Jussi Siirilä

Jussi Siirilä on vuonna 1967 syntynyt helsinkiläinen kirjailija, joka on käynyt koulunsa Kemissä, ja nämä pohjoisessa vietetyt vuodet näkyvät selvästi hänen tuotannossaan. Ne tuovat siihen särmää ja luovat kielen tasolla oman tunnelmansa. Siirilä on julkaissut kolme romaania ja yhden novellikokoelman.

Siirilän uusin romaani SmartVille (2005) on hulvaton satiiri nyky-yhteiskunnastamme. Se on yhdenpäivänromaani, joka ruotii mm. yritysmaailmaa ja it-huumaa. Siirilä etäännyttää lukijan kuitenkin taitavasti sijoittamalla romaanin tapahtumat kuvitteelliseen kaupunkiin ja teknologiakeskittymään. Ennen Älykyläksi kutsuttu kaupunki on saanut uuden mediaseksikkään englanninkielisen nimen SmartVille. Etäännyttäminen on keinona toimiva; sillä Siirilä saa romaaniin syvyyttä ja absurdia melskettä.

Romaanissa käytetään näkökulmatekniikkaa, jossa toisena kertojana on Minna, ComNetissä työskentelevä web designer, ja toisena kertojana Minnan noin 4-vuotias tytär Jenna, joka viettää päivänsä SmartVille Day Care Centerissä. Romaanin huumori ei ole osoittelevaa, vaan huomasin lähinnä hykerteleväni ääneen tunnistaessani romaanin tapahtumien alta paljastuvan nykyajan mentaliteetin. Siirilä on onnistunut tavoittamaan hyvin ajan hengen.

Yhteen päivään mahtuu paljon, huumorin takaa löytyy tarina perheestä, äidin ja tyttären suhteesta ja ennen kaikkea parisuhteesta. Minna löytää tuon yhden päivän aikana jotakin uutta itsestään, ja tietää, että on muutoksen aika. Vaikka romaani on hauska, se on vakava kannanotto maailman menoon ja työelämään, perheen ja lapsen asemaan, rakkauteen ja rakkaudettomuuteen parisuhteessa. Kuinka pitkälle voi venyä, mistä löytyy merkitys omaan elämään, kun työ on mitä on? Työelämässä olet joko sisäpiirissä tai auttamatta sen ulkopuolella. Kirjassa it-jengin vastapoolina on ComNetissä työskentelevä Veijo ja Siwan kassalta pikakoulutettu Kaarina, jotka molemmat toimivat teoksen epäilyksen ääninä. Näiden välissä pullikoi tavallaan Minna, joka lopulta löytää paikkansa.

Siirilän ensimmäinen romaani, vuonna 2002 ilmestynyt Ison auton tuntu sijoittuu myös yritysmaailmaan. Myös siinä ruoditaan satiirin keinoin muutoksen kourissa kamppailevaa yritysmaailmaa. Tapahtumat sijoittuvat pumppufirmaan, johon yritetään istuttaa uutta jarisarasvuolaista yrityskulttuuria.

"Villatakit, slipoverit ja poolopaidat kiellettiin heti kättelyssä. Normaalilla asiakaskäynnillä sallittiin vain pikkutakki ja suorat housut. Paidan oli oltava valkoinen ja solmion asiallinen ku­vioinniltaan - muumit ja nallepuhit olivat kuulemma asiak­kaan loukkaamista. Avainasiakkaille tämäkään ei riittänyt, vaan siellä edustettiin sitten vain ja ainoastaan tummassa koko­puvussa. Pukeutuminen oli kuulemma osoitus oman työn kun­nioittamisesta. Teki mieli kysyä, olisiko kenties smokki tai frak­ki ollut paikallaan avainasiakkaista parhaimman luona käytä­essä. Pojat olivat kuitenkin yhä undulaattinsa menettäneen nä­köisiä, joten pidin kommentit omana tietonani.

