Mikkonen, Sari

- Olin murrosikäisenä Säyneisen nuorisokuorossa ja musiikin sisällä oleminen oli hienoa. Vieläkin muistan jonkin joulukonsertin Hoosiannan, sen miltä tuntui kuunnella ensimmäistä ääntä ja täydentää sitä toisella. On luonnonvastaista, että ihmiset laulavat enää niin vähän.
- Kirjallisuuden merkitystä muinaisella 70-luvun maaseudulla ei voi liikaa korostaa. Kun ympärillä eletty elämä oli ankkuroitunut eloonjäämisen fyysisiin realiteetteihin, kirjoista löytyi silminnäkijätodistuksia muunlaisista mahdollisuuksista. Ajatusten oli siis mahdollista 'nousta katonteon vaiheita korkeammalle', Haanpäätä mukaillakseni.
- Luonto oli minulle kauneutta ja on sitä edelleen. Saman naturalistin hämmästyksen näen nyt nuoremman poikani kasvoilla, kun hän tutkii hyönteisiä, kasveja tai maasta kaivamiaan toukkia.
- Taiteen olemus ja määritteleminen jäi tätä kirjoittaessani kaihertamaan. Kauneuden kokemus on varmaankin kaikelle elolliselle yhteistä, eri tasoilla, sillä se palvelee eloonjäämistä. Taide sitten... itse arvelen, että taide ja uskonto ovat kuoleman kaksi tytärtä. Kun muinainen esi-ihminen kehittyi niin paljon erilleen eläimistä, että alkoi ymmärtää surra kuolleitaan, tuo käsittämätön asia oli puettava orastavan mielikuvituksen luomiin muotoihin ja ehkä näin syntyivät ensimmäiset abstraktiot, jotka taas ruokkivat vuorostaan toisiaan.

mieluisa paikka: maailmalla, kotimaassa, fantasiamaailmassa:
- Olen asunut Suomen lisäksi Australiassa, Espanjassa ja nyt Italiassa. Kai omat elämänvaiheet määräävät, mistä seudusta jää hellin muisto. Itse ajattelen tällä hetkellä nostalgisimmin paitsi Australian maisemia myös Espanjaa, ehkä lähinnä sen sympaattista, mukavasti suhisevaa ja rytmisesti paukuttavaa kieltä. Son locos, los tios...
- Englantia osasin auttavasti entuudestaan ensimmäisen muuton aikaan, espanjan ja italian olen joutunut opettelemaan tyhjästä. Erinomaista tasoa en ole näissä kielissä saavuttanut ja kaiken lisäksi aivoilla on rasittava ominaisuus varastoida uusia kieliä entisten päälle. Kun muutimme Madridiin, espanjan kieli tuntui hävittävän päästä kaiken sinne peruskoulussa ja lukiossa väkisin säilötyn ruotsin. Kun Italiassa vuorostaan oli pakko ruveta pärjäämään maan kielellä, se pyyhki altaan espanjan, jota kyllä edelleen ymmärrän mutta en saa enää suustani ulos. Aivojen kapasiteetti on valitettavan rajallinen.
- Oma kieli kärsii väistämättä tässä prosessissa. Suomen kieli on pikkuruikkuinen kuriositeetti, jolla kirjoittaminen tuntuu usein järjettömältä. Kirjojen kirjoittaminen muutenkin tuntuu vähän väliä aivan tarpeettomalta.
- Olen tullut havainnoineeksi erilaisia kieleen ja kansallisuuteen liittyviä seikkoja. Meitä maahanmuuttajiakin on niin moneksi, toiset vääränvärisiä pakolaisia, toiset etuoikeutettuja rodullisesti ja taloudellisesti. Ja mitä omalle kansallistunteelle tapahtuu, kun isänmaa on koko Eurooppa? Miten lasten kasvattaminen onnistuu, kun heitä riepottaa ympäriinsä - synnyttää Espanjassa ja dumppaa kouluun Italiassa - ja vie kohta jonnekin muualle? Nämä ovat kipeitä, monia koskettavia kysymyksiä.