Talvio, Maila
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kirjailija Maila Talvio, 1910-luku. Salon Strindberg. Museoviraston kuvakokoelmat.
Elämäkertatietoa
1960-luvun kulttuurimurroksen jälkeen unohdettu Maila Talvio nousi 1900-luvun lopulla esiin modernisti ristiriitaisena kirjailijapersoonana. Julkisuudessa tarmokas ja optimistinen tahtoihminen kuvasi kaunokirjallisissa teoksissaan kärsimystä ja kuolemaa. Tuotannossaan Talvio käsitteli sekä yhteiskunnallisia ja yksilöpsykologisia ongelmia että Helsingin historiaan liittyviä teemoja.
(Kansallisbiografia)
- - -
oikea nimi Maria (Maila) Mikkola, os. Winter
s. 1871 Hartola
k. 1951 Helsinki
Itä-Hämeen oloja teoksissaan kuvannut Talvio kävi Helsingin suomalaisen yhteiskoulun (1884-88). Hän teki useita opintomatkoja Venäjälle, Liettuaan, Puolaan, Saksaan, Ranskaan, Italiaan ym.
Palkinnot ja arvonimet:
- valtion kirjallisuuspalkinto (1901, -06, -15, -18 ja -36)
- Puolan akatemian kultainen seppele (1936)
- Aleksis Kiven palkinto (1940)
- Hampurin yliopiston Heinrich Steffenin palkinto (1940).
- Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvo (1950)
Maila Talvion varsinainen kirjallinen läpimurto tapahtui romaanissa "Pimeänpirtin hävitys", tuossa "suuressa korven ja pitäjän eepoksessa", jota kirjallisuutemme hyvä saksalainen tuntija J. J. Meyer piti suomalaisen romaanirunouden kaikkein parhaimpiin kuuluvana. . . Maila Talvion tyypillinen asteikko on harvinaisen laaja. Se ulottuu lyyrillis-pateettisesta kuvauksesta iloittelevaan huumoriin ja kirpeään, rankaisevaan satiiriin ja ironiaan saakka. Lauri Viljanen on syyllä nimittänyt häntä "suomalaisen romaanin taikuriksi". On vaikea sanoa, onko ihmisen ja yhteiskunnan vaiko ihmisen ja luonnon välinen suhde etualalla hänen kertomataiteensa ongelmien joukossa - molemmat nämä suuret perusprobleemit ovat askarruttaneet häntä jatkuvasti ja ne kietoutuvat myös usein hänen kertomataiteessaan erottamattomasti toisiinsa.
(Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan,1954.)
"Pimeän pirtin hävitys alkaa Hartolan kirkolta Mäntyharjulle kulkevan maantien kuvauksella ja koko kertomus kuvastaa Itä-Hämeen räikeitä yhteiskunnallisia vastakohtia sisältävää elämää 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Myös Itä-Hämeen kartanoiden elämää on kuvattu teoksessa.
Ennen Maila Talvion teosten pitkää sarjaa Itä-Häme oli suomalaisessa kertomakirjallisuudessa käsittelemätön maakunta. . . Vasta Maila Talvio esitteli Itä-Hämeen ihmiset ja olot kaunokirjallisessa valaistuksessa. Tämä tapahtui varsin perusteellisesti: kirjailijamme tuotannon lähtökohta on Hartolan sydänmaankylän Nipulin kartanon Haapaniemen keinu, ja samoille pitäjänmaisemille kertoja toi viimeisenkin henkilönsä Lokakuun morsiamen. Näiden kahden kertomuksen puolivuosisataiseen väliaikaan mahtuu parisenkymmentä romaania, puolentoistakymmentä novelli- ja puhekokoelmaa, kymmenkunta näytelmää sekä lisäksi elämänkertoja ja pikkukirjasia, yhteensä n. 7000 sivua. Niiden joukossa on edustava määrä kotiseutuaiheisiakin teoksia, joiden katsotaan kuuluvan kansalliskirjallisuuteemme. Niiden miljöönä on itähämäläinen kartanoyhteiskunta, jossa syvä juopa vallitsee turmeltuneen maalaisherrasväen ja hiljaisen rahvaan välillä. Tendenssi kohdistuu lähinnä pitäjän herroihin.
