Hannu Kankaanpää Helsingin kuvaajana

minä ylistän Helsingin katuja roskaista tuulta
valinnanvapauden hihnoja Aleksin sissisotaa
sadetta lihaa Stockmannin kasseja
ruokahalua joka kasvaa syötettäessä
ja pitkiä aamuja reippaita arkia pakokaasussa

Rööperissä syntynyt ja nykyisin Lauttasaaressa asuva kirjailija Hannu Kankaanpää on käsitellyt kotikaupunkiaan niin runoissaan kuin omaelämäkerrallisissa esseissään. Kankaanpään Helsinki ei ole turistien kuvapostikortti eikä haikean nostalgian patinoima valokuva. Kirjailija paljastaa yhteiskunnallisissa runoissaan kaupunkielämän nurjan puolen: yksinäisyyden, kylmyyden, juopot, mielenterveysongelmat, perheväkivallan, syrjäytyneet ja katuväkivallan. Esikaupungin kopeissa yksinäiset naiset vertailevat mielialalääkkeitään, synnyttävät vuokrayksiön lattialle ja kuolevat vaivoin kapaloimansa lapsen viereen, siivoojat pesevät tammikuun pakkasissa kohmeisin sormin ikkunoita Aleksin konttoreissa, tehtaalta eläköityneet miehet istuvat tarpeettomina puistojen penkeillä. Helsinki on rupinen ja rujo, armoton yksinäisilleen.

Mutta kaiken rujouden keskellä on myös lämmön kosketuksia, valon välähdyksiä, joskus jopa arkisen onnen mahdollisuus. Runoilija Viljo Kajava kävelee runojen läpi ja tarjoaa lasillisen, raitiovainu kerää matkamiehiä ja kuljettaa heitä uusille pysäkeille, rauhanmarssit kulkevat läpi kaupungin ja rakastetun pakaroiden puolikuut hymyilevät.

Hannu Kankaanpään myöhempien runokokoelmien maailmaa pehmentää teoksiin astuva lapsi, jonka myötä runoilijan katse entistä enemmän kääntyy myös vanheneviin ja dementoituviin vanhempiin, heidän tarinoihinsa ja tunteisiinsa. Kolme sukupolvea kulkee rinnakkain ja peräkkäin ja Helsinki kulkee heidän mukanaan. Viimeisimmässä kokoelmassa Niin kuin isä pojan kantakaupunki ja esikaupungit ovat vaihtuneet Lauttasaareen, joka runoilijalle näyttäytyy lähes idyllin mahdollisuutena kaikkitietävän meren syleilyssä. Mutta tämänkin idyllin rannoilla mouruavat kaivinkoneet ja puut katoavat. Lauttasaaren arki on lapsiperheen elämää, antoisaa ja rakastavaa, vaikka

Arki jurraa se sininen bussi
täyteen ahdettu aina myöhässä
sammuu Lauttasaaren sillalle
                 (kun mies on taas matkalla
                 sovittamaan horroksen
                 hammasproteesia.)

- Tuija Lassila

Esittely on myös kuunneltavissa Kirjastomedian kautta. Lukijana Aapo Rikala.)

Viimeksi päivitetty 14.6.2010

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 20.2.2013