Delta
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Tomi Kontion Delta on kirja rakkaudesta, lapsuudesta ja puheesta – siitä miten sanoilla rakennetaan ja kootaan muistoja, tunteita ja ilmaisuja.
Teoksen maailmaa kuvaa suistomaa eli delta, juoksevan veden kuljettamasta aineksesta jokien laskupaikoille syntynyt muodostuma. Runojen havainnot, aistimukset ja tunteet kerrostuvat penkereen lailla kohti elämän reunoja ja ylikin.
Kokoelmassa pohditaan, kuinka monta kertaa minä muuttuu sinuksi ja maailma minuksi. Niissä puhutaan taidokkaasti sanomisen vaikeudesta, lauseista, joiden selkeyden taakse piiloutuvat suurimmat totuudet. Turvallisempaa on joskus vaieta tai puhua ainakin rakkaudesta vain sipuli suussa.
Runot tunnustelevat ihmisen juuria ja menneisyyden kuvia sekä surua, luopumista, menettämistä. Ne paljastavat kipeitä kohtaloita, kasvottomia naisia ja miehen, jonka ilta saattaa jälleen venyä liian pitkäksi.
Ikäpolvensa arvostetuimpiin runoilijoihin kuuluva Tomi Kontio tunnetaan suvereenina kirjoittajana, jonka kirkkaat säkeet ovat välittömiä kansallisaarteita. Hänen uusin teoksensa Delta on upea kokoelma leikkisää ja vakavaa, suurilinjaista ja molekyylimäisen tarkkaa runoutta. (Teos)
Tomi Kontion viides runokokoelma, Delta, on sävyltään yhtä melankolinen kuin kaksi edellistä runoteosta, vaikka raadollinen lähiötodellisuus loistaakin nyt poissaolollaan. Teos koostuu kauttaaltaan herkästä, säemuotoisesta lyriikasta, jossa on vahva lataus, mutta liikkuupa Kontio paikoin myös keveämmällä, humoristisemmalla tasolla: ”solet, ruotsalaisten aurinko sinä olet”.
Runojen maailmoissa rakkaus, kuolema ja menetys ovat edelleen vahvasti läsnä: ”Metsähiiri kulki hiljaa kuin kuiskaus/ kuusien taakse, enkä erottanut/ mikä oli se viesti, joka siirtyi tästä maasta/ siihen toiseen, siihen mihin katosit/ siihen missä sinä et ole.” (s. 35) Monessa runossa puhuja palaa lapsuuden vahvoihin kokemuksiin, joita sävyttävät ihmisen haavoittuvuuden ja kuolevaisuuden tajuaminen. Yksi Deltan vaikuttavimmista ja koskettavimmista runoista lieneekin ´Kun he muuttivat naapuriin´, jossa runon puhuja seuraa lapsena tyttärensä menettäneen naapuripariskunnan tragediaa: ”Keinu roikkui kuin surullinen u-kirjain/ kahden kellertyvän koivun välissä/ kuin uni tai unelma tai usko/ jota punaisen muovilapion poikkipuuton risti/ ilkkui hiekkalaatikon kummulla.” (s. 23)
Mutta mihin sitten viittaa kokoelman nimi, Delta? Delta on kreikkalaisten aakkosten neljäs kirjain, kolmionmuotoinen. Delta tarkoittaa myös jokisuistoa ja ruotsinkielessä verbiä joka merkitsee osallistumista, osanottoa. Tomi Kontion runokokoelmassa delta rinnastuu edellä mainittujen lisäksi ainakin lentokoneeseen, purjeeseen tai kasville laskeutuneeseen kehrääjään, joka on kuin ”ruosteinen delta”. Runot, joissa delta jollakin lailla esiintyy on kiehtovasti merkitty pienellä, lähes huomaamattomalla kolmiolla, erotukseksi muista kokoelman runoista. Delta tuntuukin kokoelmassa merkitsevän jotakin liikkeessä olevaa, kuin aika ja elämä, jotka virtaavat ihmisen läpi, luovat etäisyyksiä ihmisten välille. Muutoksen hyväksyminen on ihmiselle välttämätöntä, sillä pysähtyneisyys, pysyvyys on elämän vastakohta: ”Ikuinen on vain synonyymi kuolemalle, sille että me olemme viimein yhtä”. (s. 33)
- Silene Lehto/ Sanojen aika -
Teoksen maailmaa kuvaa suistomaa eli delta, juoksevan veden kuljettamasta aineksesta jokien laskupaikoille syntynyt muodostuma. Runojen havainnot, aistimukset ja tunteet kerrostuvat penkereen lailla kohti elämän reunoja ja ylikin.
