Työläistrilogia alkaa Munkkivuoresta - Markku Rönkkö

”Kuulun niihin, jotka vielä arvostavat vanhanaikaista työtä, käsillä tekemistä, käsityötä. Vaikka läntistä maailmaa näyttää hallitsevan plutokratia, haluan kertoa myös jostakin inhimillisemmästä ja jopa romanttisemmasta. Talonmiehen, Roskakuskin ja tulevan teoksen päähenkilön voi katsoa symboloivan yhteiskuntaa kantavia mutta ei muodikkaita voimia.”

Näin vastasi kirjailija Markku Rönkkö sähköpostiviestissä kysyttyäni miksi hän on valinnut romaaniensa päähenkilöiksi juuri duunareita. Jos minulta olisi etukäteen kysytty kenestä Suomen menestyneimpiin ja palkituimpiin mainosmiehiin kuuluva kirjailija voisi romaanin kirjoittaa, niin ihan ensimmäiseksi en olisi kyllä ehdottanut talonmiestä tai roskakuskia, ammatit kun ovat kovin kaukana kimaltelevalta vaikuttavasta mainosmaailmasta.

Markku Rönkkö kuitenkin kirjoittaa Työläistrilogiaa. Esikoisromaani Talonmies (2006) ja Roskakuski (2007) ovat saamassa seurakseen vielä yhden teoksen, jonka päähenkilön ammattia kirjailija ei ole paljastanut. Romaanin pitäisi ilmestyä ensi syksynä.

Alun perin tartuin Rönkön Talonmieheen kirjaston asiakkaan suosituksesta. Hänen mielestään romaani oli hauska ja minun pitäisi ehdottomasti lukea se. Lainasin kirjan, luin ja ihastuin. Ihastuin etenkin kirjailijan tapaan käyttää kieltä leikitellen ja vakavasti, viitteitä viljellen ja hyödyntäen. Hyvin nopeasti selvisi, että näennäisen helppolukuista kirjaa on luettava tarkasti, jotta sen monimieliset dialogit ja kulttuurisilla viittauksilla maustettu kerronta avautuisivat mahdollisimman laajasti.

Talonmies on pohjavireeltään surumielinen teos. Päähenkilö Aulis on nelikymppinen Helsingin ranskalais-suomalaisen yhteiskoulun talonmies. Hän on ahkera ja vastuuntuntoinen, puhuu ranskaa, auttaa rehtoria puheiden laatimisessa eikä ole suudellut naista sitten teinivuosien. Hän haaveilee koulun kauniista musiikinopettajasta, mutta ei osaa lähestyä tätä. Kun satavuotias adoptioäiti Marsalkka kuolee, jää Aulis yksin. Hän kohtaa naisen, oman enkelinsä, mutta kadottaa tämän saman tien. Kriisi on valmis ja Aulis päättää tappaa itsensä. Samaan aikaan Pariisissa seksipalveluilla taideopintonsa rahoittava kuvankaunis Lutetia ajautuu poliittiseen selkkaukseen agenttitarinoiden tyyliin.

Romaanin huumori nousee kielestä. Rönkkö kirjoittaa vähäsanaista dialogia, jossa vitsi harvoin rakentuu yhden repliikin aikana. Vastarepliikki tai muu kerronta täydentää kokonaisuuden ja kaikkea on luettava vasten laajempaa kontekstia. Teksti on täynnä viitteitä ja lainauksia elokuvista, kirjallisuudesta, mainoksista ja politiikasta, romaanin sivuilla lukija kohtaa niin Paavo Lipposen, Tuula Haataisen kuin Juha Siltasen.

Roskakuskissa on kaksi kertojaa, menestyksellistä uraa Keilaniemessä rakentava Aamu ja roskakuski Lainetukka, jonka oikea nimi Aamun mielestä on ”lähes primitiivinen, melkein arkaainen. Sellaista nimeä ei kehtaa edes lausua.” Aamu on munkkiniemeläisen arkkitehdin ja toimittajan tytär, tunnekylmä suorittaja, joka päättää alle kolmekymppisenä hankkia lapsen. Lainetukan hän valitsee lapsensa siittäjäksi edullisen ulkomuodon perusteella, miehen tausta on hänelle ikävä yllätys. Lainetukka suhtautuu yllätysraskauteen rauhallisesti. Isyyttään hän joutuu rakentamaan yksin Aamun sairastuttua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Romaanissa Rönkkö kieputtaa sukupuolirooleja ja purkaa stereotyyppisiä käsityksiä miehistä ja mieheydestä. Teos on kerronnaltaan Talonmiestä vakavampi eikä kielellinen ilottelu ole niin suuressa osassa.

