Pikku naisesta lukutoukaksi

Hertta Jaako

Louisa May Alcottin kirjoittama Pikku naisia (1868) on kerännyt suosiota läpi vuosisatojen etenkin tyttöjen keskuudessa. Voisi kuvitella, että nuorten on vaikea samastua 150 vuotta sitten kirjoitettuun kirjaan, mutta sen vastaanotto ja asema vielä yli vuosisadan jälkeen todistavat toista. Pikku naisia käsittelee ajattomia teemoja, mutta kulkee samalla aikaansa edellä. Se on mainio kirja äidinkielen tunnilla analysoitavaksi, mutta yksistään tuo ei tee siitä  minulle tärkeää: tärkeänä pidän kaikkea, mitä se on minulle antanut ja opettanut. Minulle Pikku naisia on kirja, jonka kautta rakastuin lukemiseen ja myöhemmin myös kirjoittamiseen.

Pikku naisia -kirjan kansi vuodelta 1962. Kustantaja: Wsoy.

Rakastetussa klassikossa seurataan Marchin siskosten elämää Massachusettsin osavaltiossa Yhdysvaltojen sisällissodan aikana. Perheen arkea varjostaa huoli rintamalla taistelevasta isästä. Vaikka elämä on sodan vuoksi niukkaa, ei kotona ole ainakaan rakkaudesta puutetta, kun lempeä rouva March parhaansa mukaan kasvattaa tyttäristään vahvoja ja kekseliäitä naisia. Meg on sisaruksista vanhin, huolehtiva ja kaunis. Jo taas villi ja poikamainen. Kaikkien lemmikki Beth on ujo ja ahkera, ja nuorin Amy on taiteellinen ja kunnianhimoinen. Siskosten erilaiset persoonat tuovat kirjaan eloa heidän kohdatessaan monenlaisia ylä- ja alamäkiä, seikkailuja ja opetuksia.

Kun 12-vuotiaana löysin tämän kirjan ensimmäistä kertaa, se oli minulle aivan tavallinen kirja kaikkien muiden joukossa. En tiennyt mitään sen maineesta, teemoista tai historiasta. Siihen aikaan valitsin lukemani kirjat hyvin satunnaisesti, useimmiten kannen tai juonikuvauksen perusteella. En seurannut kirjoihin liittyviä medioita, tai arvosteluita, joten muodostin mielipiteeni aivan itse, mikä on nykyään yllättävän harvinaista. Olisin todennäköisesti törmännyt klassikkoon myöhemmin koulussa tai internetissä, mutta luulen, että yksi syy miksi se imi minut mukaansa niin voimakkaasti oli ajankohta, jona luin sen. Olin hieman yksinäinen, hämmentynyt tyttö murrosiän partaalla ja Marchin tytöistä sain elinikäisiä ystäviä ja esikuvia.

Esikuvia todellisuudesta

Suurimman vaikutuksen minuun teki siskosten erilaisuus. Se vahvistaa kuvaa heistä ja saa hahmot miltei hyppäämään paperilta silmien eteen. On melko varmaa, että jokainen lukija samaistuu ainakin yhteen heistä. Marchin siskokset ovat hyvin realistisia hahmoja tavalla, joka saa rakastumaan heihin niin vikoineen kuin vahvuuksineenkin. Mietin kauan kuka siskoksista kuvaisi itseäni eniten, sillä heissä kaikissa on puolia, jotka tunnistan.

Alkuun ajattelin olevani kuin Jo: pidänhän lukemisesta ja kirjoittamisesta. Pian huomasin, että Jo oli enemmänkin vain yksi puoli luonteestani. Aloin tämän jälkeen miettiä sisarusten luonteita ja kokemuksia verraten niitä omiini. Lopulta tulin siihen tulokseen, että Alcott teki heistä tarkoituksella erilaisia, jotta lukijat tunnistaisivat itsensä heissä kaikissa. Pikku naisia on tunnetusti Louisa May Alcottin omaan elämään perustuva tarina, minkä ansiosta hahmot tuntuvatkin niin eläviltä. Hän käytti omien siskojensa luonteita pohjana Marchin siskoille ja uskoisin, että se olikin syy näiden menestykseen.

Louisa M. Alcott. Kuva: Wikimedia Commons.

Opetuksia

Vaikka Marchin siskosten elämä on melko yksinkertaista, se ei ikinä ole kyllästyttänyt minua. Päinvastoin: minusta on kiehtovaa lukea arkipäiväisistä ja samaistuttavista asioista. Tytöt saavat pikkuaskareet ja tavalliset tapahtumat näyttämään sydämellisiltä ja ihmeellisiltä, vain rakastamalla ja olemalla omia itsejään.

