Hänninen, Anne
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Veikko Somerpuro / WSOY
Elämäkertatietoa
Anne Hänninen (s.1958 Rautalammi) on hämeenlinnalainen vapaa kirjailija. Hän on opiskellut muun muassa kirjallisuutta ja tiedotusoppia. Hänen esikoiskokoelmansa Yön tina sulaa aamuun ilmestyi 1978. Hännisen runoja on julkaistu useissa antologioissa sekä käännetty ruotsiksi, englanniksi, islanniksi ja venäjäksi.
”Kirjoittamiseni on ollut yritys manifestoida sanomaton, sanojen takainen, ja sitä mitä mahdoton sanoa – yrittää valottaa negatiiveja, tai kenties hämärtyy se mikä jo onkin itsessään valoisampi? Löytöretkeilyä paradoksien keskellä – sanojen suhteellisuus, rajallisuus, lokeroivuus (ja tavanomainen, sosiaalinen kieli pienentää, esineellistää), vaikka on vastakohtien köydenveto, adjektiivien, ja määreiden kyseenalaisuus, (mikä on ” sisällä”, mikä ” ulkona, tai ” kaukana”, ” lähellä”, todella? jne ). Ikään kuin kuin kääntelisi prismaa, ja kaikki tulkinnat ovat virtaavia, sekoittuvia, ja kuvaus on vain impression jähmettämistä muotoon, kuten valokuva, maalaus, kiveen hakattu kuva.”
Lukukeskus
---
Anne Hänninen kuuluu nykyrunouden kärkijoukkoon. Hänen teostensa kritiikit ovat kiittäviä, hän on saanut monia palkintoja ja hänen runojaan on käännetty useille kielille.
Hänninen on peruslyyrinen runoilija, jonka lähtökohtana on ihmetys luonnon ja ihmisen edessä ja jonka ote elämään ja sen ilmiöihin on filosofinen. Hännisen runoissa on kristallinkirkasta mystiikkaa, ja hän näkee olemisen arvoituksellisena muodonmuutosten ketjuna. Arki avautuu hänellä esteettiseen, esteettinen arkiseen.
Tuotannossaan Hänninen ehdottaa lokeroimisen ja lokeroitumisen tilalle elämän kokonaisuuden hyväksymistä. Hännisen pohtimia kysymyksiä ovat sukupuolten tasa-arvo ja sosiaalinen vastuuntunto, vihreä liike, luonnon tasapainon horjuminen ja kulutusyhteiskunta.
Hänninen kuvaa maalauksellisen värikkäästi maailmaa, joka on täysi kuin kukkupäinen astia. Ekspressiiviset runot, joissa elämysintensiteetti kasvaa asteittain, rakentuvat metaforille. Ryöppyävät kuvat ovat samalla fyysis-kosmisia ja metafyysisiä.
Ilmaisu on tarkkaa ja vahva-aistimuksista. Toteamus ja interrogatiivisuus vaihtavat paikkaa: väite voi päättyä kysymysmerkkiin, kysymys pisteeseen. Hännisen lyriikan ilmaisu- ja tunnevoima on liekehtivää, värit ja maisemat ovat liikkeessä. Runojen minä haluaa sytyttää tulen maailmaan ja avata portin sisimmässä olevaan puutarhaan.
Esikoiskokoelmassa Yön tina sulaa aamuun Hänninen on jo valmis runoilija. Siinä samoin kuin kokoelmissa Auringonlaskun portaat ja Tulitemppeli on purkauksellista voimaa ja tulenkantajamaista hurmiota. Joissakin Ikuisuudenavaran runoissa kehitellään omintakeisia muotoja ja ilmaisu on osin lapidaarista, Sekuntipilarit sisältää kuvallisia ja mietelmällisiä runoja surusta, ajasta ja kuolemasta.
Hedelmäntäysi rakentuu muun muassa aforistisuudelle ja metalyyrisyydelle, ja Miekkaliljat keskustelee Novaliksen, Edith Södergranin ja Isa Aspin kanssa. Teos Musta vuode kurkottaa yliaistilliseen, ja Tuulen vilja ja Sateen muisti havainnoivat ihmisen asuttamaa maisemaa ja ulottuvuuksia. Kokoelma Oljilla täytetty nainen pohtii naiseutta, aikaa ja arjen merkityksellisyyttä. Surusidonta sisältää runoja rakkaudesta ja kuolemasta, jotka eivät ole toistensa vastakohtia vaan täydentäjiä.
