Aurinko. Porkkana. Vesi

Laaksonen sekoittaa tässä kirjassaan sekä vakavaa että huumoria – välillä huumori nousee kielestä itsestään, eikä oikein osaa sanoa, "pitäisikö" sen olla hauskaa vai ei. Murrerunous helposti tulkitaan hassutteluksi, vaikka ei sen välttämättä ole "tarkoitus" olla. Toisaalta, onko sillä väliä miksi jokin tuntuu hauskalta. Ympäristöä, esim. suhdetta metsään ja kasveihin käsittelevät runot ovat hyvin ajankohtaisia, kuten myös kannanotto maakuntien ja kaupunkien väliseen jännitteeseen. Välillä puhujien suhde eläin- ja kasvimaailmaan lipsahtaa minun makuuni liian romantisoiduksi. Laaksosen murrerunous on hiottua, rytmisesti vahvaa. Visuaalisesti kaunis teos kuvituksineen. Pidin enemmän kuin oletin etukäteen.