Markku Rönkön mainitsemat vanhanaikainen työ, inhimillisyys ja romanttisuus näkyvät teoksissa. Talonmies Aulis ja roskakuski Lainetukka ovat ammateistaan ylpeitä miehiä, jotka eivät haaveile toisenlaisesta työstä, titteleistä tai maineesta. He näkevät oman työnsä arvon ja tarpeellisuuden, muiden hyväksyntää he eivät ammateilleen kaipaa. Kalastus ja jalkapallo ovat säännöllisten pubivierailujen ohella heidän vapaa-aikansa sisältönä. Inhimillisyys on vastuunottamista ja välittämistä toisista ihmisistä sekä tasa-arvoisuutta ihmisten välillä yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Romanttisuus ilmenee paitsi rakkauden kaipuuna ja löytämisenä myös eräänlaisena työläiselämän lievänä romantisointina. Rönkön romaaneja voikin pitää Aki Kaurismäen elokuvallisen työläistrilogian henkisinä sukulaisina.

Talonmiehessä ja Roskakuskissa duunarit ja menestyjät asetetaan vastakkain. Kärjistetysti voisikin sanoa, että romaaneissa tunnekylmyys, rakkaudettomuus ja perhe-elämän toistaitoisuus ovat pitkälle koulutettujen menestyjien ongelmia, duunarien perheet ovat rakastavia, onnellisia, yhdessä toimivia ja perheenjäseniään arvostavia. Romaanien maailma ei kuitenkaan oikeasti ole näin mustavalkoinen. Korkeasti koulutetutkin rakastavat lapsiaan ja yrittävät parhaansa, mutta lämpö ja perhe-elämässä onnistuminen tuntuvat teoksissa olevan duunareiden heiniä. Duunareiden elämän inhimillisempää puolta korostaa myös läheisempi suhde luontoon. He kalastavat, viettävät lomiaan maaseudulla, tuntevat metsänhajun eivätkä ahdistu Kehäykkösen tuolla puolen. Duunareilla on elämänhallintataitoja ja sydämen sivistystä, Auliksella takanaan myös yliopisto-opinnot.

Teosten keskeinen yhteinen tapahtumaympäristö on Helsinki ja tarkemmin Munkinseutu: Munkkivuori ja Munkkiniemi. Auliksen koulu ja koti ovat Munkkivuoressa, jossa hän tuntuu viettäneen lapsuutensakin. Munkinseudun naapurista Pajamäestä kotoisin olevaa Lainetukkaa pyörittävät AAA-kerhon kolme alun perin munkkiniemeläistä tyttöä. Teosten maailma tosin laajenee Munkinseudun ulkopuolellekin, Talonmiehessä Pariisiin ja Roskakuskissa Eiran Merikadulle saakka. Herkimmin ja tunnevoimaisimmin kirjailija kuitenkin kuvaa henkilöidensä lapsuus- ja nuoruusaikoja Munkinseudulla ja Pajamäessä. Tässä Rönkkö rinnastuukin vahvasti toiseen samoja seutuja kuvanneeseen kirjailijaan eli Kjell Westöhön.

Rönkkö on rakentanut teoksensa taitavasti. Kulttuuriset viittaukset ovat vain niitä, joita hänen henkilönsä voivat tuntea, viitteitä näiden lukemiin kirjoihin ja näkemiin elokuviin. Esimerkiksi Lainetukan kirjoittaessa tyttärelleen kuvauksen lapsen elämän varhaisvaiheesta, hän lainaa lukujen aloitustyylit Sinuhesta ja Vanhasta testamentista, kirjoista joista hän yhtenä kesänä jaksoi lukea ainoastaan kymmenen ensimmäistä sivua. Muuten hänen kirjallinen maailmansa pyörii Tex Willereiden ja Kuvitettujen klassikoiden parissa. Jotain lännenmiehiin liitetystä suoraselkäisyydestä on näkyvissä myös Lainetukassa itsessään.

Avatessani Talonmiehen ensimmäisen kerran oletin tutustuvani nopeasti sulateltavaan uuteen huumorikirjallisuuden edustajaan. Löysin kuitenkin teoksesta huumorin lisäksi vakavaa ja humaania kerrontaa, eheitä ja moniulotteisia henkilöhahmoja sekä nautittavaa kielellistä ilmaisua. Talonmies innosti tarttumaan kirjailijan toiseen romaaniin, joka syvensi esikoisteoksen käsittelemiä teemoja ja osoitti kirjailijan kykenevän kirjoittamaan asiallisesti myös naisen näkökulmasta. Roskakuski saikin odottamaan trilogian päätösosaa. Ei lainkaan hassumpi juttu löytää uusi kiinnostava kirjailija.

- Tuija Lassila -

Viimeksi päivitetty 5.2.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 18.10.2011