Katriina Kajannes
---
vanhemmat: kivenhakkaaja Arvo Antero Hänninen ja Sisko Senja Hult (myöhemmin Sikanen), kasvattivanhemmat isovanhemmat maanviljelijä August Hult ja Hilja Elisa Savolainen
asuinpaikat: Konnevesi 1958-1970-luku. (Konnevesi vuonna 1961 osaksi Keski-Suomen lääniä), Jyväskylä, Hämeenlinna
opinnot: opiskellut kirjallisuutta ja tiedotusoppia
harrastukset: kaikenlainen taide (erityisesti elokuvat, kuvataide ja musiikki), ylipäänsä lukeminen ja tutkiminen, etsiminen mitään poissulkematta, tieteistä kiinnostavat erityisesti tähtitiede, filosofia ja parapsykologia; ihmispsyyken pohdinta ja pyrkimys holistiseen näkemykseen ihmisestä ja elämästä. Lisäksi kiinnostavat "vihreä ajattelu" vaihtoehtoiset elämäntavat ja hoitomuodot sekä luonto: luonnonläheinen elämä, linnut, kasvien hoitaminen, sienestäminen ja yleensä luonnossa viihtyminen. Innostuksenkohteisiin kuuluvat myös ruuanlaitto ja erilaisten reseptien kokeileminen.
Palkinnot:
Suomen Maakuntakirjailijoiden tunnustuspalkinto 1991
Kalevi Jäntin palkinto 1992
Korpirastas-palkinto 1992
Savonia-palkintoehdokas 1989 ja 2000
Hämeen taidepalkinto 2000
Einari Vuorela -palkintoehdokas 2005 (Sateen muisti 2002)
WSOY tunnustuspalkinto 2005
”Kirjoittamiseni on ollut yritys manifestoida sanomaton, sanojen takainen, ja sitä mitä mahdoton sanoa – yrittää valottaa negatiiveja, tai kenties hämärtyy se mikä jo onkin itsessään valoisampi? Löytöretkeilyä paradoksien keskellä – sanojen suhteellisuus, rajallisuus, lokeroivuus (ja tavanomainen, sosiaalinen kieli pienentää, esineellistää), vaikka on vastakohtien köydenveto, adjektiivien, ja määreiden kyseenalaisuus, (mikä on ” sisällä”, mikä ” ulkona, tai ” kaukana”, ” lähellä”, todella? jne ). Ikään kuin kuin kääntelisi prismaa, ja kaikki tulkinnat ovat virtaavia, sekoittuvia, ja kuvaus on vain impression jähmettämistä muotoon, kuten valokuva, maalaus, kiveen hakattu kuva.”
Lukukeskus
---
Anne Hänninen kuuluu nykyrunouden kärkijoukkoon. Hänen teostensa kritiikit ovat kiittäviä, hän on saanut monia palkintoja ja hänen runojaan on käännetty useille kielille.
Hänninen on peruslyyrinen runoilija, jonka lähtökohtana on ihmetys luonnon ja ihmisen edessä ja jonka ote elämään ja sen ilmiöihin on filosofinen. Hännisen runoissa on kristallinkirkasta mystiikkaa, ja hän näkee olemisen arvoituksellisena muodonmuutosten ketjuna. Arki avautuu hänellä esteettiseen, esteettinen arkiseen.
Tuotannossaan Hänninen ehdottaa lokeroimisen ja lokeroitumisen tilalle elämän kokonaisuuden hyväksymistä. Hännisen pohtimia kysymyksiä ovat sukupuolten tasa-arvo ja sosiaalinen vastuuntunto, vihreä liike, luonnon tasapainon horjuminen ja kulutusyhteiskunta.
Hänninen kuvaa maalauksellisen värikkäästi maailmaa, joka on täysi kuin kukkupäinen astia. Ekspressiiviset runot, joissa elämysintensiteetti kasvaa asteittain, rakentuvat metaforille. Ryöppyävät kuvat ovat samalla fyysis-kosmisia ja metafyysisiä.
Ilmaisu on tarkkaa ja vahva-aistimuksista. Toteamus ja interrogatiivisuus vaihtavat paikkaa: väite voi päättyä kysymysmerkkiin, kysymys pisteeseen. Hännisen lyriikan ilmaisu- ja tunnevoima on liekehtivää, värit ja maisemat ovat liikkeessä. Runojen minä haluaa sytyttää tulen maailmaan ja avata portin sisimmässä olevaan puutarhaan.
