Viistotaival

Ilmi nosti vaivalla päätään tyynyltä ja tuijotti Laimia.
- Siihen tuloo kun myrskynmerkki. Ei sunkaan se mun vikani oo, jos sinä otit sen Aatoksen ja sen kans tehty poikas teköö huarikakaran. Ja sen takia tuloo taloohin morsian kahta kättä heittään. Sä tiärät tarkkahan mikä on tilanne. Aholan Lauri ei fiikallensa täysiä myätäjääsiä anna, jos se meirän Olavin kans naimisihin menöö. Eikä tiärä antaako se eres vihkilupaa. Ja jos antaa, niin täältä Larvasta ne on huanekalut löyryttävä ja muut kapiot kans. Sä tiärät senkin, ettei Olavilla oo enää palijo maharollisuuksia. Mä en olisi ikinä uskonu, jotta saan sen päivän nähärä, jotta Olavi tuaa keskikoulun käynehen taloontyttären morsiamenansa kotia. On meirän opetukset kumminkin sen pääs itäny, ja sinä siinä paasaat näköaloosta ja huanekaluusta.
Laimi istui naama valahtaneena.
- Armi ei tiärä siitä mukulasta mitään, hän sanoi.
- Ei tiäräkkään, sanoi Ilmi ja laski päänsä tyynylle.
- Ja Aholas luullahan, jotta Armi on piänihin päin. Ja sen takia Aholan Lauri vihkiluvan antaa, jos antaa. Sen takia täs onkin oltava siipiänsä myären. Kyllä minä voin kaks tualia ja piianpeilini antaa.
Laimi alkoi tyhjentää peilin laatikkoa.
- Tua tähän mun viäreheni ne tavarat, komensi Ilmi.
Laimi latoi pöydälle sängyn viereen hiusharjan, nutturavalkin, käsipeilin, hiuspinnejä, nipun kirjeitä ja sellofaanipaperista tehdyn joulukuusenkaramellin.
- Mitä tämä täälä teköö? kysyi Laimi ja riiputti kuusenkoristetta.
- Minähän sain sen kakarana joululahajaksi, sanoi Ilmi vihaisena. - Kai mullakin on oikeus muistoohin.

---

Oli jollakin talolla murhettakin asukeistaan. Tienvieren talon aikamiespoika pelasi korttia kamarissaan miesjoukon kanssa. Hirvimäen tytär punasi poskiaan kreppipaperilla ja Mettälässä oli itse isäntä juovuksissa jo muutama tunti kirkonmenojen jälkeen. Emäntä seisoi korvat punottaen kuistilla ja pelkäsi vieraita tulevaksi.