Huolipuheen aika on ohi – nuorten lukuharrastuksen pelastamiseksi tarvitaan konkreettisia keinoja

Maija Karttunen
 

Nuorten lukuharrastuksesta, tai pikemminkin sen puutteesta, on käyty viime aikoina mediassa kiivasta keskustelua. Kirjoja aktiivisesti lukevana nuorena olen seurannut tätä keskustelua eri kanavilla, kuten uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Keskustelut ja huolipuhe aiheesta ovat saaneet minut ja monet muut pohtimaan, mikä mahtaa olla syynä lukemisen vähyydelle. Miksi nuoret eivät lue, ja millä keinoilla tehdä lukemisesta mielekkäämpää nuorille?
 

 

Lukemisen ympärillä käytyä keskustelua siivittää yleisesti negatiivinen sävy. Otsikot julistavat nuorten lukutaidon heikkenemistä ja kauhistelevat sitä, että yhdeksäsluokkalainen ei pysty lukemaan kokonaista romaania. Kovin harvoin on kohdalleni tullut positiivista sisältöä, jossa huolipuheen sijaan kannustettaisiin nuoria lukemaan, tai suositeltaisiin nuortenkirjoja. Toisaalta lukemisen hyödyistä kertovat artikkelit eivät välttämättä kiinnostaisi tai saavuttaisi nuoria, sillä harvempi lukee edes uutisia. Pelkällä huolipuheella ei kuitenkaan saavuteta yhtään mitään, vaan tarvitsisimme yhteiskuntana enemmän ratkaisukeskeistä näkökulmaa. 

 

Mediassa ja kirjallisuuden piireissä pitäisi kuulla voivottelevien asiantuntijoiden lisäksi niitä nuoria, jotka eivät lue kirjoja. Jotta voisimme muuttaa asiaa, tulisi meidän kuulla oikeita perusteita ja syitä lukemattomuudelle. Nuoria jotka eivät lue, ei tulisi myöskään syyllistää asiasta, tai leimata heitä vähemmän älykkäiksi kuin lukemista aktiivisesti harrastavat nuoret. Joillekin kynnyskysymys lukemiseen voikin olla juuri pelko oman lukutaidon tasosta. Lukemattomuus ei ole kuitenkaan pelkästään nuorista itsestään kiinni. Yhteiskunnan arvot ovat vuosien varrella muuttuneet, ja siinä missä kolmekymmentä vuotta sitten lukeminen on ollut yleinen nuorten harrastus, ovat teknologia ja älylaitteet korvanneet sen. Tämä on täysin luonnollista, mutta lukemisen vähenemisellä ja siitä aiheutuvalla lukutaidon heikkenemisellä on silti vakavia seurauksia niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla.

 

Suurimmaksi syntipukiksi lukemisen vähenemiselle on kollektiivisesti maalattu älylaitteet, etenkin älypuhelimet. Tämä ei ole täysin väärä ajatus, mutta en itse koe älypuhelimien olevan ainoa syyllinen lukemisen vähentymiselle. On totta, että älypuhelinten liiallisesta käytöstä on havaittu olevan negatiivisia seurauksia. Nopeatempoiset videot eri sosiaalisen median kanavilla, kuten TikTokissa tai Instagramissa, heikentävät huomattavasti keskittymiskykyä. Nykypäivänä on havaittu uusi ilmiö nimeltä ADT (Attention Deficit Trait) eli itseaiheutettu keskittymishäiriö. Tämä juontaa juurensa juuri lyhytvideosovelluksiin, jotka ohjaavat aivojamme niin sanottuun nopeaan ajatteluun. Loputon ärsyketulva saa aikaan dopamiini-, eli mielihyvähormonipiikkejä, jotka kehottavat aivoja jatkamaan selaamista. Aivot turtuvat nopeatempoiseen ja alati vaihtelevaan sisältöön, jolloin keskittymiskyky heikentyy.