Esikoiskokoelmassa Yön tina sulaa aamuun Hänninen on jo valmis runoilija. Siinä samoin kuin kokoelmissa Auringonlaskun portaat ja Tulitemppeli on purkauksellista voimaa ja tulenkantajamaista hurmiota. Joissakin Ikuisuudenavaran runoissa kehitellään omintakeisia muotoja ja ilmaisu on osin lapidaarista, Sekuntipilarit sisältää kuvallisia ja mietelmällisiä runoja surusta, ajasta ja kuolemasta.
Hedelmäntäysi rakentuu muun muassa aforistisuudelle ja metalyyrisyydelle, ja Miekkaliljat keskustelee Novaliksen, Edith Södergranin ja Isa Aspin kanssa. Teos Musta vuode kurkottaa yliaistilliseen, ja Tuulen vilja ja Sateen muisti havainnoivat ihmisen asuttamaa maisemaa ja ulottuvuuksia. Kokoelma Oljilla täytetty nainen pohtii naiseutta, aikaa ja arjen merkityksellisyyttä. Surusidonta sisältää runoja rakkaudesta ja kuolemasta, jotka eivät ole toistensa vastakohtia vaan täydentäjiä.
Katriina Kajannes
---
vanhemmat: kivenhakkaaja Arvo Antero Hänninen ja Sisko Senja Hult (myöhemmin Sikanen), kasvattivanhemmat isovanhemmat maanviljelijä August Hult ja Hilja Elisa Savolainen
asuinpaikat: Konnevesi 1958-1970-luku. (Konnevesi vuonna 1961 osaksi Keski-Suomen lääniä), Jyväskylä, Hämeenlinna
opinnot: opiskellut kirjallisuutta ja tiedotusoppia
harrastukset: kaikenlainen taide (erityisesti elokuvat, kuvataide ja musiikki), ylipäänsä lukeminen ja tutkiminen, etsiminen mitään poissulkematta, tieteistä kiinnostavat erityisesti tähtitiede, filosofia ja parapsykologia; ihmispsyyken pohdinta ja pyrkimys holistiseen näkemykseen ihmisestä ja elämästä. Lisäksi kiinnostavat "vihreä ajattelu" vaihtoehtoiset elämäntavat ja hoitomuodot sekä luonto: luonnonläheinen elämä, linnut, kasvien hoitaminen, sienestäminen ja yleensä luonnossa viihtyminen. Innostuksenkohteisiin kuuluvat myös ruuanlaitto ja erilaisten reseptien kokeileminen.
Palkinnot:
Suomen Maakuntakirjailijoiden tunnustuspalkinto 1991
Kalevi Jäntin palkinto 1992
Korpirastas-palkinto 1992
Savonia-palkintoehdokas 1989 ja 2000
Hämeen taidepalkinto 2000
Einari Vuorela -palkintoehdokas 2005 (Sateen muisti 2002)
WSOY tunnustuspalkinto 2005
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Antologiat:
Asuinpaikkana maisema : maisemarunoja (toim. Riitta Saastamoinen). Suomen maakuntakirjailijat 1981.
Du tror du kuvar mig liv? : finländska kvinnors lyrik genom tiderna : en antologi (saml. av Tua Forsström och Märtä Tikkanen). Söderström 1984.
Asuinpaikkana maisema : maisemarunoja (toim. Riitta Saastamoinen). Suomen maakuntakirjailijat 1981.
Du tror du kuvar mig liv? : finländska kvinnors lyrik genom tiderna : en antologi (saml. av Tua Forsström och Märtä Tikkanen). Söderström 1984.
Enchanting Beasts : an anthology of modern women poets of Finland (edited & translated by Kirsti Simonsuuri). Forest Books 1990.
S vetki sryvajetsja zvuk : antologija pisatelei tsentralnoi Finljandii (perevod: Viktor Krivulin (stihi), Tatjana Tihmeneva (proza)). Pietari-säätiön julkaisuja 3. [Pietari-säätiö] 1994.
Vargaldir : ljód finnskra skáldkvenna (túlkun/kynning: Lárus Már Björnsson). Midgardur [1995].
Kuumana kinosten alla (toim. Risto Urrio). Kopijyvä 2001.