Sitten päästiin hiuksiin. Siinä suhteessa jokainen sai vapaasti noudattaa omia mieltymyksiään, kunhan hiukset eivät sivuilta yltäneet korvien päälle eivätkä niskasta kaulukselle. ( - - )

Toinen päälliköis­tä sanoi ääni rauhalliseksi pakotettuna, että tästä päivästä läh­tien eivät myöskään parta tai viikset tulleet kysymykseen asia­kasrajapinnassa työskentelevien osalta. Nulkki tuijotti minua koko ajan sen sanoessaan. Naaman karvoitus antoi kuulemma myyjästä epäluotettavan vaikutelman, mitä oli tutkittu Yhdysvalloissa."

Muutoksen tuulet puhaltavat. Osa tappelee vastaan, osa pelaa mukana ja osa putoaa pelistä nopeasti. Syntyy epätoivoa ja hätää, perheet kärsivät ja hajoavat. Onko työ sen arvoista? Kuinka pitkälle kannattaa mennä?  Mikä arvo on ihmisellä, ystävyydellä tai perheellä? Näkökulmatekniikalla avautuu moni-ilmeinen ja moninäkökulmainen kokonaiskuva nykyisestä taloudesta, miehisestä yrityskulttuurista ja miesten sosiaalisista suhteista ja ajatusmaailmasta. Siirilä sai Gummeruksen Kalle Päätalo -palkinnon tästä romaanista vuonna 2002.

Siirilän tuotannon kaikkein kutkuttavin teos on mielestäni kuitenkin hänen debyyttinsä, novellikokoelma Sopuli (2000). Novellit on pääosin kirjoitettu pohjoisen murteella ja ne ovat täynnä pettymyksiä, sopeutumattomuutta ja niistä seuraavaa turhautumista, väkivaltaakin. Novellien loput eivät useinkaan tuo helpotusta päähenkilön elämään. Itselleni jäi mieleen novellin "Suhe" päähenkilö, joka kertoo ihastuksestaan naiselle ja saa (oman tulkintansa mukaan) pakit ja joutuu naurunalaiseksi, joten ainoana ratkaisuna tilanteessa hän näkee seuraavan: "Mie lähin kotia. Ja kotona mie olen pysyny sen jäläkeen, enkä mie aio täältä enää mihinkään lähtiä."

Kokoelma on jaettu kolmeen osaan ja sen viimeinen osa keskittyy työelämään tai oikeammin sen puuttumiseen.  Siirilä kuvaa valtion työllistämistoimia absurdin hulvattomasti. Erään työllistetyn päivän työpaikalla täyttää pakonomainen runkkaaminen ja hän löytää itsensä terveyskeskuksesta niska jäykkänä "samoin vaivoin kuin vaikkapa päätetyön hiiritautinen", kuten Riitta Vaismaa toteaa arvostelussaan.

Tarinoiden perussävy ei ole ankea tai pessimistinen, vaan lähinnä ironinen ja hauska. Huumorin avulla Siirilä käy läpi tärkeinä pitämiään asioita ja paljastaa jotain olennaista aiheestaan. Vaikka novelleissa on kysymys vaikeista asioista, riippuvuuksista tai traagisista kohtaloista, on niiden henkilöissä sisua ja potkua, ja ylpeydenaihetta tuntuu päinvastoin löytyvän vastoinkäymisistä ja lusmuilusta.  Työpaikaltaan potkut saanut saa veljeltään halauksen ja onnittelut tapauksen kunniaksi:

" Seuraavana päivänä velimies kävi systeempuulaaketisa ja toi pari pulloa viinaa, jotka met joimma tappauksen kunniaksi. Siinä ryypätesä se äkkiä halasi meikäläistä ja sano, että sie se vasta olet keksiny perkeleen källin tavan päästä pois vittumaisista paikoista."
(Työllistämistuki 2)

Esittely on aikaisemmin ilmestynyt vuonna 2006.
- Laura Pitkonen -

Viimeksi päivitetty 3.7.2007
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 12.10.2011