Jansson, Tove
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Foto: Per Olov Jansson
Elämäkertatietoa
vanhemmat: kuvanveistäjä Viktor Bernhard Jansson ja piirtäjä Signe Hammarsten
opinnot: Tukholman taideteollisuuskoulu 1933-36, Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu 1934-36, Ecole d'Adrien Holy (Pariisi) 1938
palkinnot: Svenska kultursällskapetin palkinto 1958 ja 1970, Längmanin palkinto 1965, Litteraturfrämjandetin suuri palkinto 1977, Itävallan valtion palkinto 1978, Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto 1982, Svenska kulturfondetin kunniapalkinto 1983, Suomen kulttuurirahaston palkinto 1990, Mercuri Internationalin pronssiomena 1994, Ruotsin akatemian suuri palkinto 1994, American-Scandinavian Foundationin kulttuuri-palkinto 1996, Le Prix de l'Office Chrétien du Livre ja lukuisia muita palkintoja
opinnot: Tukholman taideteollisuuskoulu 1933-36, Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu 1934-36, Ecole d'Adrien Holy (Pariisi) 1938
palkinnot: Svenska kultursällskapetin palkinto 1958 ja 1970, Längmanin palkinto 1965, Litteraturfrämjandetin suuri palkinto 1977, Itävallan valtion palkinto 1978, Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto 1982, Svenska kulturfondetin kunniapalkinto 1983, Suomen kulttuurirahaston palkinto 1990, Mercuri Internationalin pronssiomena 1994, Ruotsin akatemian suuri palkinto 1994, American-Scandinavian Foundationin kulttuuri-palkinto 1996, Le Prix de l'Office Chrétien du Livre ja lukuisia muita palkintoja
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Näytelmiä ja kuunnelmia:
Troll i kulisserna (1958)
Orm i salongen (1974)
Hemulen som älskade tystnad (1974-1975)
Gymnastiklärarens död (1976), käännös Death of a Gym Teacher (1977, käänt. Diana Webster)
Fönstret (1976)
Kvinnan som lånade minnen (1977)
Essee:
Unelma majakasta (Majakkaspesiaali 4/98)
Troll i kulisserna (1958)
Orm i salongen (1974)
Hemulen som älskade tystnad (1974-1975)
Gymnastiklärarens död (1976), käännös Death of a Gym Teacher (1977, käänt. Diana Webster)
Fönstret (1976)
Kvinnan som lånade minnen (1977)
Essee:
Unelma majakasta (Majakkaspesiaali 4/98)
Tekstinäyte
Mörkö oli kaukana veneestä, mutta aamupuoleen hän päätti lähteä liikkeelle. Saari hänen allaan oli musta ja läpinäkyvä, ja siinä oli terävä jäinen kokkapuu, joka osoitti suoraan etelään. Rantaveden hiekkapohja häipyi näkyvistä. Mörkö kokosi tummat hameensa, jotka riippuivat hänen ympärillään kuin kuihtuneen ruusun lehdet, ne avautuivat kahisten, kohosivat kuin siivet, ja Mörkö aloitti hitaan matkansa meren yli.
Ylöspäin liehuivat hameenhelmat, sivulle ja alas, kuin uimaliikkein hyisessä ilmassa. Vesi väistyi pelästyneinä, harittavina aaltoina, ja Mörkö liukui eteenpäin aamunkoitteessa huurupilvi vanavedessään. Hän näytti taivaanrantaa vasten suurelta, vaappuvalta yölepakoita, kulku kävi hitaasti ja raskaasti, mutta hän eteni kuitenkin. Hänellä oli aikaa. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin aikaa.
Perhe purjehti aamuun asti ja koko seuraavan päivän, sitten tuli jälleen yö, ja isä istui yhä peräsimessä odottaen näkevänsä majakan. Mutta yö oli yhtä sininen kuin ennenkin eikä taivaanrannassa näkynyt vaikuttavaa majakkavaloa.
- Kurssi on oikea, sanoi isä. Tiedän että minulla on oikea suunta. Tällä tuulella meidän pitäisi olla perillä puolenyön aikaan ja majakkavalon olisi pitänyt näkyä jo hämärissä.
- Ehkä joku lurjus on sammuttanut sen, ehdotti pikku Myy.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
- Kai se tulee vähitellen, sanoi äiti. Hänen päänsä oli täynnä pieniä ajatuksia, joille ei löytynyt paikkaa. Jospa tuo valo palaisi, hän toivoi. Isä on niin iloinen. Ja kunpa se tosiaan olisi majakka eikä vain kärpäsenlika! Kotiin palaaminen on aivan mahdotonta ... niin tyylikkään lähdön jälkeen ... On olemassa suuria vaaleanpunaisiakin näkinkenkiä, mutta valkoiset näyttävät hyvin kauniilta mustaa maata vasten. Saa nähdä, rupeaako ruusu viihtymään siellä ...
- Sss! Minä kuulen jotakin, sanoi pikku Myy keulassa. Suu poikki hetkeksi, sillä nyt tapahtuu jotain.
Kaikki kohottivat kuononsa ja tuijottivat yöhön. Hiljaa, hiljaa kantautui airojen loiske heitä kohti. Tuntematon vene lähestyi hitaasti, nyt se liukui esiin pimeydestä. Se oli pieni ja harmaa, soutaja lepuutti airoja ja katsoi heihin hämmästymättä. Hän oli hyvin ruokkoamaton ja hyvin tyyni. Valo kuvastui hänen suurista sinisistä silmistään, jotka olivat läpinäkyvät kuin vesi. Hänellä oli onkivapa keulassa.