Itä-Hämettä käsittelevän kirjallisuuden luettelossa on ehdottomasti mainittava Maila Talvion muistikuvat Rukkaset ja kukkaset, joissa tekijä kertoo pienen Marin muistelmia lapsuutensa Hartolasta Rautaveden rannoilta ja Nipulin sydänmailta. Kertomuksen sivuilla elävät vuosisadan lopun Hartolan säätyläiset ja talonpojat, sillä kaikki paikat ja henkilöt on mainittu oikeilla nimillään. Rukkaset ja kukkaset on maakunnan tyttären sanainen seppele syntymäseudulleen . . . Itähämäläinen lukija varmasti sanoo, että Maila Talvio oli ennen kaikkea kotiseutunsa kuvaaja."
(E. J. Ellilä, 1966.)
(Kansallisbiografia)
- - -
oikea nimi Maria (Maila) Mikkola, os. Winter
s. 1871 Hartola
k. 1951 Helsinki
Itä-Hämeen oloja teoksissaan kuvannut Talvio kävi Helsingin suomalaisen yhteiskoulun (1884-88). Hän teki useita opintomatkoja Venäjälle, Liettuaan, Puolaan, Saksaan, Ranskaan, Italiaan ym.
Palkinnot ja arvonimet:
- valtion kirjallisuuspalkinto (1901, -06, -15, -18 ja -36)
- Puolan akatemian kultainen seppele (1936)
- Aleksis Kiven palkinto (1940)
- Hampurin yliopiston Heinrich Steffenin palkinto (1940).
- Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvo (1950)
Maila Talvion varsinainen kirjallinen läpimurto tapahtui romaanissa "Pimeänpirtin hävitys", tuossa "suuressa korven ja pitäjän eepoksessa", jota kirjallisuutemme hyvä saksalainen tuntija J. J. Meyer piti suomalaisen romaanirunouden kaikkein parhaimpiin kuuluvana. . . Maila Talvion tyypillinen asteikko on harvinaisen laaja. Se ulottuu lyyrillis-pateettisesta kuvauksesta iloittelevaan huumoriin ja kirpeään, rankaisevaan satiiriin ja ironiaan saakka. Lauri Viljanen on syyllä nimittänyt häntä "suomalaisen romaanin taikuriksi". On vaikea sanoa, onko ihmisen ja yhteiskunnan vaiko ihmisen ja luonnon välinen suhde etualalla hänen kertomataiteensa ongelmien joukossa - molemmat nämä suuret perusprobleemit ovat askarruttaneet häntä jatkuvasti ja ne kietoutuvat myös usein hänen kertomataiteessaan erottamattomasti toisiinsa.
(Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan,1954.)
"Pimeän pirtin hävitys alkaa Hartolan kirkolta Mäntyharjulle kulkevan maantien kuvauksella ja koko kertomus kuvastaa Itä-Hämeen räikeitä yhteiskunnallisia vastakohtia sisältävää elämää 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Myös Itä-Hämeen kartanoiden elämää on kuvattu teoksessa.
