Leskinen, Juice

Ylioppilas Juankosken yhteiskoulu 1969.
Asuinpaikka Juankoski -1974.
Taiteilija, muusikko

Palkinnot: Tampereen kaupungin säveltaidepalkinto -85
Valtion säveltaidepalkinto -89
Juha Vainion palkinto -91
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto -92
Vuoden runoilija -94

Juice Leskinen oli tamperelainen "koko kansan" muusikko ja lauluntekijä, jonka kirjallinen tuotanto käsittää sanoitusten ohella runoteoksia, lastenlyriikkaa, henkilöhistoriaa, suomennoksia sekä lukemattomia kirjoituksia lehdissä ja antologioissa. Juicen runoja on käännetty englanniksi.

Juice Leskinen kertoo kirjoittamisestaan: "Ajatusmaailmani on verbaalinen, ei siis matemaattinen tai vastaava. Työ valitsi minut."
Leskisen valtavan suosion saaneita laulutekstejä ilmestyi kokoelmana Sonetteja laumalle vuonna 1975. Leskisen musiikin ihailijat innostuivat, kriitikot eivät. "Sonetteja laumalle on paluupostia ihailijoille, jotka saavat kylpyammeessa tai muuten yksikseen hoilaten kertailla idoliaan. Kokoelman muut osastot, itseään ´runoa´ tavoittelevat, käyvät kertakäyttösutkauksista." (TS 23.11.75, Ilpo Tuomarila)
Leskinen ei lannistunut, vaan jatkoi kirjoittamista musiikin ohella. Mutta vasta 1994 ilmestynyt kokoelma Äeti hellytti kriitikot arvioimaan tekstejä vakavasti otettavana runoutena. Tosin lapsille riimitelty Räkä ja roiskis (1992) oli jo saanut runsaasti kiitosta. "Äeti ei ole mikään suuri runoteos, vaan lehdykänomainen puheenvuoro, jonka voisi löytää jostain kahvilan pöydältä. Kirjan ansio on siinä, ettei se yritä olle enempää kuin on. -- Se on runoutta." (TS 11.10.94, Taina Ratia)

"Yritän jakaa aikani tilaustöiden (artikkelit, pakinat, käännökset, esittelyt), musiikin (levyt ja kiertueet) sekä vapaan kirjoittamisen (kirjat, näytelmät) kesken", kertoo Leskinen nykyisen luovan työnsä lähtökohdista. "Sählään niin monilla foorumeilla, että keskimäärin aiheilla on vara valita toteutuksensa, mitä pidän onnellisena alkutilanteena."
Juice Leskinen kertoo itselleen tärkeistä kirjoista ja kirjailijoista: "Kotimainen kaunokirjallisuus kauttaaltaan on tärkeätä, runous ehkä varsin korostetusti. Jos nimiä pitää luetella, niin tässä tärkeimpiä: Viita, Leino, Linna, Huovinen, Waltari, Paasilinna (E), Laine (J), Haavikko, Anhava; hengenheimolaisiksi voisi laskea kaikki, mutta ehkä jätän Linnan, Waltarin, Haavikon ja Anhavan siihen listaan merkkaamatta."
Omasta tuotannostaan hän pitää merkittävimpänä runokokoelmaa Äeti (1994). "Koska se merkitsi lukijain tavoittaneen kanssani yhteisen kielen, ja kritiikin oli siinä vaiheessa annettava periksi."
Pirkanmaalaisuus sinänsä ei ole Leskiselle tärkeää. "Lähinnä koen tärkeäksi sen jännitteen mikä syntyy savolaisuuteni ja tamperelaisuuteni välille, koska vasta siitä sain kipinän edetä juuri tällä tiellä."

"Tärkeitä vuosia kehittymiseni kannalta ovat 1988 (maksakirroosi) ja 1990 (joutava oikeudenkäynti): noina vuosina pääsin itseni kanssa tasapainoon ja valtion niskan päälle."
1990-luvulla ilmestyivät lastenkirjat Räkä ja Roiskis, Räkä ja Roiskis suuvedellä ja Räkä ja Roiskis naisissa. Toimittaja Mari Viertolan teksti kuvaa hyvin kirjojen henkeä: "Juice Leskinen on aina ollut ensisijaisesti sanoilla leikittelijä, teki hän sitten iskelmiä, rokkia, runoja, lastenkirjoja, näytelmiä tai Räkä ja Roiskis -kirjoja, jotka ovat eräänlainen yhdistelmä kaikesta edellisestä. Arkisissakin sanoissa on monimerkityksisyyden voimaa, mutta toisaalta voimaa on myös riimeissä, ja näistä runouden ikivanhoista totuuksista syntyy varsin juicekas soppa: jos ei rimmaa, keksitään uudissana, joka varmasti rimmaa." (TS 19.10.1995, Mari Viertola)
Vesa Karonen toteaa kirjoista: "Vapaamittainen lyriikka karttoi riimejä ohjelmallisesti, mutta Juicen riimit vapauttavat säännöistä. Syvempää tarkoitusta hänen lyriikastaan en aina keksi, mutta ei liene tarkoituskaan. -- Hänen hyväntuulinen huolettomuutensa rentouttaa. Kun luen Juicea, oloni on muikea." (HS 4.1.1997, Vesa Karonen)

Vuonna 2002 ilmestyi runokokoelma Ilonkorjuun aika, josta toimittaja Tuomo Karhu sanoo: "Juice Leskisen neljännestätoista kokoelmasta Ilonkorjuun aika löytyvät aiemmastakin tuotannosta tutut elementit: paikoin nokkeloinniksi kääntyvää, parhaimmillaan aitoa kielellistä iloa tarjoavaa sanailua sekä kosolti itsekeskeistä - vaan ainakaan runosta Ex päätellen ei itsekästä - elämän pohdiskelua." (TS 5.1.2003, Tuomo Karhu)