Artikkelit:
"Muistimerkintöjä, katkelmia : varjostuksia" teoksessa Totuus, kaipaus, kauneus (toim. Torsti Lehtinen). Kirjapaja 1993.
"Kielen mieli" teoksessa Fenix 1998 : sanataiteen yhdistyksen vuosikirja : runoja, esseitä (toim. Elli Arivaara, Raija Heljakka ja Tomi Kontio). Sanataiteen yhdistys 1998.
"Loittonevia heijastuksia" teoksessa Motmot : elävien runoilijoiden klubin vuosikirja 1998 (toim. Juhani Ahvenjärvi ja Panu Tuomi). WSOY 1999.
"Riisuttuna portilla" teoksessa Kirjailijan Raamattu (toim. Torsti Lehtinen) Johnny Kniga 2009.
Muu tuotanto:
Tehnyt laulujen sanat nuorisoelokuvaan Pakko uskaltaa. Ohjaaja Jorma K. Lehtonen, säveltäjä Jyrki Heikkilä. 1982.
Neljä ääntä [Äänite] : runoja Teemu Hirvilammelta, Sirkka Turkalta, Ilpo Tiihoselta ja Anne Hänniseltä. Kansan Sivistystyön Liitto, 1987.
Runo "Vuosisatojen sisässä vesi virtaa" teoksessa Ruumis- ja kalmansaaret : etäällä kirkkomaasta (toim. Erkki Laitinen). Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen julkaisuja 3. Hankasalmen kotiseutuyhdistys : Hankasalmen kunta 2001.
Jyväskylän yliopiston promootioruno vuonna 1990. Teoksessa Jyväskylän yliopiston maisteri- ja tohtoripromootio 1. syyskuuta 1990 (edited Helena Seppälä). [Jyväskylän yliopisto] 1990.
Kirjoittanut haastattelunsa teokseen ...aina joku kirjoittaa : kirjailijoita Hämeestä (toim. Kai Kyösti Kaukovalta). Vana-66 2007.
S vetki sryvajetsja zvuk : antologija pisatelei tsentralnoi Finljandii (perevod: Viktor Krivulin (stihi), Tatjana Tihmeneva (proza)). Pietari-säätiön julkaisuja 3. [Pietari-säätiö] 1994.
Vargaldir : ljód finnskra skáldkvenna (túlkun/kynning: Lárus Már Björnsson). Midgardur [1995].
Kuumana kinosten alla (toim. Risto Urrio). Kopijyvä 2001.
Artikkelit:
"Muistimerkintöjä, katkelmia : varjostuksia" teoksessa Totuus, kaipaus, kauneus (toim. Torsti Lehtinen). Kirjapaja 1993.
"Kielen mieli" teoksessa Fenix 1998 : sanataiteen yhdistyksen vuosikirja : runoja, esseitä (toim. Elli Arivaara, Raija Heljakka ja Tomi Kontio). Sanataiteen yhdistys 1998.
"Loittonevia heijastuksia" teoksessa Motmot : elävien runoilijoiden klubin vuosikirja 1998 (toim. Juhani Ahvenjärvi ja Panu Tuomi). WSOY 1999.
"Riisuttuna portilla" teoksessa Kirjailijan Raamattu (toim. Torsti Lehtinen) Johnny Kniga 2009.
Muu tuotanto:
Tehnyt laulujen sanat nuorisoelokuvaan Pakko uskaltaa. Ohjaaja Jorma K. Lehtonen, säveltäjä Jyrki Heikkilä. 1982.
Neljä ääntä [Äänite] : runoja Teemu Hirvilammelta, Sirkka Turkalta, Ilpo Tiihoselta ja Anne Hänniseltä. Kansan Sivistystyön Liitto, 1987.
Runo "Vuosisatojen sisässä vesi virtaa" teoksessa Ruumis- ja kalmansaaret : etäällä kirkkomaasta (toim. Erkki Laitinen). Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen julkaisuja 3. Hankasalmen kotiseutuyhdistys : Hankasalmen kunta 2001.
Jyväskylän yliopiston promootioruno vuonna 1990. Teoksessa Jyväskylän yliopiston maisteri- ja tohtoripromootio 1. syyskuuta 1990 (edited Helena Seppälä). [Jyväskylän yliopisto] 1990.
Kirjoittanut haastattelunsa teokseen ...aina joku kirjoittaa : kirjailijoita Hämeestä (toim. Kai Kyösti Kaukovalta). Vana-66 2007.
