Tuulen vilja
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Anne Hännisen yhdeksännessä kokoelmassa luonnosta erottuvat historian piirrot viestivät ihmisen ikää syvemmästä ajasta, johon syntyy yhteys katseen ja kosketuksen kautta. Tuulen viljaa keinuttaa hämmästyksen tunne elävän edessä.
Pelto orasti, hulmusi, hehkui,
mutta nyt se on käännetty nurin.
Pelto orasti, hulmusi, hehkui,
mutta nyt se on käännetty nurin.
Varikset ja sorsat nokkivat tähtien rippeitä.
Keväät ja syksyt uppoavat kerroksina: Yhtä.
Läpikuultavia lehtiä en kestä nähdä.
Kierrän, rekisteröin, palaan samaan.
Kuin aika kiertäisi minua enkä liiku.
Sama maisema: olen mikä olen.
Armollisen hitaasti vuodenajat kypsyvät.
Silti ent tunne silmieni vuodenaikaa,
en kuvastimen mieltä.
(takakansiteksti)
Keväät ja syksyt uppoavat kerroksina: Yhtä.
Läpikuultavia lehtiä en kestä nähdä.
Kierrän, rekisteröin, palaan samaan.
Kuin aika kiertäisi minua enkä liiku.
Sama maisema: olen mikä olen.
Armollisen hitaasti vuodenajat kypsyvät.
Silti ent tunne silmieni vuodenaikaa,
en kuvastimen mieltä.
(takakansiteksti)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
Metsässä eksyin toverihaudalle.
Saniaisvartio.
Nurmen hiljaisuus, kasvot heinänjuurta.
Pudonneissa lehvissä reikiä kuin pitsiä.
Tuulen siipien havina, vaalean udun
veistoksia, kuin Simbergin maalauksessa;
voi kuvitella vapaasti mitä haluaa.
Aurat lensivät ohitse ja
lähtivät meriä kohti.
Saniaisvartio.
Nurmen hiljaisuus, kasvot heinänjuurta.
Pudonneissa lehvissä reikiä kuin pitsiä.
Tuulen siipien havina, vaalean udun
veistoksia, kuin Simbergin maalauksessa;
voi kuvitella vapaasti mitä haluaa.
Aurat lensivät ohitse ja
lähtivät meriä kohti.
Pelto orasti, hulmusi, hehkui,
mutta nyt se on käännetty nurin.
Varikset ja sorsat nokkivat tähkien rippeitä.
Keväät ja syksyt uppoavat kerroksina: Yhtä.
Läpikuultavia lehtiä en kestä nähdä.
Kierrän, rekisteröin, palaan samaan.
Kuin aika kiertäisi minua enkä liiku.
Sama maisema: olen mikä olen.
Armollisen hitaasti vuodenajat kypsyvät.
Silti en tunne silmieni vuodenaikaa,
en kuvastimen mieltä.
mutta nyt se on käännetty nurin.
Varikset ja sorsat nokkivat tähkien rippeitä.
Keväät ja syksyt uppoavat kerroksina: Yhtä.
Läpikuultavia lehtiä en kestä nähdä.
Kierrän, rekisteröin, palaan samaan.
Kuin aika kiertäisi minua enkä liiku.
Sama maisema: olen mikä olen.
Armollisen hitaasti vuodenajat kypsyvät.
Silti en tunne silmieni vuodenaikaa,
en kuvastimen mieltä.
Tervapata roihuaa hangessa;
ei vähene kylmyys, pimeyden mitta.
Alkutuuli muistuttaa, karkottaa pahan petoja –
intohimo lankasydämissä
unohtaa vartioida.
Tuulikellot, varjokulkuset helisevät,
rekiseurueet (morsiussaatot, ruumissaatot) kuin
hidastetussa filmissä.
Valkea liina riuhtaistaan pöydältä:
maljakot, lasit, hedelmät putoavat, ja
lempeä kitara pojan sylistä, ja
hilpeä nokkahuilu tytön huulilta.
Tuuli pitelee liinaa, nostaa kuin purjeen.
Ja lumen valosta
kaikki havisee maan pumpulin sisään
vuosien teristä.
ei vähene kylmyys, pimeyden mitta.
Alkutuuli muistuttaa, karkottaa pahan petoja –
intohimo lankasydämissä
unohtaa vartioida.
Tuulikellot, varjokulkuset helisevät,
rekiseurueet (morsiussaatot, ruumissaatot) kuin
hidastetussa filmissä.
Valkea liina riuhtaistaan pöydältä:
maljakot, lasit, hedelmät putoavat, ja
lempeä kitara pojan sylistä, ja
hilpeä nokkahuilu tytön huulilta.
Tuuli pitelee liinaa, nostaa kuin purjeen.
Ja lumen valosta
kaikki havisee maan pumpulin sisään
vuosien teristä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.