Kitara

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1958

Teosarvio

Kirjailija on alkulauseessaan tähdentänyt teoksensa kirjoittamisen välttämättömyyttä itselleen ja sen luomisen tuskallisuutta. Se on rujon kääpiön monologin muotoon puettu, mustakuteinen ja raskaspoljentoinen kertomus ihmisen yksinäisyydestä, toivottomasta ja turhasta kaipuusta ihmisten puoleen, koska ulkomaailma ei kykene vastaanottamaan hengen kauneutta, vaan tuomitsee ennakkoluulojensa ja ruman ulkokuoren mukaan. Kitara, jonka välityksellä rujo kääpiö on luullut voivansa välittää ihmisille kaipuunsa kipeyden ja hyvyyden välttämättömyyden myös pahaa tehneelle, rikotaan paholaisen välikappaleena, eikä kääpiölle sen jälkeen jää mitään, minkä vuoksi elää. Lyhytlauseista, eleetöntä ja yksinkertaiseksi tyyliteltyä proosaa. Aihe kiinnostava, joskaan ei aivan viimeistelty.