Kokoelmassa pohditaan, kuinka monta kertaa minä muuttuu sinuksi ja maailma minuksi. Niissä puhutaan taidokkaasti sanomisen vaikeudesta, lauseista, joiden selkeyden taakse piiloutuvat suurimmat totuudet. Turvallisempaa on joskus vaieta tai puhua ainakin rakkaudesta vain sipuli suussa.
Runot tunnustelevat ihmisen juuria ja menneisyyden kuvia sekä surua, luopumista, menettämistä. Ne paljastavat kipeitä kohtaloita, kasvottomia naisia ja miehen, jonka ilta saattaa jälleen venyä liian pitkäksi.
Ikäpolvensa arvostetuimpiin runoilijoihin kuuluva Tomi Kontio tunnetaan suvereenina kirjoittajana, jonka kirkkaat säkeet ovat välittömiä kansallisaarteita. Hänen uusin teoksensa Delta on upea kokoelma leikkisää ja vakavaa, suurilinjaista ja molekyylimäisen tarkkaa runoutta. (Teos)
Tomi Kontion viides runokokoelma, Delta, on sävyltään yhtä melankolinen kuin kaksi edellistä runoteosta, vaikka raadollinen lähiötodellisuus loistaakin nyt poissaolollaan. Teos koostuu kauttaaltaan herkästä, säemuotoisesta lyriikasta, jossa on vahva lataus, mutta liikkuupa Kontio paikoin myös keveämmällä, humoristisemmalla tasolla: ”solet, ruotsalaisten aurinko sinä olet”.
Runojen maailmoissa rakkaus, kuolema ja menetys ovat edelleen vahvasti läsnä: ”Metsähiiri kulki hiljaa kuin kuiskaus/ kuusien taakse, enkä erottanut/ mikä oli se viesti, joka siirtyi tästä maasta/ siihen toiseen, siihen mihin katosit/ siihen missä sinä et ole.” (s. 35) Monessa runossa puhuja palaa lapsuuden vahvoihin kokemuksiin, joita sävyttävät ihmisen haavoittuvuuden ja kuolevaisuuden tajuaminen. Yksi Deltan vaikuttavimmista ja koskettavimmista runoista lieneekin ´Kun he muuttivat naapuriin´, jossa runon puhuja seuraa lapsena tyttärensä menettäneen naapuripariskunnan tragediaa: ”Keinu roikkui kuin surullinen u-kirjain/ kahden kellertyvän koivun välissä/ kuin uni tai unelma tai usko/ jota punaisen muovilapion poikkipuuton risti/ ilkkui hiekkalaatikon kummulla.” (s. 23)
Mutta mihin sitten viittaa kokoelman nimi, Delta? Delta on kreikkalaisten aakkosten neljäs kirjain, kolmionmuotoinen. Delta tarkoittaa myös jokisuistoa ja ruotsinkielessä verbiä joka merkitsee osallistumista, osanottoa. Tomi Kontion runokokoelmassa delta rinnastuu edellä mainittujen lisäksi ainakin lentokoneeseen, purjeeseen tai kasville laskeutuneeseen kehrääjään, joka on kuin ”ruosteinen delta”. Runot, joissa delta jollakin lailla esiintyy on kiehtovasti merkitty pienellä, lähes huomaamattomalla kolmiolla, erotukseksi muista kokoelman runoista. Delta tuntuukin kokoelmassa merkitsevän jotakin liikkeessä olevaa, kuin aika ja elämä, jotka virtaavat ihmisen läpi, luovat etäisyyksiä ihmisten välille. Muutoksen hyväksyminen on ihmiselle välttämätöntä, sillä pysähtyneisyys, pysyvyys on elämän vastakohta: ”Ikuinen on vain synonyymi kuolemalle, sille että me olemme viimein yhtä”. (s. 33)
- Silene Lehto/ Sanojen aika -
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
44