aham ja ela
Tyyppi
novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Alkukieli
Tekstinäyte
Ela pukee päälleen pumpulipuvun, kevyen kuin niittyvilla, kiipeää kalliolle, katsoo kauas siihen suuntaan, mihin lapset kerran lähtivät. Ikävä täyttää hänet, valuu yli, ja hän pyytää, että Tuuli ottaisi siivilleen ja kantaisi hänet unohduksen maahan.
Tuuli pukeutuu mustaan, valittaa kivien koloissa, kallion laella ja meren aalloissa. Lennättää sieltä valkosiipisen linnun Elan sydämeen. Lintu laulaa kauniimmin kuin yksikään ennen, ja hymy alkaa leikkiä Elan kasvoilla.
Kun Tuuli näkee sen, se vaihtaa pimeän vaatteensa tulen väriseksi, tanssii ja soi.
Levollisena Ela katselee miestään ja vierasta naista rannalla. He toistavat sen, minkä hän hyvin muistaa, mutta mikä on melkein ihmisiän takana. Hänen katseensa kulkee miehen vartalolla ja naisen vartalolla, ja hän uneksii itsensä vieraan sijaan.
Kallion kolosta nousee verso, humahtaa täyteen mittaan, puhkaisee pakahtuvan nuppunsa verenpunaiseksi unikoksi, unikkojen mereksi, joka virtaa kalliota alas ja ympäröi rannalla seisojat.
Ela laskeutuu metsään, kokoaa oksia tulta varten valmistaakseen aterian, palaa kotiin, kerää korin täyteen omenia ja kattaa pöydän kolmelle.
He syövät äänettöminä. Tuuli ja linnut pidättävät hengitystään. Ja Aham katsoo Elaa kuin pyytäen, ja Ela muistaa Ahamin sanat kauan sitten: "Vain vapaa on onnellinen."
Tuuli pukeutuu mustaan, valittaa kivien koloissa, kallion laella ja meren aalloissa. Lennättää sieltä valkosiipisen linnun Elan sydämeen. Lintu laulaa kauniimmin kuin yksikään ennen, ja hymy alkaa leikkiä Elan kasvoilla.
Kun Tuuli näkee sen, se vaihtaa pimeän vaatteensa tulen väriseksi, tanssii ja soi.
Levollisena Ela katselee miestään ja vierasta naista rannalla. He toistavat sen, minkä hän hyvin muistaa, mutta mikä on melkein ihmisiän takana. Hänen katseensa kulkee miehen vartalolla ja naisen vartalolla, ja hän uneksii itsensä vieraan sijaan.
Kallion kolosta nousee verso, humahtaa täyteen mittaan, puhkaisee pakahtuvan nuppunsa verenpunaiseksi unikoksi, unikkojen mereksi, joka virtaa kalliota alas ja ympäröi rannalla seisojat.
Ela laskeutuu metsään, kokoaa oksia tulta varten valmistaakseen aterian, palaa kotiin, kerää korin täyteen omenia ja kattaa pöydän kolmelle.
He syövät äänettöminä. Tuuli ja linnut pidättävät hengitystään. Ja Aham katsoo Elaa kuin pyytäen, ja Ela muistaa Ahamin sanat kauan sitten: "Vain vapaa on onnellinen."