Vahva naisten kuvaaja - Annamari Marttinen

Naiset - äitejä ja tyttäriä

Annamari Marttisen romaanien perusyksikkö on nainen, jota kirjailija tarkastelee erilaisissa elämän käännekohdissa. Esikoisteoksen Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä (2002) Inari kadottaa yhteyden naisellisuuteensa ja seksuaalisuuteensa lasten synnyttyä, Mistä kevät alkaa –romaanin (2005) Leila kipuilee Alzheimeriin tautiin sairastuneen äidin ja juuri ylioppilaaksi kirjoittaneen tyttären aikuistumisen välissä. Veljen narkomania raamittaa Tarun elämää teoksessa Veljeni vartija (2007) ja Kuu huoneessa (2009) kuvaa miten keski-ikäistyvä perheenäiti Katja etsii vaihtoehtohoidoista apua ahdistuneisuuteensa. Uusin romaani Ero (2011) pureutuu avioeroprosessiin eroseminaariin osallistuvan Ellenin kautta.

Romaanien tapahtumat ja ympäristöt ovat arkisia ja tunnistettavia. Henkilöiden elämää lähestytään arjen rutiinien ja niiden rikkoutumisen kautta. Marttisen naiset ovat pohjimmiltaan vahvasti äitejä, emoja jotka yrittävät kantaa lapsiaan vahingoittumattomina perheen kriisien lävitse. Marttinen kirjoittaa kirkasta ja sävykästä kieltä, jolla hän tavoittaa hyvin henkilöiden vaihtelevia tunnetiloja. Hiljainen huumori ja ironia pilkahtelevat esiin muuten vakavan tekstin lomassa.

Äitien ja tyttärien välisiin suhteisiin tarttuu vahvimmin romaani Mistä kevät alkaa. 46-vuotias Leila, ylisuorittava vastuunkantaja, yrittää opettajan työnsä ohessa huolehtia Alzheimerin tautiin sairastuneesta Helena-äidistään ja järjestää tyttärensä Kian ylioppilasjuhlia. Helenan tauti etenee nopeasti. Samaan aikaan kun Leilan side äitiin haparoituu alkaa myös tytär lipua kauemmas. Kia pyristelee irti kontrolloivan äitinsä otteesta asettumalla ensimmäistä kertaa kunnolla puolustamaan oikeuttaan omaan yksityiseen ja salaiseen elämään.

Äitien ja tyttärien suhteiden solmut – etäiseen suhteeseen ajautuminen ja poikaystävävalinnan vastustus - tuntuvat kertautuvan sukupolvesta toiseen. Kun Leila tyhjentää hoitokotiin muuttaneen äitinsä asuntoa, hän samalla tuntee vapautuvansa:

”Tavaroiden mukana Leila hävitti lapsuudenkotinsa, piti muutaman muiston, mutta muuten se oli nyt lakannut olemasta. Hänestä tuntui, kuin hän olisi päässyt vapaaksi, hän tunsi itsensä kevyeksi ja painottomaksi. Hän ymmärsi, että nyt hänen olisi alettava olla se, mikä hän oikeasti oli, hänen olisi alettava olla Leila.” (S. 266.)

Marttinen kuvaa tarkasti Leilan kiihkeää pyörimistä ja yritystä pitää kaikki narut käsissään. Alzheimerin tautia kirjailija kuvaa paitsi ulkoapäin Leilan ja kotihoitajan katseiden kautta myös Helenan haparoivien ja aukkoisten ajatusten kautta. Se mikä Leilan ja hoitajan silmissä näyttää kaaokselta ja ennakoimattomilta hankaluuksilta on Helenalle usein pelkojen ja epäluulojen täyttämää tuntematonta todellisuutta, jossa valoisille ja turvallisille hetkille on harvoin tilaa.

Pitsin lumo

Etenkin esikoisteoksessa Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä päähenkilöiden naiseutta lähestytään seksuaalisuuden kautta. Romaanin nimen pitsit kiteyttävät seksuaalisuuden tunnusmerkit: seksikkäät alusvaatteet ja yöpaidat. Pitsistringit, mustat rintaliivit ja kapeaolkaimiset yöpaidat ovat intohimon ja naiseuden merkkejä useissa Marttisen romaaneissa. Paitulit, verkkarit ja kansitakit karkottavat erotiikan naisen elämästä, muuttavat hänet toiseksi ja vievät jollekin uudelle ja tuntemattomalle maaperälle. Puolison lahjaksi antamat pikkuruiset string-alushousut ja pitsirintaliivit ovat myös vahvoja reviirimerkkejä, niiden käyttö kapakkaillassa voi lopulta olla aviomiehelle lopullinen sysäys hakea avioeroa.

