Hänninen, Anne

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Veikko Somerpuro / WSOY

Kirjailijan muu nimi

Hänninen, Anne Anita

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

aforismikokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

aforismikokoelmat
runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Kirjailijan omat sanat

Kasvoin isovanhempieni kanssa Keski-Suomessa ja elin maalaistalon tyttönä seitsemään ikävuoteeni saakka. Kaunis maisema, järvi, sakeita metsiä. Kenties se on ollut ankkuroiva asia, jota ilman olisin joutunut hukkaan - enemmän kuin nyt. Se on tietty kontrasti mihin suhteuttaa, juuret maahan. Olemisen avaruus ja villi luonto, jota se paikka samalla edusti, jätti sisälleni vahvan kaipuun vapauteen. Kirkonkylään muutettuamme (jonka koin vaikeana) kahlasin läpi Konneveden puisen, punaisen kirjastotalon hyllyt, uppouduin kirjoihin. Ja aloin kirjoittaa jo kymmenvuotiaana kaikenlaista: satuja, tarinoita, jatkokertomuksia, laulunsanoja. Pienoisromaanejakin teini-iässä. Olin ajatuksissani viihtyvä, sivusta seuraaja, ja tavanomaiset lauseet eivät tuntuneet riittävän. Löysin runokirjoista innostavuutta, yhteyttä tapaani kokea. Runouteen liittyy monimielisyys, rivien välinen, kuvat ja intensiteetti, assosiaatiot, synestesia. Se oli minulle tie ilmaista mieltä, elämyksiä, alitajuista, joita ei voi puhuen sanoa. Todellisuuden maagisuutta. Runojen teko antoi oikeutuksen sisäisyydelle, ajatuksille, jotka "epäfunktionaalisia."

Kirjoittamiseni on ollut yritys manifestoida sanomaton, sanojen takainen, ja sitä mitä mahdoton sanoa - yrittää valottaa negatiiveja, tai kenties hämärtyy se mikä jo onkin itsessään valoisampi? Löytöretkeilyä paradoksien keskellä - sanojen suhteellisuus, rajallisuus, lokeroivuus (ja tavanomainen, sosiaalinen kieli pienentää, esineellistää), vaikka on vastakohtien köydenveto, adjektiivien, ja määreiden kyseenalaisuus, (mikä on " sisällä", mikä " ulkona, tai " kaukana", " lähellä", todella? jne ). Ikään kuin kuin kääntelisi prismaa, ja kaikki tulkinnat ovat virtaavia, sekoittuvia, ja kuvaus on vain impression jähmettämistä muotoon, kuten valokuva, maalaus, kiveen hakattu kuva. Vaikka aika on paennut, hetki, ja muuttunut jo. Yritys tallentaa ja nähdä hetkiä, ja katoavaa, antaa "pienellekin" merkityksiä, ilmentää ainutlaatuisuuksia. Tragiikan ja kauneuden monisyistä verkostoa. Yritys tiedostaa tunteita, tuntemusten syitä. Runojen kerroksiin olen tallentanut konkreettisia tapahtumia elämässäni, vaiheita, psyyken matkaa, kohtaloita. Kollektiivisena meediona oloa; välittää pinnanalaista, torjuttua, unohdettua. Myös alkemiaa; raskas muuttaa muotoaan, jokin osa siitä kohoaa itsensä yläpuolelle. Sanoilla voi myös luoda dramatisointeja, näyttämöitä tai/ja riisua niitä. Valotuksia ja naamiointeja, eri puolilta katsellen, mutta kokonaisuus on näkymätön, mysteeri. Yritys mennä kerrosten lävitse - johonkin alkutilaan, ristiriitojen ja muotojen taakse, ja sanojen. (Olemista aina tässä aaltoliikkeessä, vaikka ei kirjoittaisikaan.)


MAKUASIOITA:

On riippunut aina omasta olotilasta, vaiheesta, mitkä asiat ovat olleet eniten kiinnostuksen kohteena. Kosmiseen yksinäisyyteen olen saanut voimaa, kun olen löytänyt hengenheimolaisuutta, ajatonta: esim. Jung, Blake, Simome Weil, Virginia Woolf, Hesse, Kierkegaard, Swedenborg. Ja kaikkien suuntien ja uskontojen ajattelijat ja mystikot. Rajatieteet, psykologia, avaruus ja luonto kaikkineen ovat samoin kiinnostaneet. Edelleenkin.

