Etelän viimeinen kaunotar

Siinä hän oli – Etelän tyttö aidoimmillaan. (…) Hänessä oli viehättävän suorasukaisella sanavalmiudella kuorrutettua neuvokkuutta, hänen perhetaustakseen saattoi aavistaa joukon omistautuneita isiä, veljiä ja ihailijoita aina Etelän suuruuden päivistä asti, ja hänestä huokui pettämätöntä viileyttä, joka saattoi olla tulosta vain loputtoman kuuman ilmanalan koulinnasta. Hänen puheessaan oli sävyjä, joilla monennettiin orjia ja muserrettiin jenkkikapteeneita, ja toisaalta hyväilevän lempeitä vivahteita, jotka sointuivat uskomattoman ihastuttavasti pimeään iltaan.
(takakansiteksti)