Perhekronikka

Ahtaaksi oli isoisälleni käynyt asuminen Simbirskin kuvernementissa omalla sukutilallaan, jonka Moskovan tsaarit olivat lahjoittaneet hänen esi-isilleen; ahtaaksi ei tilanpuutteen vuoksi, sillä metsää, peltomaata, niittyjä ja muuta hyvää oli yllin kyllin, vaan sen vuoksi että sukutilalla, joka oli kuulunut kokonaan hänen isänsä isoisälle, alkoi olla jo liian monta omistajaa. Tapahtumien kehitys oli ollut varsin yksinkertainen; kolmessa polvessa perätysten suvulle oli syntynyt poika ja joitakin tyttäriä, joista muutamat menivät naimisiin ja saivat myötäjäisiksi osan talonpojista ja osan maasta. Heidän osuutensa eivät kylläkään olleet suuria, mutta nyt oli jo neljällä isännällä omistusoikeus jakamattomaan yhteismaahan, ja isoisästäni, joka kärsimättömänä, äkkipikaisena ja suorasukaisena luonteena vihasi perhe- ja rajariitoja, alkoi eläminen vanhoilla asuinsijoilla tuntua sietämättömältä.