Tekstinäyte
Maa ja taivas mustaa, pohjoinen vyöhyke.
Leveysaste 61 ja pituusaste 25 jatkuu jonnekin
eri valoon ja ilmastoon. Hyvästien kartastot.
Joululauluissa sypressit ja ave mariat,
sadon juhla, jo tyhjennetty.
Palelee ruukkuun työnnetty kataja parvekkeella.
Kaipaan lapsuutta ja kaipaan maailmaa,
Leveysaste 61 ja pituusaste 25 jatkuu jonnekin
eri valoon ja ilmastoon. Hyvästien kartastot.
Joululauluissa sypressit ja ave mariat,
sadon juhla, jo tyhjennetty.
Palelee ruukkuun työnnetty kataja parvekkeella.
Kaipaan lapsuutta ja kaipaan maailmaa,
minne menisin kotiin?
Kaipaan liian paljon vai liian vähän?
Aloillani, jotta löytäisin rauhan; siroteltu
minne tahansa.
Tähdet taivaan laella tiennäyttäjinä,
silmät ikkunan takana
odottavat kotiinpaluuta.
(Teoksesta Surusidonta, WSOY 2009)
Näkisikö joku tuon puun
samoin kuin minä,
ainutkertaisena.
Voisimme tavata siinä puussa
ymmärryksen kirkkaudessa?
[Auringonlaskun portaat, WSOY 1980, s. 37]
Olin nuori, matkalla Leningradiin. /
Vastapäätä vihreässä junassa viisikymppinen nainen /
sanoi: “En koskaan löytänyt sitä oikeaa.” /
Hän on vanha nyt, tai kuollut, /
ja minä kuin hän – enne: /
matkalla paikkoihin, joiden nimet muuttuvat, /
eivät tärkeitä, enkä koskaan löydä oikeaa. /
Aika, kuin lentomatka, lento unessa, /
eksyneenä, vaikka suoraa kuin junaraide, /
jyskyttää rinnassa. /
Ajat kiertyvät pisteeksi, suljetaan. /
Mutta loppua vailla? /
Kukaan ei ymmärrä samoin ja ajoissa, /
yhtä aikaa mitään; /
ehkä käsittää lauseen, kuvan, tien varrelta /
muutaman vaikutelman, joistain kasvoista /
vähän painuu mielen hiekkaan; /
liukenee syvempiin uniin, poissaolon hämärän taa: /
olemme yhtä, vaikka emme kulkisi vierekkäin, /
yhdessä hiekan unta, valkoista ja kultaista. /
Emme edes tuulen omaa.
(Teoksesta Oljilla täytetty nainen, WSOY 2005)
Kaipaan liian paljon vai liian vähän?
Aloillani, jotta löytäisin rauhan; siroteltu
minne tahansa.
Tähdet taivaan laella tiennäyttäjinä,
silmät ikkunan takana
odottavat kotiinpaluuta.
(Teoksesta Surusidonta, WSOY 2009)
Näkisikö joku tuon puun
samoin kuin minä,
ainutkertaisena.
Voisimme tavata siinä puussa
ymmärryksen kirkkaudessa?
[Auringonlaskun portaat, WSOY 1980, s. 37]
Olin nuori, matkalla Leningradiin. /
Vastapäätä vihreässä junassa viisikymppinen nainen /
sanoi: “En koskaan löytänyt sitä oikeaa.” /
Hän on vanha nyt, tai kuollut, /
ja minä kuin hän – enne: /
matkalla paikkoihin, joiden nimet muuttuvat, /
eivät tärkeitä, enkä koskaan löydä oikeaa. /
Aika, kuin lentomatka, lento unessa, /
eksyneenä, vaikka suoraa kuin junaraide, /
jyskyttää rinnassa. /
Ajat kiertyvät pisteeksi, suljetaan. /
Mutta loppua vailla? /
Kukaan ei ymmärrä samoin ja ajoissa, /
yhtä aikaa mitään; /
ehkä käsittää lauseen, kuvan, tien varrelta /
muutaman vaikutelman, joistain kasvoista /
vähän painuu mielen hiekkaan; /
liukenee syvempiin uniin, poissaolon hämärän taa: /
olemme yhtä, vaikka emme kulkisi vierekkäin, /
yhdessä hiekan unta, valkoista ja kultaista. /
Emme edes tuulen omaa.
(Teoksesta Oljilla täytetty nainen, WSOY 2005)