Kirjan jokainen luku sisältää jonkinlaisen opetuksen, liittyi se sitten ahneuteen tai rehellisyyteen, uskoon tai rakkauteen. En itse ole uskonnollinen ihminen, mutta kristinuskon sävyttämät opetukset eivät ole mielestäni liian saarnaavia, eikä uskonnolla ole kirjassa niin suurta osaa, kuin teoksesta puhuttaessa usein annetaan ymmärtää. Olen oppinut kirjasta paljon hyödyllisiä asioita. Kun Jo esimerkiksi ensimmäisessä luvussa valittaa, “ettei joulusta tule joulua ilman lahjoja” ja Beth vastaa muistuttaen, että monet rikkaammat ihmiset viettävät karumpia ja pimeämpiä juhlia, vain rakkauden puutteen takia, ymmärsin, että pelkkä raha ei tosiaan tee onnelliseksi. Kun Amy polttaa vihoissaan Jon rakkaan käsikirjoituksen, eikä Jo anna anteeksi tämän harkitsematonta tekoa ja on seuraavana päivänä lähellä menettää Amyn, Jon katumus ja rouva Marchin äidilliset neuvot opettivat, ettei kannata antaa auringon laskea vihan yli. Riidat ja erimielisyydet kannattaa siis pyrkiä sopimaan mahdollisimman pian, sillä koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Pilvilinnoja

12-vuotiaana minulla ei ollut kovin laajaa käsitystä historiasta tai edes nykypäivän yhteiskunnasta. Siksi Pikku naisia olikin ensimmäinen kirja, joka opetti minulle naisten asemasta ja feminismistä. Aivan erityisesti minua kiehtoi luku, jossa tytöt puhuvat “pilvilinnoistaan”, eli unelmistaan. Nykyään ne eivät tunnu kovin ihmeellisiltä, mutta vaikkei tietäisi mitään historiasta, osaa varmaan jokainen silti tunnistaa tuon ajan normeista poikkeavat rohkeat haaveet. Opin, ettei feminismi ole pelkästään sukupuolinormien torjumista, vaan se antaa jokaiselle naiselle vapauden valita oman paikkansa yhteiskunnassa. Marchin siskokset toimivat hyvänä esimerkkinä tästä: Meg unelmoi aviomiehestä ja omasta kodista, Jo menestyksekkäästä kirjailijan urasta. Beth on tyytyväinen perheensä lähellä ja Amy havittelee sivistystä ja rikkauksia. Naisen ei siis tarvitse unelmoida avioliitosta ja lapsista, mutta nekin voivat tehdä onnelliseksi, niin kuin Meg meille näyttää.

Kuva: HoangDongPhoto / Pixabay 

Kirjaa on kritisoitu sen lopusta, mutta minusta se on siitä huolimatta edellä aikaansa. 1800-luvulla harvat kirjojen päähenkilöt kapinoivat perinteistä naisen roolia vastaan, mikä varmasti rohkaisi useita Johon samastuvia tyttöjä uhmaamaan normeja. On tietenkin ristiriitaista, että Jo esitetään koko kirjan ajan hahmona, joka viettää mieluummin koko loppuelämänsä yksin kuin menee naimisiin, mutta lopussa hän yllättäen rakastuukin. Vaikka Jo lopulta päätyy naimisiin, Alcott ei luultavasti olisi valinnut tällaista loppuratkaisua, ellei häntä olisi painostettu siihen.Tämä tulee ottaa huomioon kirjan lopetusta arvosteltaessa. Koska Jon hahmo perustuu Alcottiin itseensä, olen usein kuvitellut hänen elämänsä vaihtoehtoisena loppuna Jolle. Louisa May Alcott eli itse koko elämänsä naimattomana ja työskenteli aktiivisesti naisten aseman parantamiseksi.

Tienviittoja

Luettuani kaikki sarjan jatko-osat tunsin, että minulta puuttui jotain. Kaipasin sitä tunnetta, jonka sain uppoutuessani kirjaan ja eläessäni sen mukana. Olin lukenut kirjoja pienestä asti, mutta en ollut koskaan tuntenut sellaista janoa lopetettuani teoksen. Lukutottumukseni olivat olleet hyvin satunnaisia, mutta nyt kaipasin sanoja sanojen perään. Pian aloin etsiä uutta luettavaa määrätietoisemmin kuin koskaan. Siitä lähtien ei ole ollut hetkeäkään, jolloin minulla ei olisi jokin kirja kesken. Pikku naisia johdatti minut lukuisten maailmaani mullistavien kirjojen luokse ja silti palaan myös siihen aina takaisin. Kirjallisuudesta tuli yhtä olennainen osa elämääni, kuin hengittäminen ja yläasteikäisenä aloin haaveilla siihen liittyvästä työstä.

Tänä syksynä olen vasta aloittamassa lukiota, ja minulla on vielä vuosien työ edessä. En tiedä mihin päädyn, mutta tiedän voivani aina turvautua Marchin perheeseen ja heidän opetuksiinsa, jotka tulevat väistämättä inspiroimaan minua vuosien edetessä. Kirjan teemat, monipuoliset henkilöhahmot ja kaunis kieli tekivät minuun aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä tämä vaikutus näytä himmenemisen merkkejä.

Ennen kaikkea tämä teos oli minulle ystävä, silloin kun sitä tarvitsin, sekä tienviitta oikeaan suuntaan. Jo Marchin sanoja mukaillen: "Minulla on jo pilvilinnani avain, mutta jää nähtäväksi, saanko sen oven vielä auki."

----

Kirjoittaja on oululainen 16-vuotias Hertta Jaako, jonka teksti valittiin julkaistavaksi Sivupiirin artikkelihausta.