Kirjailijoista monet ovat olleet inspiroivia, eri aikoina eri tavalla korostuen, esim: Manner, Plath, Södergran, Eliot. Myös Diktonius, Lorca, Emily Dickinson, Kailas, Rilke. Ja vanha kiinalainen ja japanilainen runous. Kaikki kansanrunous ja vastaava. Spoon River antologia (Lee Masters.) Intensiivinen (psyko)draamallinen teksti on koskettanut: esim. Strindberg, Tsehov, Tennessee Williams. Samoin mm. Bronten Humiseva Harju.

Kuvataide on tärkeää - olen visuaalinen muutenkin, runot lähtevät usein kuvista mielessä, ja kuvamuistista.Vaikuttavia ovat olleet mm. van Gogh ja Munck. Samoin symbolistit, esim. Redon, Moreau, Simberg. Ja innoittavia myös useat impressionistit... Koen suurta merkitystä myös kansanelämän, menneen tallentajilla (mm. Gallen- Kallela, Edelfelt, Rissanen, Scherfbeck, jne).

Elokuva on aina ollut läheinen alue. Katson kaikentyyppistä. Pidän kaikenaiheisista dokumenttielokuvista.Tärkeitä ohjaajia( ja kaikki elokuvansa koskettavia) ovat olleet esim. Ingmar Bergman, Tarkovski, Kieslowski, Chaplin, ja Fellini, Pasolini, Visconti, ymt. italialaiset, ja uudemmista esim. Jane Campion. Pidän myös vanhoista kotimaisista elokuvista, viljapeltoineen tuulessa.

Musiikki luo mielentiloja, eri musiikki sopii eri tunnetiloihin, ja musiikkimakunikin menee laidasta toiseen. Teini- iän innostuksia olivat esim. Uriah Heep, Joan Baez ja Paul Simon. Sittemmin ja nyt pidän keskiajan musiikista, ja kaikesta klassisesta. Myös elokuva- ja mustalaismusiikista, ja soulista, bluesista, vanhasta jazzista. Ja meditaatiomusiikeista. Pidän myös esim. Leonard Cohenista, Bob Dylanista, Tapio Rautavaaran, Tauno Palon lauluista, kansanlauluista, etnomusiikista - monenkirjavaa, joka innoittaa minua. Mutta hiljaisuus on hienointa - jos sitä missään enää kohtaa. Hiljaisuus ja luonnonäänet.

Henkilöhahmot, joihin eläydyn, ja jotka kiehtovat ovat traagiset ja sivuutetut kohtalot, unohdetut lahjakkuudet, marginaaliset ihmiset, heidän elämäntarinansa .Kuljen mielelläni hautausmailla ja mietin ainutlaatuisia, näkymättömiä kohtaloita. Ihailen myös sisäisen visionsa seuraajia," hulluja neroja", "yksinäisiä susia", pyhimyksiä, näkijöitä, etsijöitä, löytöretkeilijöitä, oikeustaistelijoita, kaivautuvia tutkijoita yms. jotka ovat uhranneet elämänsä itseään suuremmille kutsumuksille.

Rakkain kunnioitukseni, ja kaipuuni kohde on poismennyt isoäitini; hyvä, aito ihminen, viisas ja elämänläheinen kansannainen, ja kädentaitaja, jonka veroinen en ole koskaan osannut olla. Ihailen myös muita sitkeitä kansannaisia (ja miehiäkin), joiden mukana on mennyt hautaan korvaamatonta taitoa, tietoa, muistia, perinteitä.

Paikoista, jotka vetävät puoleensa: luonto kaikkineen - eri vuodenaikoina, eri säissä ja eri vuorokauden aikoina, erilaista joka hetki. Värien sävyt , muuntuvuus. Puut ovat rakkaita, ja kasvit, perhoset, linnut. Tähtitaivas. Vanhat paikat, " pyhät paikat", kivet. Veden läheisyys. Yksin kuljeskelu. Ulkomaan matkoillakin huomioin aina erilaiset puut, kasvit, kukat, linnut, kirkot ja hautausmaat, vanhat rakennukset, ja kaikki historia kiinnostaa. Myös tietyt paikat, maisemat ovat tulleet rakkaiksi, joihin liittyy muistoja, ja kaipaan myös palata, jos voin.

