kolmas teoksensa Kotiin vuodelta 2008 ei sekään jäänyt palkinnoitta, vaan sai muun muassa parhaalle englanniksi kirjoittavalle naiskirjailijalle myönnettävän Orange Prize for Fictionin ja vuonna 2014 ilmestynyt Lila voitti toistamiseen NBCC-palkinnon. Vain Nobel-mitali puuttuu hänen palkintokaapistaan.

Robinsonin esikoisromaani Talonhaltijat (suom. 1985 Otava) sijoittuu kirjailijan omien synnyinseutujen maisemiin Idahon osavaltioon, joka on harvaanasuttua ja karua tienoota Kalliovuorten kupeessa Yhdysvaltojen luoteisosassa. Robinson on haastatteluissa kertonut, että Fingerbonen keksityllä pikkukaupungilla on yhtymäkohtia hänen omaan kotikaupunkiinsa Sandpointiin.

Talonhaltijat kertoo väkevän tarinan kahdesta nuoresta orvoksi jääneestä tytöstä Ruthista ja Lucillesta. Heidän äitinsä on tehnyt itsemurhan samalla tavalla kuin heidän isoisänsä aikanaan ja sukulaiset ovat ymmällään siitä, mihin saisivat sijoitettua kaksi orvoksi jäänyttä tyttöä.

Hätiin saapuu Sylvie, äidin nuorempi sisko, joka ottaa tytöt hoitaakseen. Kiertelevää kulkurielämää viettänyt Sylvie-täti ihastuttaa hiljaisia tyttöjä aluksi suorapuheisuudellaan ja epäsovinnaisuudellaan, mutta vähitellen Sylvien luonne alkaa vaikuttaa sekä tytöistä että kyläläisistä tasapainottomalta. Turva, jota tytöt niin kovasti elämäänsä kaipaavat, jää lopulta saamatta ja apea tarina jättää lukijan haikeisiin ja miettiviin tunnelmiin.

Talonhaltijat on ennen kaikkea surullinen tarina hylkäämisestä ja sen seurauksista. Lapsena hylätty kantaa hylätyksi tulemisen taakkaa koko elämänsä, eikä pysty olemaan turvallisena vanhempana omille lapsilleenkaan, jotka taas edelleen kuljettavat hylkäämisen kokemuksia eteenpäin omille lapsilleen. Kaipaus ja suru seuraavat yksin jätettyä koko elämän. Talonhaltijat on ajaton, taidokas ja koskettava teos ja yksi ylivoimaisesti parhaista lukuelämyksistäni pitkään aikaan. Kunpa kustantaja ottaisi siitä pikaisesti uuden raikaskantisen painoksen.

Robinsonin toinen teos Gilead (suom. 2008 Bazar) vie lukijan Iowan harvaanasutulle ja pölyiselle maaseudulle Gileadin fiktiiviseen pikkukaupunkiin. Päähenkilönä on iäkäs ja vakavasti sairas iowalainen pastori John Ames. Hän tietää, ettei hänellä ole enää paljon elinaikaa jäljellä ja haluaa kirjoittaa elämäntarinansa muistiin poikaansa varten, joka on vielä niin nuori, ettei ilman kirjoitettuja muistelmia muistaisi isästään mitään.

John Ames käy muistoissaan läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kertoo omasta isästään ja isoisästään ja antaa sen lisäksi elämänohjeita pojalleen, joita tämä voi noudattaa tai olla noudattamatta. Muistelmien ansiosta pitkä sukupolvien ketju isien ja poikien välillä ei pääse katkeamaan.

John Amesin elämä on ollut samanaikaisesti raskasta ja antoisaa. Vanhan pappissuvun poika on perinyt sananjulistajan ammattinsa, joka onneksi sattui myös olemaan hänen oma kutsumuksensa. Hän kiersi jo nuorena isänsä mukana raskailla saarnamatkoilla ja näki, miten ankarissa oloissa ihmiset jumalan selän takana elävät. Hän oppi isältään pyyteettömyyttä, anteliaisuutta ja ahkeraa työntekoa ja näitä syvän ja todellisen uskonnollisuuden ilmentymiä hän haluaa muistelmiensa kautta välittää myös pojalleen.

Gilead on syvällinen ja pohdiskeleva uskonnollinen romaani, jossa uskoa korostetaan nostamatta sitä kuitenkaan jalustalle. John Ames toteuttaa omaa kutsumustaan eritoten arjessa. Hän toki rukoilee ja puhuu ihmisille jumalasta, mutta tarjoaa sitäkin enemmän ihmisille käytännön apua. Robinson tuntuu viestittävän päähenkilönsä kautta ajatuksen siitä, että todellinen usko ei ilmene pelkissä puheissa, vaan läpäisee ihmisen arjen kauttaaltaan. Kun korjaa naapurin rikkinäisen aidan toteuttaa uskoaan siinä missä lukiessaan Raamattuakin.

