Pirkko Saision uusin kirja on harvinaisen hybridi, jos ajattelee teoksen lajityyppiä. Lyhytproosakokoelman ympärillä on kehyskertomus, jossa tekijä tuo itsensä näkyviin, kommentoi tekstiään, sekaantuu siihen alituiseen, kirjoittaa oikeastaan kirjoittamisesta eikä henkilöhahmoistaan joita pyörittelee miten sattuu, avuttomia. Saision teksti on taas ilmaisultaan terävää. Jonkinlainen varmuus hehkuu kirjan fragmenteista tavalla, joka tekee kirjoituksen lukemiselle hyvää. Tunnen itseni näytelmän katsojaksi samalla kun meneillään ovat harjoitukset, tai ehkä vasta suunnittelu, käsikirjoituksen kehittely, ja sepä onkin kiinnostavaa. Toisaalta Saisio kommentoi erilaista elämänmenoa – suosikkini olivat Pussy Riotin jäsenen kummat kuviot vankilakeikan jälkeen.
Kuten totesin, kyseessä on paljolti kirja kirjoittamisesta, ja sellaisena siitä saa tietysti kirjoittajana paljon. Saisio näyttää henkilöiden toiminnan motiivien pohdintaa, dialogin viemistä (hän on dialogin mestari, joten luin näitä kohtia tarkasti koska itse en ymmärrä asiasta oikein mitään vaikka yritän) ja sitä, miten fiktion mieli on kuriton ja kiskoo kirjoittajankin odottamattomaan suuntaan kuin innostunut koira. Pidin erityisesti siitä, miten Saisio käy läpi ja pohtii kirjoittamisensa suuria teemoja: rakkaus, petos, kuolema… Autofiktiollakin Saisio leikkii teoksessa, kuten tunnetussa trilogiassaan, mutta nyt hieman eri tavoin. Epäröintejä on moniaineksinen teos, jossa riittää tutkittavaa. On mahtavaa, että kirjailijan ja kustantajan rohkeus on riittänyt loppuun asti näin omintakeisen kokonaisuuden toteuttamisessa.
"Kohteeksi päätyminen ei ole kohteeksi joutujan asia, siitä päättävät ne, joilla on taipumusta etsiä harhaileville tunteilleen kohteita, minulla on." (s. 15)