Mitkä asiat ärsyttävät: Ajan ja kaiken tuhlaaminen. Tuhlautuminen. Kun ei osata antaa arvoa, eikä mikään ei tule todella nähdyksi. Yksioikoisuus, fundamentalistisuus. Epäherkkyys ja
hienosäädön puute. Aistien turtuminen, automaattinen oleminen, tietoisuuden täyttyminen epäoleellisella, ja tukahduttavalla. Informaatiotulvat, ja "virikkeet" lakkaamatta. Ja kun ei osata olla yksin, mietiskellen, kääntäen se rikkaudeksi - se melkein halutaan estää - eikä että "tyhjiö", joka olisi heti täytettävä jollakin tai jollakulla. Ärsyttää myös henkisen vapauden puute, ohjelmoiduksi ja manipuloiduksi tuleminen, usein kavalasti huomaamatta. Henkinen väkivalta, vallan käyttö. Puolinaisuus; paljon potentiaaleja jää toteutumatta. Ajanhenki ja laumahenki - itsevarman, tyhjänkin, nokkelan ja äänekkään valtavirrat, "sieluttomuus." Minulla on aforismi teini- iältä muistivihkossani: " Tapahtumisen illuusiot - ja mitä on eläminen: havunneulanen putoaa ihmeellisesti jalalleni polulla."

Elämäkertatietoa

Anne Hänninen (s.1958 Rautalammi) on hämeenlinnalainen vapaa kirjailija. Hän on opiskellut muun muassa kirjallisuutta ja tiedotusoppia. Hänen esikoiskokoelmansa Yön tina sulaa aamuun ilmestyi 1978. Hännisen runoja on julkaistu useissa antologioissa sekä käännetty ruotsiksi, englanniksi, islanniksi ja venäjäksi.

”Kirjoittamiseni on ollut yritys manifestoida sanomaton, sanojen takainen, ja sitä mitä mahdoton sanoa – yrittää valottaa negatiiveja, tai kenties hämärtyy se mikä jo onkin itsessään valoisampi? Löytöretkeilyä paradoksien keskellä – sanojen suhteellisuus, rajallisuus, lokeroivuus (ja tavanomainen, sosiaalinen kieli pienentää, esineellistää), vaikka on vastakohtien köydenveto, adjektiivien, ja määreiden kyseenalaisuus, (mikä on ” sisällä”, mikä ” ulkona, tai ” kaukana”, ” lähellä”, todella? jne ). Ikään kuin kuin kääntelisi prismaa, ja kaikki tulkinnat ovat virtaavia, sekoittuvia, ja kuvaus on vain impression jähmettämistä muotoon, kuten valokuva, maalaus, kiveen hakattu kuva.”

Lukukeskus

---


Anne Hänninen kuuluu nykyrunouden kärkijoukkoon. Hänen teostensa kritiikit ovat kiittäviä, hän on saanut monia palkintoja ja hänen runojaan on käännetty useille kielille.

Hänninen on peruslyyrinen runoilija, jonka lähtökohtana on ihmetys luonnon ja ihmisen edessä ja jonka ote elämään ja sen ilmiöihin on filosofinen. Hännisen runoissa on kristallinkirkasta mystiikkaa, ja hän näkee olemisen arvoituksellisena muodonmuutosten ketjuna. Arki avautuu hänellä esteettiseen, esteettinen arkiseen.

Tuotannossaan Hänninen ehdottaa lokeroimisen ja lokeroitumisen tilalle elämän kokonaisuuden hyväksymistä. Hännisen pohtimia kysymyksiä ovat sukupuolten tasa-arvo ja sosiaalinen vastuuntunto, vihreä liike, luonnon tasapainon horjuminen ja kulutusyhteiskunta.

Hänninen kuvaa maalauksellisen värikkäästi maailmaa, joka on täysi kuin kukkupäinen astia. Ekspressiiviset runot, joissa elämysintensiteetti kasvaa asteittain, rakentuvat metaforille. Ryöppyävät kuvat ovat samalla fyysis-kosmisia ja metafyysisiä.