Gileadin tarinaan tuo mukavaa jännitettä pikkukaupunkiin palaava Boughtonin suvun poika. Vuosikausia poissa olleen menneisyyttä raotetaan vaivihkaisesti, mutta varsinaisesti Boughtonit otetaan käsittelyyn Robinsonin seuraavassa romaanissa Kotiin (suom. 2010, Bazar).

Kun Gilead avaa lukijalle tarinaa vanhan miehen näkökulmasta, Kotiin-romaanissa näkökulma on nuoren naisen. Glory Boughton on jättänyt opettajantyönsä ja palannut synnyinseuduilleen Gileadiin pitämään huolta iäkkäästä isästään. Arki rullaa eteenpäin tasaisen rauhallisesti, kunnes Gloryn hulttioveli Jack ilmoittaa myös palaavansa kotiin. Jackin saavuttua taloon lankeaa väistelevä ja väkinäinen tunnelma, jonka kuvaamisessa Robinson on omaa luokkaansa. Gileadin päähenkilö John Ames on suuressa osassa myös tässä romaanissa, jonka kuitenkin voi lukea täysin itsenäisenä tarinana.

Gileadiin verrattuna Kotiin avautuu tottumattomallekin lukijalle helpommin, sillä se etenee kronologisesti ja tasaisen rauhallisesti kuin preerian läpi puksuttava höyryjuna. Erilaiset lapsuudenkokemukset, sukupolvien väliset ristiriidat ja eri sukupuolille asetetut vaatimukset nostetaan keskeisiksi teemoiksi uskon rinnalle. Uusimmassa ja toistaiseksi suomentamattomassa teoksessaan Lila (2014) Robinson tarjoaa vielä yhden näkymän samoihin Gileadin kylän tapahtumiin, kun hän antaa äänen pastori John Amesin nuorelle vaimolle Lilalle. Nämä kolme täysin itsenäistä romaania muodostavat yhden maailmankirjallisuuden parhaista toisiaan täydentävistä kolmikoista. Jokaisen romaanin jälkeen tulee tunne, että yksi näkökulma riitti, kunnes lukee seuraavan ja häikäistyy siitä, mitä uusi näkökulma sittenkin avasi.

Robinsonin teokset ovat samanaikaisesti hyvin konkreettisia ja maanläheisiä sekä filosofisen pohdiskelevia. Yhdessä ja samassa kappaleessa voidaan kertoa yksityiskohtaisesti omenahillon tekemisestä ja pohtia sen rinnalla elämän tarkoitusta. Yksinäisyys ja yksin jääminen on keskeistä kaikille henkilöille ja kotiinpaluu niin konkreettista kuin symbolistakin.

Robinson on myös poikkeuksellinen kirjailija tänä aikana, jolloin kristinuskosta kirjoitetaan yleensä joko paatoksellisen tunnustuksellisesti tai yhtä fanaattisen vastustavasti. Robinsonin romaanien uskonnollisuus ei ole julistavaa tai ahdasmielistä. Sen sijaan se on lempeää, hyväksyvää ja näkyy kaikessa ihmisen toiminnassa. Robinson ei tee uskovaisista henkilöhahmoistaan täydellisiä, vaan esittää heidät ihmisinä, jotka epäilevät uskoaan, kohtaavat kiellettyjä tunteita ja tekevät virheitä siinä missä muutkin. Hän ei tuomitse ketään ja siksi hänen kirjoistaan välittyy lukijalle rauha ja ymmärrys.

Hänen teostensa keskiössä ovat tavallista elämää elävät tavalliset ihmiset, jotka kuitenkin kokevat ja tuntevat isosti. Robinsonin tuotanto tuo mieleen arkikuvauksen mestarit Carol Shieldsin, Alice Munron, jossain määrin myös Joyce Carol Oatesin sekä kaikkein eniten John Williamsin Stonerin. Myös norjalaisen Per Pettersonin tuotanto välkähti mielessä Robinsonia lukiessa. Robinson tunnetaan tuotantonsa lisäksi Yhdysvalloissa myös kantaaottavana keskustelijana ja teologisia teemoja esiin nostavana esseistinä. Hän(kin) olisi ehdottomasti Nobelinsa ansainnut.

Marika Helovuo