 

On kuitenkin muistettava, että keskittymisvaikeudet eivät aina johdu puhelimesta, vaan voivat olla myös esimerkiksi ADHD:n tai ADD:n oireita, jolloin niihin ei itse voi yhtä hyvin vaikuttaa. Lisääntyneet keskittymisvaikeudet, etenkin itseaiheutetut, ovat kuitenkin suoraan yhdistettävissä lukemisen vähentymiseen. Kirjan lukeminen vaatii huomattavasti enemmän sitkeyttä ja keskittymistä kuin lyhyiden videoiden jatkuva selaaminen. Monella vähäinen lukeminen johtuukin yksinkertaisesti siitä, että kirjaan on vaikea keskittyä. Keskittymiskykyä voi kuitenkin harjoittaa, tai sopeuttaa se omaan lukuharrastukseen. Keskittymisvaikeuksista kärsivälle nuorelle voisi monen sadan sivun romaanin sijaan suositella selkokirjoja, nopeatempoisia säeromaaneja tai sarjakuvia. Näiden lisäksi myös äänikirja voi olla hyvä vaihtoehto, sillä sitä kuunnellessa voi tehdä samanaikaisesti jotakin muuta, kuten koota palapeliä tai piirtää. 

 

Keskittymisvaikeuksien lisäksi puhelimen käyttö ja elokuvien tai sarjojen katselu kirjojen lukemisen sijasta vaikuttaa mielikuvituksen kehittymiseen. On eri asia katsoa sarjaa tai elokuvaa kuin lukea kirjaa. Kirjaa lukiessa täytyy lukemisen lisäksi myös kuvitella kirjan tapahtumia, hahmoja ja henkilöitä. Kati Turtolan artikkelissa Nuorten mielestä lukeminen on vaivalloista, kertoo tutkija, kasvatustieteiden maisteri Lotta-Sofia La Rosa tutkimuksestaan, joka käsitteli kahdeksasluokkalaisten lukuintoa. Tutkimuksessa todettin, että suurin osa kokee lukemisen tylsänä, sillä elektroniikka kiinnostaa enemmän, ja kirjan lukeminen on vaivalloista. Tämä viittaa juuri kirjan tapahtumien kuvittelemiseen, eli mielikuvitukseen. Kirjoja ei siis viitsitä enää lukea, sillä esimerkiksi sarjojen katsominen koetaan vaivattomammaksi kuin lukeminen.

 

Nuorille kirjallisuuden merkityksistä kognitiivisella tasolla on kuitenkin miltei turhaa puhua. Keskittymiskyvyn parantamisen tai mielikuvituksen kaltaiset asiat eivät merkitse nuorisolle enää juuri mitään: eiväthän ne ole jokapäiväisiä taitoja, joiden käyttöä ajattelisi tietoisesti,  eikä niiden tärkeyttä korosteta yhteiskunnassa tarpeeksi. Nykymaailmassa kaikki tapahtuu kovin nopeasti, jolloin kyky keskittyä pitkäjänteisesti yksittäisiin tehtäviin voi kuulostaa turhanpäiväiseltä. Automatisaatio ja teknologian kehittyminen vähentävät myös ongelmanratkaisukyvyn merkitystä, joten miksi vaivautua opettelemaan näitä taitoja uudestaan ja lukemaan kirjoja? Kuitenkin, niin kauan kuin teknologia kehittyy, tarvitaan ammattilaisia joilla on sekä ideoita että malttia keskittyä niiden toteuttamiseen. Lukuharrastuksen säilyttäminen olisi siis elintärkeää siltä kannalta, että se tekee edellä mainittujen taitojen harjoittamisesta hauskaa ja jopa huomaamatta tapahtuvaa.

 

Keskittymiskyvyn ja mielikuvituksen kehittämisen sijaan haluaisin nostaa esiin lukemisen elämyksellisyyden. Toki samankaltaisia kokemuksia mukaansatempaavuudesta ja elämyksellisyydestä voi saada myös sarjojen tai elokuvien kautta, mutta se ei kuitenkaan ole sama asia kuin kirja. Kirjan kautta lukija pääsee todella syventymään päähenkilön mielenmaisemiin ja ajatuksiin. Jo sanat kertovat toimintojen eron: sarjaa katsotaan, kirjaa luetaan. Sarjojen tai elokuvien kohdalla katsoja vain seuraa toisten elämää ja niiden käännekohtia. Kirjojen parissa näihin hetkiin pääsee oikeasti syventymään ja samastumaan päähenkilön tunteisiin. Kirjat ovatkin itselleni yleensä niitä, jotka aiheuttavat eniten tunteita. On tutkittu, että lukemisen kautta pääsee kokemaan jo tuttuja tunteita ns. uudestaan. Esimerkiksi oikeassa elämässä ensirakkauden voi tuntea vain kerran, mutta kirjoissa saman huuman voi kokea useita kertoja. Tämä linkittyy osittain myös aiemmin mainittuun empatiakykyyn.