Ilmaisu on tarkkaa ja vahva-aistimuksista. Toteamus ja interrogatiivisuus vaihtavat paikkaa: väite voi päättyä kysymysmerkkiin, kysymys pisteeseen. Hännisen lyriikan ilmaisu- ja tunnevoima on liekehtivää, värit ja maisemat ovat liikkeessä. Runojen minä haluaa sytyttää tulen maailmaan ja avata portin sisimmässä olevaan puutarhaan.

Esikoiskokoelmassa Yön tina sulaa aamuun Hänninen on jo valmis runoilija. Siinä samoin kuin kokoelmissa Auringonlaskun portaat ja Tulitemppeli on purkauksellista voimaa ja tulenkantajamaista hurmiota. Joissakin Ikuisuudenavaran runoissa kehitellään omintakeisia muotoja ja ilmaisu on osin lapidaarista, Sekuntipilarit sisältää kuvallisia ja mietelmällisiä runoja surusta, ajasta ja kuolemasta.

Hedelmäntäysi rakentuu muun muassa aforistisuudelle ja metalyyrisyydelle, ja Miekkaliljat keskustelee Novaliksen, Edith Södergranin ja Isa Aspin kanssa. Teos Musta vuode kurkottaa yliaistilliseen, ja Tuulen vilja ja Sateen muisti havainnoivat ihmisen asuttamaa maisemaa ja ulottuvuuksia. Kokoelma Oljilla täytetty nainen pohtii naiseutta, aikaa ja arjen merkityksellisyyttä. Surusidonta sisältää runoja rakkaudesta ja kuolemasta, jotka eivät ole toistensa vastakohtia vaan täydentäjiä.

Katriina Kajannes

---


vanhemmat: kivenhakkaaja Arvo Antero Hänninen ja Sisko Senja Hult (myöhemmin Sikanen), kasvattivanhemmat isovanhemmat maanviljelijä August Hult ja Hilja Elisa Savolainen

asuinpaikat: Konnevesi 1958-1970-luku. (Konnevesi vuonna 1961 osaksi Keski-Suomen lääniä), Jyväskylä, Hämeenlinna

opinnot: opiskellut kirjallisuutta ja tiedotusoppia

harrastukset: kaikenlainen taide (erityisesti elokuvat, kuvataide ja musiikki), ylipäänsä lukeminen ja tutkiminen, etsiminen mitään poissulkematta, tieteistä kiinnostavat erityisesti tähtitiede, filosofia ja parapsykologia; ihmispsyyken pohdinta ja pyrkimys holistiseen näkemykseen ihmisestä ja elämästä. Lisäksi kiinnostavat "vihreä ajattelu" vaihtoehtoiset elämäntavat ja hoitomuodot sekä luonto: luonnonläheinen elämä, linnut, kasvien hoitaminen, sienestäminen ja yleensä luonnossa viihtyminen. Innostuksenkohteisiin kuuluvat myös ruuanlaitto ja erilaisten reseptien kokeileminen.

Palkinnot:
Suomen Maakuntakirjailijoiden tunnustuspalkinto 1991
Kalevi Jäntin palkinto 1992
Korpirastas-palkinto 1992
Savonia-palkintoehdokas 1989 ja 2000
Hämeen taidepalkinto 2000
Einari Vuorela -palkintoehdokas 2005 (Sateen muisti 2002)
WSOY tunnustuspalkinto 2005

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Antologiat:
Asuinpaikkana maisema : maisemarunoja (toim. Riitta Saastamoinen). Suomen maakuntakirjailijat 1981.
Du tror du kuvar mig liv? : finländska kvinnors lyrik genom tiderna : en antologi (saml. av Tua Forsström och Märtä Tikkanen). Söderström 1984.
Enchanting Beasts : an anthology of modern women poets of Finland (edited & translated by Kirsti Simonsuuri). Forest Books 1990.
S vetki sryvajetsja zvuk : antologija pisatelei tsentralnoi Finljandii (perevod: Viktor Krivulin (stihi), Tatjana Tihmeneva (proza)). Pietari-säätiön julkaisuja 3. [Pietari-säätiö] 1994.
Vargaldir : ljód finnskra skáldkvenna (túlkun/kynning: Lárus Már Björnsson). Midgardur [1995].
Kuumana kinosten alla (toim. Risto Urrio). Kopijyvä 2001.

