Marikan kirjajuttuja: kolme tietokirjaa rikoksista ja rangaistuksista

Kolme tietokirjaa rikoksista ja rangaistuksista

Pohjoismainen jännäribuumi ei ota laantuakseen ja monissa nykyjännäreissä jahdataan aina vain karmeampia murhaajia. Tarinat ovat monesti niin yliampuvia, ettei kukaan ota niitä totena, vaikka tarinankerronnan pyörteisiin onkin helppo uppoutua. Dekkarifanin kannattaisi joskus suunnata kulkunsa kirjastossa myös tietokirjaosastolle, sillä sieltä löytyy roppakaupalla kirjoja tosielämän rikoksista ja rangaistuksista. Niitä lukiessaan voi todeta, että totuus on monesti tarua ihmeellisempää.

Teemu Keskisarja: Suomen ainoa sarjamurhaaja : Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus (Atena 2008)

Vuonna 1853 hämäläinen väkijoukko töllistelee hiljaisena, kun 26-vuotiaan Juhani Adaminpojan pää asetetaan mestauspölkylle. Hän on saanut kuolemantuomion, vaikka mestausta ei käytetäkään enää rangaistuksena väkivaltarikoksista: sen sijasta pahimmat murhamiehet on passitettu Siperiaan jo 28 vuoden ajan. Juhani Adaminpojan rikos oli kuitenkin niin uskomattoman paha, että Siperiakin tuntui siihen nähden liian kevyeltä rangaistukselta. Hän oli murhannut raa’asti 12 ihmistä.

Mestaus keskeytyy viime hetkellä ja tuomio muuttuu pitkitetyksi kuolemanrangaistukseksi eli elinkautiseksi Suomenlinnassa. Muihin vankeihin verrattuna Juhani Adaminpojan olo on kuitenkin tehtävä mahdollisimman helvetilliseksi. Ja niin tapahtuu. Hänet muurataan elävältä pikkuruiseen kiviselliin ja kahlitaan käsistään ja jaloistaan kiinni rautatankoon. Ruokaa hänelle lasketaan katossa olevasta pienestä ristikkoaukosta, eikä hänen kahleitaan irroteta koskaan. Säätyläiset käyvät ihmettelemässä vankia kuin eläintarhan asukkia, eikä kukaan ole sitä mieltä, että murhaaja pääsi liian vähällä. Puolitoista vuotta Juhani Adaminpoika jaksoi sinnitellä elävänä sellissään.

Teemu Keskisarja kuuluu niihin harvoihin historioitsijoihimme, joiden mielenkiinnon kohteena eivät ole isot käännekohdat, suuret taistelut tai suurmiesten elämät. Sen sijaan hän on erikoistunut kaivamaan arkistojen kätköistä esiin taviksia ja heidän merkillisiä tapauksiaan – ja mitä merkillisempiä, sen parempi. Tässä vuonna 2008 ilmestyneessä tietokirjassaan Keskisarja kertoo jo tavaramerkikseen muodostuneella lennokkaalla tyylillään Suomen ainoasta sarjamurhaajasta, eikä tämä kylmäävä tositarina kalpene yhdellekään nykyjännärille.

Hans-Ludwig Kröber: Murha : tarinoita todellisuudesta (Atena 2013)

Saksalaisen oikeuspsykiatrin Hans-Ludwig Kröberin tehtävänä on auttaa viranomaisia murhaoikeudenkäynneissä. Hänet lähetetään selvittämään syylliseksi epäillyn elämäntarinaa lapsuudesta aikuisuuteen ja muodostamaan irrallisista pätkistä kokonaiskuva ihmisestä. Hän etsii syitä syyntakeettomuuteen sekä pohtii tuomion lyhentämiseen tai tuomitun armahtamiseen liittyviä riskejä. Kirjassaan Murha: tarinoita todellisuudesta hän ottaa lukijan rinnalleen tulkitsemaan ja etsimään selityksiä.

