Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme
”Voisit tykätä tästä”, työkaveri sanoi ja antoi käteen keltamustan kirjan, jonka kannessa kasvoi puu. Jo nimi aiheutti onnellista huimausta: Olimme ihan suunniltamme. Tämän kirjan täytyy olla juuri minulle. Minähän olen aivan suunniltani, kaiken aikaa, koko ajan. Milloin mistäkin.
En silti osannut arvata, miten totaalisen tunnemyrskyn ja vulkaanisen mielenjäristyksen kirja aiheuttaisi. Olin todellakin poissa tolaltani sitä lukiessani, mutta ihan eri tavalla ja tasolla kuin kuvittelin
Juonesta on vaikea kertoa juuri mitään paljastamatta tuhannen voltin yllätystä, joka keikauttaa koko kuvion nurin. Siksi kirjailijakin aloittaa tarinan keskeltä, vuoden 1996 Amerikasta. Silloin oli myös karkausvuosi ja Clinton oli valittu uudelleen presidentiksi.
On amerikkalainen perhe, joka teeskentelee kovasti olevansa ihan tavallinen tiivis ja rakastava perhe. Kun he sitten joutuvat kohtaamaan valtavan menetyksen, koko rakennelma särkyy pirstaleiksi, suistuu radaltaan. Tarinaa kertoo yksi sisaruksista, Rosemary.
Kertoja olen minä vain koska olen meistä ainoa, joka ei ole kaltereiden takana. Olen välttänyt melkein koko ikäni visusti puhumasta Fernistä, Lowellista ja minusta. Vaatii jonkin verran harjoittelua, ennen kuin puhun meistä sujuvasti. Voitte pitää kaikkea tässä kertomaani harjoitteluna. Meidän perhe nimittäin tarvitsee nyt erinomaista puhujaa.
Tilanne on tämä: Rosemaryn veljestä, Lowellista, ei ole kuulunut mitään kymmeneen vuoteen. Sisko Fern on kadonnut kokonaan. Lapsena jatkuvasti pälpättänyt Rosemary on muuttunut lähes mykäksi.
Vanhemmat ovat tutkijoita ja heidän kauttaan tarinaan tulee kiinnostava teoreettinen ulottuvuus. Romaanissa puhutaan paljon tutkimuksista ja kokeista, joita ihmisillä ja elämillä on tehty. Vahva teema on tieteen etiikka. Mitä tutkijat voivat tieteen nimissä tehdä? Entä mitä heidän ei koskaan pitäisi tehdä? Ja mitä tapahtuu harmaalla alueella?
Kirjan alussa zoomataan Rosemaryyn, joka on juuri lähtenyt opiskelemaan. Hänellä on tuskallisia, unenomaisia muistoja ja outo syyllisyys, jota verhoamaan tarvitaan valepukuja. Kysymys kuuluu, ollako friikki vai feikki?
Opiskelijaelämä on baareissa luuhaamista ja sekavia ihmissuhteita, joiden keskellä riehuu säkenöivä ja tuhoisa näyttelijäopiskelija Harlow. Onko hän ystävä? Rosemary ei ole varma.
Kirjassa on poukkoileva tempo ja huima kierre, joka imee mukaansa. Kirja sai ajattelemaan, mitä on olla ihminen, mutta myös, mitä on olla eläin. Onko lajien välillä olemassa raja ja jos sellaista ei ole, mitä se tarkoittaa?
”No, oliko hyvä kirja?”, kollega kysyi. ”Se ei ainoastaan ollut hyvä”, vastasin. ”Se järkytti koko maailmankuvaani.”
Eeva Kiviniemi / Raision kaupunginkirjasto
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kirjoittaaksesi viestejä.