- Syökö kala näin yöllä? kysyi isä.
Kalastaja kohautti toista olkaansa ja katsoi heidän ohitseen. Hän ei halunnut puhua.
- Täällähän on kai lähettyvillä saari, jossa on iso majakka, jatkoi isä. Miksi se ei pala? Meidän olisi pitänyt nähdä majakan valo jo kauan sitten.
Kalastaja liukui veneessään ohi. Sanoja tuskin kuuli, kun hän lopulta vastasi: - Ei sitä tiedä niin tarkkaan ... Palatkaa takaisin kotiinne. Olette tulleet liian kauaksi.
Hän oli nyt häipynyt heidän taakseen. He koettivat kuunnella airojen loisketta, mutta yö oli äänetön.
- Eikö hän ollut hiukan omituinen, kysyi isä epävarmasti.
- Hän oli hyvin omituinen, vakuutti pikku Myy. Ihan vipsahtanut.
Äiti huokasi ja yritti oikaista jalkojaan. - Mutta niinhän useimmat tuttavamme ovat, hän sanoi. Enemmän tai vähemmän.
Tuuli oli tyyntynyt. Isä piteli peräsintä suorana ja kuono pystyssä. - Nyt, hän sanoi. Tunnen että olemme perillä. Menemme suojaan saaren alle. Mutta en voi käsittää, miksi majakka on sammuksissa.
Muumipappa ja meri (1965), suomentanut Laila Järvinen
Perhe purjehti aamuun asti ja koko seuraavan päivän, sitten tuli jälleen yö, ja isä istui yhä peräsimessä odottaen näkevänsä majakan. Mutta yö oli yhtä sininen kuin ennenkin eikä taivaanrannassa näkynyt vaikuttavaa majakkavaloa.
- Kurssi on oikea, sanoi isä. Tiedän että minulla on oikea suunta. Tällä tuulella meidän pitäisi olla perillä puolenyön aikaan ja majakkavalon olisi pitänyt näkyä jo hämärissä.
- Ehkä joku lurjus on sammuttanut sen, ehdotti pikku Myy.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
- Kai se tulee vähitellen, sanoi äiti. Hänen päänsä oli täynnä pieniä ajatuksia, joille ei löytynyt paikkaa. Jospa tuo valo palaisi, hän toivoi. Isä on niin iloinen. Ja kunpa se tosiaan olisi majakka eikä vain kärpäsenlika! Kotiin palaaminen on aivan mahdotonta ... niin tyylikkään lähdön jälkeen ... On olemassa suuria vaaleanpunaisiakin näkinkenkiä, mutta valkoiset näyttävät hyvin kauniilta mustaa maata vasten. Saa nähdä, rupeaako ruusu viihtymään siellä ...
- Sss! Minä kuulen jotakin, sanoi pikku Myy keulassa. Suu poikki hetkeksi, sillä nyt tapahtuu jotain.
Kaikki kohottivat kuononsa ja tuijottivat yöhön. Hiljaa, hiljaa kantautui airojen loiske heitä kohti. Tuntematon vene lähestyi hitaasti, nyt se liukui esiin pimeydestä. Se oli pieni ja harmaa, soutaja lepuutti airoja ja katsoi heihin hämmästymättä. Hän oli hyvin ruokkoamaton ja hyvin tyyni. Valo kuvastui hänen suurista sinisistä silmistään, jotka olivat läpinäkyvät kuin vesi. Hänellä oli onkivapa keulassa.
- Syökö kala näin yöllä? kysyi isä.
Kalastaja kohautti toista olkaansa ja katsoi heidän ohitseen. Hän ei halunnut puhua.
- Täällähän on kai lähettyvillä saari, jossa on iso majakka, jatkoi isä. Miksi se ei pala? Meidän olisi pitänyt nähdä majakan valo jo kauan sitten.
Kalastaja liukui veneessään ohi. Sanoja tuskin kuuli, kun hän lopulta vastasi: - Ei sitä tiedä niin tarkkaan ... Palatkaa takaisin kotiinne. Olette tulleet liian kauaksi.
Hän oli nyt häipynyt heidän taakseen. He koettivat kuunnella airojen loisketta, mutta yö oli äänetön.
- Eikö hän ollut hiukan omituinen, kysyi isä epävarmasti.
- Hän oli hyvin omituinen, vakuutti pikku Myy. Ihan vipsahtanut.
Äiti huokasi ja yritti oikaista jalkojaan. - Mutta niinhän useimmat tuttavamme ovat, hän sanoi. Enemmän tai vähemmän.
Tuuli oli tyyntynyt. Isä piteli peräsintä suorana ja kuono pystyssä. - Nyt, hän sanoi. Tunnen että olemme perillä. Menemme suojaan saaren alle. Mutta en voi käsittää, miksi majakka on sammuksissa.
Muumipappa ja meri (1965), suomentanut Laila Järvinen
Videot
Lähteitä ja viittauksia
Suomalainen satu. 1, Kehittäjiä ja kehityslinjoja. Toim. Kaarina Kolu. BTJ, 2010.
Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. I. Suomen kirjastoseura, 1972.
Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. II. Suomen kirjastoseura, 1975.
Författare & illustratörer för barn och ungdom, del 4. Bibliotekstjänst, 1999.
Barn- och ungdomsförfattare i Finland. III. Finlands biblioteksförening, 1983.
77 svenskspråkiga barnboksförfattare. Stockholm : Rabén & Sjögren, 1989.
Kuva/bild: Per Olov Jansson