Esikoisromaanin Inarin ja Antonin nopeasti edennyt intohimoinen rakkaussuhde tömähtää ensimmäisen lapsen syntymän myötä arkeen. Elämään hiipivät paitulit, kaurapuurot, leikkipuistot sekä jo synnytyssairaalassa äidin ja lapsen välinen symbioosi, joka sulkee isän ulkopuolelle:

”Inari piti vauvaa ikiaikaisella tavalla vasemmalla käsivarrellaan lapsen pää olkaansa vasten ja katsoi vauvaa, katsoi kiinteästi sen kasvoja. Silloin symbioosipallo imaisi heidät, se tuli kai jostain, taivaastako se leijui, mutta aikailematta ja määrätietoisesti se tuli. Se ei erikseen pyytänyt Antonia mukaan sisäänsä, eikä Anton uskonut edes mahtuvansa sinne. Kotiinkin se tuli mukaan, tuli muitta mutkitta ovesta sisään, tunki sinne samalla ovenavauksella kuin hekin ja sitten se levittäytyi sinne, täytti joka sopukan ja raon ja muodosti kalvonsa jopa ikkunoiden eteen. Ja jäi ja juuttui siihen.” (S. 43.)

Vähitellen Inari muuttuu yksinomaan emoksi ja menettää otteensa omaan naiseuteensa – ja parisuhteeseensa. Vaatehyllyltä pilkahtavat pitsiolkaimet vaikuttavat muinaismuistoilta, mutta kansitakkiin verhottu leikkipuiston äitiroolikaan ei Inaria houkuttele. Vasta oman seksuaalisuuden uudelleen löytäminen vapauttaa Inarin symbioosipallon vankilasta ja raivaa uudelleen polun Antonin luo. Inarin rinnalla romaani kuvaa nuorta opiskelijaa Marjaa, joka pyrkii toteuttamaan seksuaalisuuttaan ehkäisypillereiden turvin naimisissa olevan miehen kanssa. Kun ehkäisy pettää, joutuu Marja miettimään mikä onkaan naiselle luvattu seksuaalinen vapaus ja sen hinta.

Nuoren naisen eroottiset kokeilut aikuistumisen merkkinä ajavat äidin ja tyttären suhteen kriisiin teoksessa Mistä kevät alkaa ja eroottisen kipinän sammuminen ja aviomiehen muuttaminen olohuoneen sohvalle repivät Ero-romaanissa Ellenin ja Kimmon välille kasvanutta kuilua suuremmaksi. Kun Ellen lopulta rohkaistuu hakemaan avioeroa, on hänen löydettävä uudelleen myös oma naiseutensa. Humoristisemmin Marttinen kuvaa vaihtoehtoelämään tutustuvan Katjan eroottista seikkailua.

Eroprosessi ja rohkeus omaan elämään

”Entä jos mä herään jonain aamuna ja huomaan, etten enää rakasta Kimmoa?” pohtii nuori Ellen ystävättärelleen leikittäessään pientä esikoistaan. Liki parikymmentä vuotta myöhemmin rakkaus on kadonnut ja Ellen hakee avioeroa.

Ero kuvaa avioeroprosessia, Ellenin ja Kimmon avioliittoa sekä Ellenin eheytymistä (Bruce Fisherin) eroseminaarin teemojen kautta. Pelko, yksinäisyys, syyllisyys, viha, rohkeus, rakkaus, halu ja vapaus ovat niitä tunteita ja teemoja, joiden käsittelyn myötä Ellenin uusi elämä alkaa rakentua. Taakse jäävät toteutunut omakotitalounelma, kesämökki ja perheen yhteiset matkat. Nykyhetkeen kuuluvat vuokrahuoneisto kerrostalossa, jaettu huoltajuus ja pelko yksinjäämisestä. Usein Ellenin päällimmäisin tunne on syyllisyys siitä, mitä hän on kolmelle lapselleen tehnyt hajottaessaan perheen. Vähitellen prosessin kuluessa voima rakentaa omaa identiteettiä ja rohkeus elää yksin vahvistuvat ja syyllisyyden tunne helpottaa.

Aiheestaan huolimatta Ero on rauhallisesti etenevä ja raadollisuudella mässäilemätön romaani. Monitasoinen kerronta kuvaa Ellenin ja Kimmon yhteiselämän hidasta rapautumista ja Ellenin uudelleen löytyvää voimaa vahvasti. Vaihtelevia näkökulmia avioeroon ja parisuhteeseen tuovat muiden eroseminaarilaisten kertomukset, joihin Ellen peilaa omia kokemuksiaan ja tunteitaan.

• Tuija Lassila

Viimeksi päivitetty 19.9.2011
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 16.12.2011