 

Turtolan artikkelissa La Rosa huomauttaa myös, miten monilla nuorilla sosiaalinen paine voi vaikuttaa lukemiseen. Vain harvat nuoret juttelevat kirjoista ystäviensä kanssa, ja vain puolet lukemista harrastavista saa tukea ja kannustusta harrastukseensa. On siis havaittavissa, että lukeminen ei ole nuorten kesken suosittua tai toivottua ajanvietettä. Lukevia nuoria saatetaan syrjiä ja vieroksua. Näin ollen moni oikeasti lukemisesta kiinnostunut nuori saattaa jättää rakkaan harrastuksensa sivuun muiden mielipiteiden vuoksi. Itse en ole kohdannut suoranaista halveksuntaa lukuharrastuksestani, mutta sivusilmällä huomaan välillä saavani oudoksuvia katseita, jos luen esimerkiksi välitunnilla tai hyppytunnilla. Tämä on mielestäni surullista, sillä kenenkään ei tulisi kokea oloaan epävarmaksi harrastuksestaan, etenkään lukemisesta. Lukeminen on valtavan hieno ja elämyksellinen harrastus, jonka mukana tulee valtavasti hyötyjä.

 

 

Millä keinoin sitten voisimme saada nuoret innostumaan lukemisesta? Tärkein keino olisi mielestäni vähentää huolipuheen määrää, ja lisätä panoksia nuortenkirjallisuuden markkinointiin. Nuoret todennäköisesti tarttuisivat kirjoihin halukkaammin, jos saisivat tietoa juuri heille kohdistetusta kirjallisuudesta. Vaikka maailmankirjallisuuden klassikoihin tutustuminen on tärkeää kulttuurin ymmärtämisen kannalta, eivät ne välttämättä toimi parhaimpana ensikosketuksena kaunokirjallisuuteen. Kotimaisen kirjallisuuden alalla toimii paljon ammattitaitoisia nuortenkirjailijoita, jotka ottavat kirjoissaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta myös nuoruuden kipukohtiin ja onnenhetkiin. Nuortenkirjallisuus ei kuitenkaan ole useista toimijoista huolimatta ottanut valtavirralla tuulta alleen. On valitettavaa, että nuortenkirjallisuus katoaa kovin usein yleisen kaunokirjallisuuden ja lastenkirjallisuuden taustalle.

 

Viime aikoina olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, kuinka lasten- ja nuortenkirjallisuus niputetaan yhdeksi ja samaksi kategoriaksi, joka ei ole eduksi kummallekaan kategorialle ja voi olla jopa haitallista. Nuortenkirjallisuudeksi katsotaan noin 10-25-vuotiaille nuorille sekä nuorille aikuisille suunnatut kirjat. Lastenkirjat taas on yleensä suunnattu nuoremmille, ja niiden teksti on yksinkertaisempaa. Lasten- ja nuortenkirjojen aiheet ja niiden käsittelytavat eroavat myös todella paljon toisistaan. Lastenkirjallisuudessa tyypillistä on satumaisuus ja asioiden esittäminen lapsentasoisesti. Nuortenkirjallisuuden teemat taas usein synkkenevät huomattavasti, ja käsittelyssä voi olla esimerkiksi yhteiskunnalliset ongelmat, mielenterveysongelmat, väkivalta tai seksuaalisuus. Yhteenniputtamisessa on siis ensinnäkin se riski, että lapset päätyvät lukemaan heille sopimattomia kirjoja.

 

Vuoden 2023 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita arvioi lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen. Pekkarisen puhe Finlandia-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa aiheutti eriäviä mielipiteitä, sillä Pekkarinen kritisoi lasten- ja nuortenkirjallisuutta karkein sanoin, muun muassa keinotekoiseksi, kiirehdityksi sekä etäiseksi lasten maailmasta. 

Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa Pekkarinen puolustautuu: “Arvioin teoksia etenkin lasten näkökulmasta.” Lasten- ja nuortenkirjallisuuden yhteenniputtaminen vaikuttaa siis tuovan ongelmia myös Finlandia-ehdokkaiden arvioinnissa. Totta kai nuortenkirjallisuus tuntuu etäiseltä, jos sitä arvioi lapsen näkökulmasta. Voi myös miettiä, onko aikuinen sopiva henkilö arvioimaan nuortenkirjojen aitoutta, vai voitaisiinko mielipidettä pyytää nuorilta itseltään?

