Tommy Tabermann, rakkauden saarnamies (1947–2010)

"Kun istun sinun vierellesi
en kysy enkä vastaa,
sillä tiedät jo,
että pisaraakaan ei puutu.

Olen kotona, riisun saappaani,
olen pilven painoinen.”          (Amen)                               

Runoilijana, kirjailijana, toimittajana ja Uutisvuoto-ohjelman kapteenina tunnetuksi tullut Tommy Tabermann kuoli heinäkuun alussa 62-vuotiaana. Tabermann työskenteli ensimmäistä kauttaan SDP:n kansanedustajana.

Tabermann toimi Yleisradion toimittajana vuosina 1969–1979 ja Radio Ykkösen toimittajana vuosina 1985–1995. Sen jälkeen hän työskenteli vapaana kirjailijana, kolumnistina ja televisioesiintyjänä. Tabermann julkaisi yli 80 runokokoelmaa ja romaania. Hänen uusin runokokoelmansa Amen jäi keskeneräiseksi, teoksen oli määrä ilmestyä syksyllä 2010. Juha Nummisen kirjoittaman elämäkerran Otava julkaisee elokuussa nimellä Lähikuvassa Tommy Tabermann.

Tabermann palkittiin muun muassa kaksi kertaa Venla-palkinnolla. Runoilijaliitto valitsi Tommy Tabermannin Vuoden runoilijaksi 1995. Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnon hän sai 1996 ja 2003.

Tabermann oli rakkauden sanansaattaja, hän piti elämäntehtävänään puhua rakastamisen tärkeydestä ja toteutti tätä tehtäväänsä mittavassa tuotannossaan. Hänen sanomallaan on ollut kova kysyntä, sillä hänen kirjojaan on painettu yli puoli miljoonaa. Lukijat ovat ottaneet hänet omakseen, he ovat asettaneet aivan erilaisen marssijärjestyksen kuin kriitikot. Tammikuussa vuonna 2009 Tabermann kirjoitti runokokoelmansa Eroottiset runot esipuheeseen näin:

                      ”Runot ovat siltoja tai siipiä, purjeita, kaarnaveneitä,

                      kulkuvälineitä. Sanojen avulla ylitetään leveimmät,

                      vuolaimmat, mustimmatkin virrat. Olen kirjoittanut

                      nämä eroottiset säkeet yllytykseksi, ylistykseksi, kii-

                      tokseksi ja rohkaisuksi - itselleni ja rakastetulleni.

                             Tiedän, että sanoilla, säkeillä, on ihmeitä tekevä

                      voima: murheet kaikkoavat, ja ilot sekä nautinnot

                      kasvavat suuremmiksi. Siksi nämä runot on tehty yhteisiksi,

                       jaettaviksi. Hyväilkää niiden voimalla, rakastakaa

                      ja rakastelkaa! Sillä tavalla kirjoitatte ne valmiiksi.

                             Mistä muualta ihminen voimansa saa kuin

                      toisesta ihmisestä, yhteisestä nautinnosta ja riemusta?

                      Eroottinen, aistillinen voima on meidän salattu

                      lähteemme.

                             Soliskoon se läpi päiviemme!”

Hänen runonsa ovat rakkauden, rakastamisen ja rakastelemisen ylistystä. Vaikka aihe on romanttinen, runot eivät leijaile avaruudessa. Rakkausruno Tabermannin tapaan ei ole kuun katselemista käsikkäin, ei laineen liplatusta, ei täyttymätöntä kaihoa. Hänen rakkausrunonsa ovat suoraa puhetta yhtymisen ihanuudesta, huumoria ja satiiriakaan unohtamatta. Uupumatta, kyllästymättä Tabermann kuvaa naisen vartalon ihanuutta eikä häpeile tuoda esiin myöskään oman miehuutensa urotekoja.

Runokokoelmassa Ylistyslaulu ihanalle ruumiillesi (1983) jo runojen nimet (Nilkkasi, Unelmia kainalokuopasta, Sinun varpaasi, Sylisi, Reitesi, Rintojesi kaipuu) kertovat huolellisista ja onnistuneista tutkimusmatkoista. Eroottinen runous on vain osa Tabermannin laajaa tuotantoa. Tämän osan media kuitenkin hyödynsi, ja Tabermann antoi itsensä auliisti käytettäväksi. ”Ohjeistaminen, tuotteistaminen, julkisuuden mekanismien hyväksikäyttö ja profilointi ovat oleellinen ja erottamaton osa Tabermannin runoutta ja hänen käsitystään runoilijan tehtävästä”, kirjoittaa Jukka Petäjä (HS, 10.7.2010).

