Aila Meriluoto

Aila Meriluoto katsoo kaihoisasti herkin nuorin kasvoin kaukaisuuteen 40-luvun mustavalkoisessa valokuvassa Lasimaalauksen läpi kirjan kannessa. Täyttäessäni 20 vuotta sain lahjaksi äidiltäni tämän kirjan, joka sisältää sekä kirjailijan esikoisrunokokoelman Lasimaalaus että ainoana Aila Meriluodon nuoruuden päiväkirjoista säilyneen päiväkirjan vuosilta 1944 - 47. Muut päiväkirjat kirjailija poltti, tämän yhden hän säilöi kustantajan kassakaappiin, ettei vimmoissaan polttaisi sitäkin. Tosin kyseisen päiväkirjan tekstiä hän pitikin vaatimattomasti nerokkaana.

Lasimaalaus-esikoisesta tuli valtava menestys eikä vähiten vaikutusvaltaisten kirjallisuusmiesten V.A. Koskenniemen ja V. Tarkiaisen ylistävien kritiikkien ansiosta. Kokoelma koettiin sodan jälkeisessä kulttuuri-ilmapiirissä selkeänä ja optimistisena kannanottona elämään. Kirjailija itse sanoo, että hän "joutui" runoilijaksi oudosta sattumasta ja se sattuma oli Saima Harmajan päiväkirja. Meriluoto oli nipin napin yli kahdenkymmenen runoesikoisensa julkaisemisen aikaan 1946.

Kahden ensimmäisen runoteoksen jälkeen (joita Meriluoto itse kutsuu näkyjen kirjoiksi) kirjailijasta sukeutui lähinnä modernisti. Kirjalliseen kapinaan lienee ollut osasyynä tutustuminen "punikin poikaan" Lauri Viitaan ja tämän maailmankatsomukseen. Aila Meriluoto on kirjoittanut mestarillisen kirjailijakuvan Lauri Viita - legenda jo eläessään entisestä aviomiehestään. Lauri Viidalla on myös tärkeä rooli Meriluodon ensimmäisessä proosakirjassa, lasten satukirjassa Pommorommo, jota kirjailija itse on kutsunut parhaaksi kirjakseen.

Tarvittiin kuitenkin sekä ero Viidasta että 12 vuotta Ruotsissa, joiden aikana ja jälkeen kirjailija kehitti oman runoäänensä huippuunsa. Eräs Meriluodon tyylin ominaispiirteistä voisi olla hänen lauseensa "terveisiä elämästä, tältä kohtaa" tai hänen kehittämänsä filosofia "asiallisinta objektiivisuutta on vain häikäilemättömin subjektiivisuus". Periaatteessa kirjailijan tehtävä on antaa todistus juuri siitä, mikä on kohdalla, millä on omakohtainen kate. 

Aila Meriluodon viimeisin runokirja Miehen muotoinen aukko ilmestyi viime vuonna. Teemoiltaan sitä edelsi runoteos Kimeä metsä (2002).Kimeän metsän aiheita ovat vanheneminen, elämästä selviäminen ja muistot, seksuaalisuutta unohtamatta. Miehen muotoinen aukko kertoo kuoleman todellisuudesta, rakastetun menettämisestä ja kaipuusta mutta myös hiljaisuuden hyväksymisestä.

MUMMU JA CLINT

Aika rautainen mimmi, 80 vee.
Herää aamulla, kun miesvainaja räpistelee ovea
tai kulkee katolla, yrittää herättää huomiota, jopa onnistuen.
Mutta tämä vain syö lohta ja salaattia ja mustikkapiirakkaa
lapsen ja lapsenlapsen kanssa.
Rapsuttaa koiraa joka asettuu orava-asentoon ja rakastaa.
Rakastaa itse ja halaa itsensä onnelliseksi.
Kääntää pari saksankielistä runoa ohimennen,
mieltyy tekijään vaikka se on nainen.
Syö banaanimuffinssin ja katsoo Likaista Harrya,
tekee välillä tasapainoharjoituksia ja horjuu.
Juo illalla puoli pulloa valkoviiniä horjumatta yhtään.
Likainen Harry ampui lopulta mummun
joka jäi henkiin.
Eikä nuku millään.

*

Vereslihalla.
Kaikki satuttaa.
Kukat pistävät.
Lahden aallot viiltävät.
Tuulenhenkäys ruoska.

Eniten vihloo se mitä ei ole.
Askelten puuttuminen.
Kuulumaton ääni.
Sammunut hymy.

Muisto joka himmenee himmenemistään.

*

Jospa pidän tästä yksinäisyydestä.
Tästä ettei kukaan puhu,
ei kukaan tule.
Hiljaisuus.
Lasinen kupu,
täysin ehyt.

Siinä minä idän.

*

- Satu Vähämaa -Viimeksi päivitetty 7.3.2008

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala 27.6.2013