 

Nuorille tämä genrejen yhdistäminen voi aiheuttaa hankaluuksia löytää itselleen sopivia kirjoja. Yleensä kirjastoista lainataan enemmän lasten- kuin nuortenkirjoja, joten kirjaston suosituimpien kirjojen tilastoissa lasten- ja nuortenkirjojen kohdalla esille nousevat aina vain Tatu ja Patu -kirjat, jotka todennäköisesti eivät nuoria enää kiinnosta. Näin käy yleensä myös kirjakauppojen mainoksissa, vaikka esimerkiksi Suomalainen kirjakauppa on mielestäni nostanut nuortenkirjojen näkyvyyttä erityisesti sosiaalisessa mediassa. Jos kuitenkin erottaisimme lasten- ja nuortenkirjallisuuden toisistaan, kumpikin genre kirjoineen ja kirjailijoineen saisi enemmän tunnustusta. Nuorten olisi myös helpompi löytää itseään kiinnostavaa kirjallisuutta, jos mainostettaisiin kuukauden suosituimpia tai uusimpia nuortenkirjoja. Sosiaalisessa mediassa tällainen muutos olisi eritoten tarpeen, sillä sieltä nuorten on mahdollista päätyä esimerkiksi lähikirjaston tai -kirjakaupan sivuille tutustumaan heille suunnattuun kirjallisuuteen. 

 

Seuraan itse paljon sosiaalisen median kanavilla, kuten Instagramissa, käytävää keskustelua nuortenkirjallisuudesta ja lukemisesta. Monet kotimaiset nuortenkirjailijat, kuten Sini Helminen tai J. S. Meresmaa ovat jakaneet tileillään sekä omia että toisten ajatuksia siitä, kuinka nuoria voisi motivoida lukemaan. Niin sanotussa kirjagramissa, eli Instagramin lukijoista koostuvassa yhteisössä, jaetaan kirjasuosituksia ja keskustellaan kirjallisuudesta. Yhteisön ulkopuolelle keskustelut eivät kuitenkaan ulotu, sillä algoritmit ohjaavat kuluttajaa vain omien mielenkiinnonkohteiden pariin. Ei-lukevan nuoren on hyvin epätodennäköistä päätyä sosiaalisessa mediassa kanaville, joissa puhutaan kirjallisuudesta. Meidän siis pitäisi saada tuotua kirjallisuudesta ja lukemisen hyödyistä käytyjä keskusteluja myös muulle yleisölle.

 

Kovin polarisoituneessa sosiaalisen median maailmassa tämä on kuitenkin hankalaa. Myöskään kirjastojen tai kustantamojen sivut eivät todennäköisesti tavoita muita kuin palveluiden käyttäjiä tai niistä kiinnostuneita. Nuoret kuuluvat tässäkin vähemmistöön. Voisiko vaikkapa kirjastojen sisältöä kohdentaa enemmän nuorille? Esimerkiksi Vaara-kirjastot ovat luoneet Instagramiin nuorille sisältöä luovan tilin nimeltä Vaarazone. Tilin videot on tehty koskettamaan nuorta yleisöä, ja ylläpitäjät vinkkaavat lähinnä nuortenkirjallisuutta. Myös Suomen kirjastoseuran nuortenkirjastotyöryhmällä on Instagramissa oma tilinsä nimellä Nuortenkirjasto. Näiden tilien kaltaisia alustoja tulisi saada lisää, jotta nuoret voisivat löytää reitin omalle ikäryhmälleen suunnatun kirjallisuuden pariin.

Kuva: Gerd Altmann / Pixabay

 

Kirjastojen toiminta on nykyisen hallituksen myötä kuitenkin vaikeutunut. Leikkaukset muun muassa kirjastojen ostotukeen vaikuttavat erityisesti pienempien kirjastojen toimintaan. Ostotuki oli opetus- ja kulttuuriministeriön yleisille kirjoille myöntämä rahasumma, jonka avulla kirjastot voivat hankkia lisää materiaalia kokoelmiinsa, lukee opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla. Tämä on vaikuttanut merkittävästi myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden hankintaan. Kirjastoilta leikkaaminen on tuhoisaa kovin monen asian kannalta. Kirjastot ovat erityisesti kotimaisen kirjallisuuden ja lukutaidon ylläpitämiseksi elintärkeitä. Vapaasti lainattavissa olevat aineistot saavuttavat useita, ja lisäksi kirjailijat saavat lainauksista korvauksia. Kirjojen lainaamisen lisäksi kirjastot tarjoavat erilaisia tapahtumia, lukupiirejä sekä rauhallisia tiloja esimerkiksi opiskeluun. On siis suorastaan törkeää aiheuttaa uhkaa yhteiskunnallisesti tärkeille julkisille palveluille.

