Viistotaival

Jollakin tavoin tämä romaani tuntuu niin itsestään selvältä johdannolta johonkin laajempaan kokonaisuuteen, että sitä on jopa itsenäisenä teoksena vaikea arvioida. Peruskaavahan on talonpoikaisromaaneista tuttu: nuori tyttö rakastuu itseään melko paljon vanhempaan mieheen ja menee päätäpahkaa naimisiin ja muuttaa miehen kotiin, missä jo ennestään on kaksi vanhaa emäntää, joista vanhempi sisar nyt makaa huoneessaan halvaantuneena. Sen sijaan vastoin perinnettä nuori miniä on enemmänkin kuin tervetullut, ja häntä kohdellaan kuin piispaa pappilassa, kunhan hän vain pysyy talon piirissä. Aviomiehellä on näet avioton lapsi, joka kirjan ajankohtana ja pohjalaisissa olosuhteissa on niin suuri ja salattava häpeä, ettei siitä voida nuorelle miniälle edes kertoa, mutta eihän moinen asia loputtomiin salassa pysy, ja siihen johdannon suhteellinen idyllivaihe taittuu. Pohjalainen murre "istuu' käyttäjiensä puheenparreksi nautittavasti, kerronnassa on lämpöistä luonnikkuutta ja höysteenä huumoria, jota maalaiselämänkuvauksista usein kaipaa. Piiloviritteitä ja ulotteita jatkoon tuntuu olevan mielikuvitusta ja uteliaisuutta kiihottava määrä. Ennustanpa, että tämä on etenkin monelle maaseudun eläjälle oikein mieluinen lukemistuttavuus.