Keskustelu

Sivupiirin käyttäjän arvio

30.1.2015

Memer on asustanut koko ikänsä Oraakkelin talossa, väylävoutinsa seurassa. Kaikkina seitsemänätoistavuotena on Ansulin kaupunki ollut Aldien miehitysvallan alaisena, ketkä valtaan astuttuaan hajoittivat kaikki paikallisten jumalien ja esi-isien alttarit sekä patsaat, suuren yliopiston kirjaston kirjat heitettiin jokeen ja lukeminen kiellettiin.

Osa kirjoista kuitenkin pelastettiin ja ne päätyivät väylävouti Sulter Galvan haltuun. Hän piilotti kirjat salaiseen huoneeseen, jonne kuka tahansa ei päässyt. Yllätyksekseen vielä pieni Memer oli oppinut tavan päästä salaiseen huoneeseen hänen edesmenneeltä äidiltään. Paikka oli kaksikon salaisuus. Illoin vanha Galva opetti nuorempaa lukemaan.

Erään kerran Memerin ollessa ostoksilla kaupungilla kohtasi hän leijonakesyttäjä Gry Barren, joka oli tullut runoilija miehensä Orrec Barren seurassa tarkastaakseen huhun historiallisista kirjoista ja Ansuliin Aldivaltiaan pyynnöstä.

Ansulin kansan keskellä alkaa syttyä kapinan kipinä, jonka uhrina ovat Aldivaltias sekä Aldipapit, jotka palvovat eri jumalaa, kuin paikalliset. Orrec Barrenista näyttää tulleen kansan puolestapuhuja, mutta mihin se johtaa.

Itse pidin enemmän ensimäisestä osasta, joka oli Näkemisen lahja. Sanan mahti käsitteli hyvin kulttuurien eroja ja ymmärrystä toisen maan kansalaisiin, asioita, joita nykyäänkin näkee mediassa. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, ei tämä ole mikään poliittinen kirja! Teema vain käsittelee yhteisymmärryksen ja -työn puutetta. Kirja jäi mukavasti kesken, joten toivon että seuraava kirja jatkaa siitä. (Brunojr / Sivupiiri)