 

Hallituksen leikkaukset kulttuurista eivät todellakaan edistä nuorten lukuharrastusta. Päinvastoin. Ostotuen poistamisen vuoksi myös selkokirjojen määrä kirjastojen valikoimassa on vähentynyt, kerrotaan Vesa Sirénin artikkelissa Orpon hallitukselta roimat kulttuuri­leikkaukset – ensi vuonna leikataan vielä enemmän. Selkokirjoista hyötyvät esimerkiksi nuoret ja aikuiset, joille tavallisten kaunokirjallisten tekstien lukeminen tuottaa vaikeuksia. Emme voi olettaa nuorten lukuinnon kasvavan, jos maamme ylimmältä hallinnolta ei siihen tule kannustusta. Kulttuurin leikkaukset osoittavat kovin selkeästi, mikä on nykyisen hallituksen suhtautuminen luoviin aloihin. On myös kovin kaksinaismoralistista hallitukselta luvata lasten ja nuorten lukutaidon edistämistä, mutta samaan aikaan tehdä leikkauksia, jotka haittaavat kirjallisuuden saatavuutta. Myös nuorten itsensä syyllistäminen tai syyn vierittäminen älylaitteiden niskaan on perusteetonta, jos yhteiskunnallinen tilanne ei kannusta lukuharrastuksen ylläpitämiseen.

 

Tärkein keino olisi kuitenkin opettaa lapsille lukeminen jo varhaisessa vaiheessa. Nuoren kynnys tarttua kirjaan ja aloittaa lukuharrastus on hyvin korkea, jos malleja ja kannustusta siihen ei lapsuudesta ole. Tämä voi olla myöhäistä tämän hetken nuorille, mutta tulevaisuuden nuorille ei. Olen huolissani siitä, mitä tämän hetken pienten lasten lukuharrastukselle tulee käymään. Nykyajan trendinä on, että lapsille annetaan jo pienestä asti viihdykkeeksi tabletteja, joilta he katsovat videoita tai pelaavat. Pienissä määrin ja hallitusti tässä ei ole mitään pahaa, mutta on kiistaton fakta, että liiallisella ruutuajalla on yhteys keskittymiskyvyn heikkenemiseen ja sitä kautta lukemisen haasteisiin. Kun älylaitteet korvaavat kirjat, ei lukeminen jää tavaksi. Oman lukuharrastukseni juuret ovat nimenomaan lapsuudessa. Muistan, että teimme äitini kanssa usein reissuja lähikirjastoon, joista mukaan lähti aina pino kirjoja. Ensin äitini luki minulle, mutta opin pian itse lukemaan, ja sen jälkeen kirjojen maailmasta ei ollut paluuta.

 

Nuorten lukuinnon palauttaminen olisi tärkeää niin heidän itsensä kuin yhteiskunnankin kannalta. Ei kuitenkaan enää auta, että sitä voivotellaan mediassa ja vieritetään syy nuorten niskaan. On ryhdyttävä konkreettisiin toimiin koko yhteiskunnan voimin, jotta lukuharrastuksen mielekkyys voidaan palauttaa nuorille. Lukeminen on kuitenkin taito, jota ilman ei edes digivallankumouksen kokeneessa maailmassa pärjää. 

 

 

Lähteet ja aineistot:

 

Kati Turtolan artikkeli: Nuorten mielestä lukeminen on vaivalloista, kertoo tutkija: “Pitää itse kuvitella kaikki” (Yle.fi, 23.8.2023, tarkasteltu 14.8.2024)

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivut (tarkasteltu 4.9.2024)

 

Elina Pekkarisen mielipidekirjoitus: Arvioin Finlandia-ehdokkaina olleita lasten- ja nuortenkirjoja lasten näkö­kulmasta, kirjoittaa Elina Pekkarinen

 (hs.fi, 20.11.2023, tarkasteltu 28.8.2024)

 

Vesa Sirénin artikkeli: Orpon hallitukselta roimat kulttuurileikkaukset - ensi vuonna leikataan vielä enemmän (hs.fi, 23.11.2023, tarkasteltu 4.9.2024)