Sanos muuta

Arne Nevanlinna kirjoittaa juuristaan, isästään, iästään ja itsestään monipuolisesti mutta ei itsestään selvästi. Hän tapaa alter egonsa 30-luvun Helsingissä ja vuosisadan vaihteen Roomassa. Hän puhuu taiteista, pyykinpesusta, kananluista ja fasisteista. Hän tanssii tangoa kirjallisuuden kanssa, riitelee itsekseen ja inhimillistää esineitä, mutta ei esineellistä ihmisiä. Hän arvostelee armeijaa, mutta puolustaa sitä perinteen jatkajana ja öljykatastrofissa tahriintuneiden lintujen pesijänä. Hän vie lukijan komitean istuntoon vuonna 2003 ja digitelevisiolähestykseen Helsingin edustan kallioluodolla vuonna 2103. Nevanlinna on parantumaton urbanisti, mutta löytää eniten maalaisuutta pääkaupunkiseudulta.