Riikka Ala-Harjan haastattelu

En kaipaa Ranskassa Suomen valtiota, vaan suomen kieltä. Se on minun kotini, vaikka asuintaloni sattuu seisomaan Normandiassa. - Riikka Ala-Harja Europa-lehden kolumnissaan ”Koti äidinkielessä”

Synnyit Kangasalla ja asuit sittemmin eri puolilla Suomea. Kotiuduit Helsinkiin 16 vuodeksi, kunnes kuusi vuotta sitten muutit Ranskaan, Ouistrehamin merenrantakaupunkiin. Millainen kokemus Normandiaan muuttaminen oli? Miten kuvailisit kotikaupunkiasi?

Ouistrehamiin muuttoa väritti se, etten osannut lainkaan ranskan kieltä. Mieheni osasi sujuvaa englantia mutta muut tuntemani ranskalaiset eivät juuri englantia osaa, joten jouduin opettelemaan kielen nopeasti. Ranskantaitoni painottui aluksi synnytyssanastoon. Tulin raskaaksi, ja tyttäreni Selma syntyi kesäkuussa 2005.

Ouistrehamissa on rauhallista, mutta täällä ramppaa ”maihinnousuturisteja”. Englantilaiset nousivat tänne 6. kesäkuuta 1944. Ouistrehamissa on Pariisista katsottuna lähin ranta, joten täällä riittää ranskalaisturisteja, ja pariisilaisten kakkoskoteja.

Ouistrehamissa on rauhallista. En käy oikeastaan koskaan Pariisissa, jonne on matkaa 250 km. Paitsi silloin kun menen lentokentälle. Suomessa käyn noin viisi kertaa vuodessa. Ensi vuonna muutamme Suomeen.

Teostesi henkilöhahmoja yhdistävät erilaisuuden ja vierauden tunteet. Esikoisromaanisi Tom Tom Tomin (1998) päähenkilö Kokko on peppipitkätossumainen, kulmikas ja kaavoihin suostumaton tyyppi. Jättiläisen (2007) yli kaksimetrinen Taneli törmää maailman rajoihin ihan kirjaimellisesti. Voiko ulkopuolisuudesta löytää myös voimaa?

Ulkopuolinen joutuu katsomaan asioita aina hieman eri tavoin. Joutuu kyseenalaistamaan erilaisia tapoja ja konventioita. 

Oletko itse kokenut ulkopuolisuutta Ranskassa asuessasi?

Olen tietenkin. Jo kielen takia. Ilman kieltä maailmaa joutuu katsomaan eri tavalla. Suomen kieleenkin on tullut erilaista asennetta, sanojen merkityksiin.

Viime keväänä ilmestyi kuvateos Off season (2009), jonka olen tehnyt yhdessä valokuvataiteilija Anne Hämäläisen kanssa. Se tapahtuu hotellissa sesonkiajan ulkopuolella ja kertoo ulkopuolisuudesta puhtaimmillaan. Minä kirjoitin teoksen suomenkielisen tekstin, joka myös ranskannettiin.

Käsittelet tuotannossasi monikulttuurisuutta. Aihe on suomalaisessa kirjallisuudessa melko uusi. Romaanissa Maata meren alla (2003) Afrikasta adoptoitu Ida on suomalaiseksi väärän värinen. Omaa paikkaa etsiessään hän matkustaa Berliiniin, kaupunkiin joka syleilee erilaisuutta. Olisiko Ida voinut yhtä hyvällä menestyksellä etsiä itseään ranskalaisessa suurkaupungissa, vaikkapa Pariisissa?

Kyllä olisi. Berliinin valitsin romaaniin siksi että ravasin siellä tiuhaan koko 1990-luvun. Asuinkin siellä pariin otteeseen vähän pitempään. Ranskalla on vielä järeämpi siirtomaavaltamenneisyys kuin Saksalla. Siksi Ranskassa näkee vielä enemmän eri kansallisuuksia.

Uusin romaanisi Kanaria (2010) on satiiri suomalaisista Gran Kanarialla. Romaani ei kuitenkaan kerro tarinaa turismista vaan avaa alistajien ja alistettujen välisiä suhteita varsin yleismaailmallisesti. Miksi päätit sijoittaa romaanin tapahtumat juuri Kanarialle?

Olen tutustunut Kanariansaariin nimenomaan eurooppalaisten talviasukkien kautta, sillä isäni toimi siellä yhden talven turistipappina. Toisaalta se on meille tuhoutunut, vähän jo nuhjaantunut, halpa paratiisi. Kanaria on maantieteellisesti Afrikassa, mutta samalla se on osa Eurooppaa ja Euroopan unionia.

Ja afrikkalaisille Eurooppaan pyrkijöille se on paratiisi josta Eurooppa alkaa: ensimmäinen etappi ja toive Eurooppaan pääsystä.

Näyttää siltä, että vältät teoksissasi sentimentaalisuutta viimeiseen asti. Sen sijaan suosit ironiaa ja tragikomediaa. Ironia auttaa valaisemaan tapahtumia useasta eri näkökulmasta yhtä aikaa. Kirjallisuudessa ironiaa käyttävät usein naiset ja marginaalista kirjoittavat. Kuinka olet päätynyt tapaasi kirjoittaa?

Vältän kai sentimentaalisuutta viimeisen saakka elämässäni ylipäätään.

Käsittelet tuotannossasi kodin ja kodittomuuden teemaa. Miten määrittelisit kodin? Missä olet kotonasi?

Koti on siellä missä saa olla rauhassa.

Kirjailijan työtä voi tehdä missä päin maailmaa vain. Oletko huomannut, että asuinpaikan vaihdos olisi vaikuttanut kirjoittamiseesi? Syntyykö Pohjois-Ranskassa toisenlaista tekstiä kuin Itämeren rannalla?

Varmasti syntyy mutta ei radikaalisti erilaista. Mutta kyllä se vaikuttaa varmasti aiheisiin. Kirjoitan aika pitkälle nykyajasta ja arkipäivän havainnoista. Myös kieli vaikuttaa. Elän vieraassa kieliympäristössä ja siksi ensi vuonna on pakko lähteä täältä.

Tuotantoasi on ranskannettu. Millaisen vastaanoton olet saanut ranskankieliseltä lukijakunnalta?

Olen aika paljon ravannut täällä kirjastojen kirjallisuusilloissa sekä kouluissa. Selkeä ero Suomeen on se, että keskustelua tulee joka kerta runsaasti. Mitenkään erityisen suomalaisina täkäläiset eivät näe kirjojani. Luontoeksotiikka puuttuu. Jotkut Paasilinna-ihailijat ovat sen takia vähän pettyneitä!

Luetko paljon ranskalaista kirjallisuutta ja jos, luetko alkukielellä? Ketkä ovat suosikkejasi ranskaksi kirjoittavien kirjailijoiden joukossa?

Luen kyllä ranskaksi, mutta en niin paljon kuin haluaisin. Aika ei riitä! Haluaisin lukea myös enemmän suomalaisia kirjoja. Leikki-ikäisen äidillä ei ole kamalasti tunteja lukea. Ranskalaisista olen viime aikoina lukenut Henri Michauxia, Samuel Beckettiä, Albert Camusta, Gustave Flaubertia. Edesmenneitä kirjailijoita. Uunituoretta Michel Houellebecqin romaania La Carte et le Territoire olen jo selaillut. Taidan lukea sen, ainakin jouluun mennessä…

– Niina Holm –

Viimeksi päivitetty 26.10.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 10.10.2011