Artikkelit:
"Muistimerkintöjä, katkelmia : varjostuksia" teoksessa Totuus, kaipaus, kauneus (toim. Torsti Lehtinen). Kirjapaja 1993.
"Kielen mieli" teoksessa Fenix 1998 : sanataiteen yhdistyksen vuosikirja : runoja, esseitä (toim. Elli Arivaara, Raija Heljakka ja Tomi Kontio). Sanataiteen yhdistys 1998.
"Loittonevia heijastuksia" teoksessa Motmot : elävien runoilijoiden klubin vuosikirja 1998 (toim. Juhani Ahvenjärvi ja Panu Tuomi). WSOY 1999.
"Riisuttuna portilla" teoksessa Kirjailijan Raamattu (toim. Torsti Lehtinen) Johnny Kniga 2009.

Muu tuotanto:
Tehnyt laulujen sanat nuorisoelokuvaan Pakko uskaltaa. Ohjaaja Jorma K. Lehtonen, säveltäjä Jyrki Heikkilä. 1982.
Neljä ääntä [Äänite] : runoja Teemu Hirvilammelta, Sirkka Turkalta, Ilpo Tiihoselta ja Anne Hänniseltä. Kansan Sivistystyön Liitto, 1987.
Runo "Vuosisatojen sisässä vesi virtaa" teoksessa Ruumis- ja kalmansaaret : etäällä kirkkomaasta (toim. Erkki Laitinen). Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen julkaisuja 3. Hankasalmen kotiseutuyhdistys : Hankasalmen kunta 2001.
Jyväskylän yliopiston promootioruno vuonna 1990. Teoksessa Jyväskylän yliopiston maisteri- ja tohtoripromootio 1. syyskuuta 1990 (edited Helena Seppälä). [Jyväskylän yliopisto] 1990.
Kirjoittanut haastattelunsa teokseen ...aina joku kirjoittaa : kirjailijoita Hämeestä (toim. Kai Kyösti Kaukovalta). Vana-66 2007.

Tekstinäyte

Maa ja taivas mustaa, pohjoinen vyöhyke.
Leveysaste 61 ja pituusaste 25 jatkuu jonnekin
eri valoon ja ilmastoon. Hyvästien kartastot.
Joululauluissa sypressit ja ave mariat,
sadon juhla, jo tyhjennetty.
Palelee ruukkuun työnnetty kataja parvekkeella.
Kaipaan lapsuutta ja kaipaan maailmaa,
minne menisin kotiin?
Kaipaan liian paljon vai liian vähän?
Aloillani, jotta löytäisin rauhan; siroteltu
minne tahansa.
Tähdet taivaan laella tiennäyttäjinä,
silmät ikkunan takana
odottavat kotiinpaluuta.

(Teoksesta Surusidonta, WSOY 2009)
Näkisikö joku tuon puun
samoin kuin minä,
ainutkertaisena.

Voisimme tavata siinä puussa
ymmärryksen kirkkaudessa?

[Auringonlaskun portaat, WSOY 1980, s. 37]
Olin nuori, matkalla Leningradiin. /
Vastapäätä vihreässä junassa viisikymppinen nainen /
sanoi: “En koskaan löytänyt sitä oikeaa.” /
Hän on vanha nyt, tai kuollut, /
ja minä kuin hän – enne: /
matkalla paikkoihin, joiden nimet muuttuvat, /
eivät tärkeitä, enkä koskaan löydä oikeaa. /
Aika, kuin lentomatka, lento unessa, /
eksyneenä, vaikka suoraa kuin junaraide, /
jyskyttää rinnassa. /
Ajat kiertyvät pisteeksi, suljetaan. /
Mutta loppua vailla? /
Kukaan ei ymmärrä samoin ja ajoissa, /
yhtä aikaa mitään; /
ehkä käsittää lauseen, kuvan, tien varrelta /
muutaman vaikutelman, joistain kasvoista /
vähän painuu mielen hiekkaan; /
liukenee syvempiin uniin, poissaolon hämärän taa: /
olemme yhtä, vaikka emme kulkisi vierekkäin, /
yhdessä hiekan unta, valkoista ja kultaista. /
Emme edes tuulen omaa.

(Teoksesta Oljilla täytetty nainen, WSOY 2005)