Kröber kertoo kirjassaan yhdeksästä tosielämän murhasta ja murhaajasta mutta nimet, paikkakunnat ja tunnistamista helpottavat yksityiskohdat on muutettu. Kertomukset on valittu kirjaan taiten, sillä jokainen tapaus on erilainen ja muutama niistä juonikuvioltaan uskomattomampi kuin monessa jännitysromaanissa. Yksi tappaa psykoosiharhojen vallassa ja toinen mustasukkaisuudesta. Kolmas ottaa vangin ja lukitsee tämän kellariinsa. Neljäs haluaa eroon sairaalloisesta vaimostaan ja viides lavastaa vahingossa tehdyn tapon onnettomuudeksi. On järkyttävän karmeita lapsiin kohdistuneita tekoja ja vähemmän kamalia äkkipikaistuksissa tehtyjä tekoja. Osassa on mukana pitkään jatkunutta rötöstelyä ja holtitonta riehumista; osassa taas vakaata harkintaa ja pitkälle hiottuja suunnitelmia.

Kertomalla rikoksentekijöiden taustoista Kröberin tavoitteena ei ole ollut herättää sympatioita tuomittuja kohtaan. Sen sijaan hän haluaa saada lukijan miettimään sitä, miksi jotkut meistä ylittävät rajan ja tappavat toisen. Joskus ihmisen elämä lähtee kulkemaan vinksahtaneita polkuja jo lapsesta ja toisinaan taas ihminen voi joutua hetkellisen vakavan mielenhäiriön valtaan ilman että pystyy itse sitä mitenkään estämään. Kröberin kertomukset osoittavat, kuinka pienestä elämä on joskus kiinni ja kuinka sattuma voi muuttaa elämän suunnan lopullisesti. Näiden tositapausten jälkeen tekee mieli pitää pieni tauko jännärien lukemisessa, sillä fiktio ei tunnu tämän jälkeen enää lainkaan fiktiolta, vaan totiselta todelta.

Tuomas Rimpiläinen: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoista Suomesta (Gummerus 2015)

Aamulehden rikostoimittaja Tuomas Rimpiläinen on kirjoittanut niin vetävän tietokirjan rikoshistoriasta, että välillä unohtaa lukevansa tietokirjaa. Hänkin edustaa kirjallaan tarinallista tietokirjallisuutta, joka on nykyään kovassa nosteessa ja kertoo kirjansa esipuheessa, että on halunnut tietoisesti rikkoa tiukkoja rajoja eri kirjallisuuden lajien välillä. Näin ollen kirjan voi sanoa olevan tosidekkari, mikrohistoriaa tai jotain ihan muuta, eikä sillä ole Rimpiläiselle mitään väliä.

Rimpiläinen avaa kirjassaan lukijalle kuusi rikostarinaa 1920- ja 1930-lukujen Suomesta ja nimikkotarina Messukylän veriteko aloittaa kirjan tömäkästi. Rimpiläinen vie lukijan mukanaan Tampereen Messukylään, josta löytyy aamuhämärissä auto ja sen sisältä kaksi ammuttua miestä. Poliisi ryhtyy tutkimaan tapausta ja hölmöilee tutkinnassa niin paljon, että tapaus jää myös poliisihistoriaan käänteentekevänä. Törttöilyn seurauksena vanhanaikaiset tutkintamenetelmät korvataan uusilla ja koko poliisiorganisaatio myllätään uuteen uskoon.

Kirjan rakenne on hyvä, sillä jokaisen yksittäisen rikostarinan jälkeen Rimpiläinen asettaa sen osaksi laajempaa yhteiskunnallista viitekehystä. Hän kertoo rikoksista mukaansa tempaavasti kuin jännityskirjailija ja osaa totisesti koukuttaa lukijan tapaukseen ja sen tutkintaan. Rikosesittelyn jälkeen hän pakottaa lukijan miettimään oikeudenmukaisuutta ja sitä, minkä rangaistuksen itse syyllisille langettaisi. Tehtävä on yllättävän vaikea, sillä mihinkään rikokseen ei lopulta voi taustat tietäen suhtautua mustavalkoisen yksioikoisesti. Rimpiläisen teos sopii erinomaiseksi lukupariksi vaikkapa Mikko Porvalin historiallisen Karelia noir –jännärisarjan kanssa.

Marika Helovuo