Runoilijan taito olla pehmeä ja naisellinenkin antaa hänen tuotannolleen oman lisäpiirteen:

                                            ”Puolet on miehessä oltava naista,

                                            sillä ilman naista

                                            ei miehestä ole mihinkään,

                                            ei maistu miehelle mikään,

                                            eivät ulotu tikapuut taivaisiin”

                                                                 (Veren sokeri, 2008)

Tätä ominaisuuttaan Tabermann osasi myös hyödyntää:

                                            ”Joilla on kovat kyynärpäät

                                            ja nyrkit pystyssä

                                            eivät tiedä mitään

                                            aamuisesta erektiosta

                                            jonka mustarastas siunaa

                                                                 (Sallittu hedelmä, 1994)

Myös proosassa tämä aihe tulee esiin. Viimeksi ilmestyneessä proosateoksessa (Naaras, 2008) outoon maahan eksynyt lapsisotilas Pantteri edustaa näitä kahta miehistä ominaisuutta, miehen kovuutta ja vaistonvaraista naisellista pehmeyttä:

”Pantteri ei myöskään pelännyt olla pehmeä ja hänellä oli kyky lukea toisen mielen liikkeitä. Pojassa oli ripaus naista ja Marian mielestä se vasta teki hänestä lopullisesti miehen.”(Naaras, 2009)

Kuvaus Pantterista määrittää hyvin myös kirjailijaa itseään. Pehmeitä, naisellisia piirteitä vasten hänen miehisyytensä korostuu. Romaanissa Pantteri on salaperäinen nuorukainen, yönmusta mies, poika, melkein lapsi, joka ilmestyy Marian pihamaalle. Keski-ikäinen Maria, nainen, joka on jättänyt kaiken taakseen, ottaa pojan luokseen, ja he rakastuvat.

Marian ja Pantterin rakkaustarinan ympärille kiertyvät tarinan muut sivujuonteet. Yksi niistä on ahneen lahkolaissaarnaajan Mikaelin tarina. Myös Martan tarina on erikoinen ja kaunis. Kylähuoran rooli on raskas, mutta Martta kantaa sen ylpeänä. Marttaa ja Mariaa yhdistää puinen jumalatar, Gabriella, joka ohjaa heidän kulkuaan. Mustavalkoiset värit toistuvat, kun joelle ui ensin valkoinen joutsen ja sitten musta. Molemmilla linnuilla on kirjan henkilöille erityinen merkitys: he ovat viestintuojia jostain kaukaa. Pantterille musta joutsen on äiti, joka yrittää suojella poikaansa, valkoinen joutsen taas edustaa Martalle hänen hukkunutta poikaansa. Molemmissa naisissa on Naaras, villipeto, joka paljastaa kyntensä ja hampaansa, kun lasta on suojeltava. Martan tehtävä on suojella Pantteria ja Prinsessaa, Mikaelin tytärtä, joka haluasi laulaa kuin Madonna.

Tämä romaani ei ole ”marsipaaniproosaa”, mistä Pekka Tarkka kirjailijaa moitti romaanin Jumalatar arvostelussa (HS, 1979), tämä ei maistu makealle. Yhteiskuntakritiikki ja kuoleman läsnäolo antavat tumman sävyn romaanille. Mutta elämäntehtävänsä muistaen Tabermann kirjoittaa tämänkin tarinan rakkauden ylistykseksi. Saako tässä myyttisten hahmojen ja arkkityyppien koristamassa aikuisten sadussa paha palkkansa, jää osittain auki. Tabermann ei ehkä halunnut päättää tarinaansa vaan jätti sen elämään omaa elämäänsä, että samoin kuin runotkin, myös tämän romaanin lukijat kirjoittaisivat elämällään valmiiksi.

Jäämme kaipaamaan viisasta, lempeää, rakkauden ilojen sanansaattajaa, Tommy Tabermannia.

– Marjatta Yamamoto –

Viimeksi päivitetty 30.7.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 13.12.2011