Ennen Maila Talvion teosten pitkää sarjaa Itä-Häme oli suomalaisessa kertomakirjallisuudessa käsittelemätön maakunta. . . Vasta Maila Talvio esitteli Itä-Hämeen ihmiset ja olot kaunokirjallisessa valaistuksessa. Tämä tapahtui varsin perusteellisesti: kirjailijamme tuotannon lähtökohta on Hartolan sydänmaankylän Nipulin kartanon Haapaniemen keinu, ja samoille pitäjänmaisemille kertoja toi viimeisenkin henkilönsä Lokakuun morsiamen. Näiden kahden kertomuksen puolivuosisataiseen väliaikaan mahtuu parisenkymmentä romaania, puolentoistakymmentä novelli- ja puhekokoelmaa, kymmenkunta näytelmää sekä lisäksi elämänkertoja ja pikkukirjasia, yhteensä n. 7000 sivua. Niiden joukossa on edustava määrä kotiseutuaiheisiakin teoksia, joiden katsotaan kuuluvan kansalliskirjallisuuteemme. Niiden miljöönä on itähämäläinen kartanoyhteiskunta, jossa syvä juopa vallitsee turmeltuneen maalaisherrasväen ja hiljaisen rahvaan välillä. Tendenssi kohdistuu lähinnä pitäjän herroihin.
Itä-Hämettä käsittelevän kirjallisuuden luettelossa on ehdottomasti mainittava Maila Talvion muistikuvat Rukkaset ja kukkaset, joissa tekijä kertoo pienen Marin muistelmia lapsuutensa Hartolasta Rautaveden rannoilta ja Nipulin sydänmailta. Kertomuksen sivuilla elävät vuosisadan lopun Hartolan säätyläiset ja talonpojat, sillä kaikki paikat ja henkilöt on mainittu oikeilla nimillään. Rukkaset ja kukkaset on maakunnan tyttären sanainen seppele syntymäseudulleen . . . Itähämäläinen lukija varmasti sanoo, että Maila Talvio oli ennen kaikkea kotiseutunsa kuvaaja."
(E. J. Ellilä, 1966.)
Tekstinäyte
Viimeisellä rekikelillä ajoi Winterin perhe Savelasta Hartolan isoonpappilaan, minne Julia Malvina Bonsdorff, vastanimitetyn Hartolan kirkkoherran Adolf Magnus Winterin vaimo, nyt muutti toisen kerran - olihan hän 8-vuotiaana lapsena vanhempiensa mukana ensi kerran tullut tänne, tullut Haminasta syntymäkaupungistaan, missä hänen isänsä Nils Robert Bonsdorff oli ollut kadettikoulussa miekkailun ja matematiikan opettajana. Miten sopiva hän lienee ollut syrjäisen maaseurakunnan sielunpaimeneksi ja miten paljon hän lienee osannut suomenkieltä? Joka tapauksessa pitäjässä sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen vielä muistetaan joitakin kaskuja "Punstohv-vainajasta". Muistetaan, että hän lukusijoilla mielellään itse halusi luettaa lapset "ettei kanttuor peäsis` kiusuamaa niitä". Kanttori nähtävästi ajan tavan mukaan piti velvollisuutenaan sovelluttaa käytännössä olevia rangaistuskeinoja huonolukuisiin lapsukaisiin: pistettiin heidät pöydän alle, tai vedettiin heidän otsaansa mustekynällä risti, tai lyötiin vitsalla sormille, ynnä muuta samantapaista. Niinikään muistetaan pitäjässä, että Punstohv-vainajan pappilassa, vaikka rovasti oli jättänyt miekkailun-opettajan tehtävät Haminaan ja ruvennut Hartolaan papiksi, seinillä yhä riippui miekkoja ja floretteja, joilla hänen poikansa varttuessaan leikkivät, siten jo vaistomaisesti valmistaessaan itseään sotilasuralle - tulihan kaksi heistä sittemmin kenraaliksi keisarillisessa venäläisessä sotaväessä.
Rukkaset ja kukkaset: muistinäkyjä, 1947.
Rukkaset ja kukkaset: muistinäkyjä, 1947.
Videot
Lähteitä ja viittauksia
- Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan. WSOY 1954, s. 287 ja 290.
- E. J. Ellilä teoksessa Suvijuhla. Itä-Hämeen kansanopiston 20-vuotisjulkaisu juhannuksena 1928, s. 7.
- E. J. Ellilä. Itähämäläisiä kirjailijoita, 1966, s. 18-19.