Keskustelu

Sivupiirin käyttäjän arvio

12.1.2015

Kirjassa on kaksi minäkertojaa, jotka vaihtelevat joka toisessa luvussa. Molemmilla on täysin erilainen elämänsä ja elämäntilanteensa, mutta loppua kohden tarinat alkavat sulautua yhteen hätkähdyttävällä tavalla.

”Jossain saattoi olla elämää, joku kävellä puiston poikki varuillaan. Mutta minä istuin sivussa siitä, vanhan kivitalon ylimmässä kerroksessa, purkillinen muistoja ympärilläni. Ja sinä jokaisessa niistä.

Äkkiä tuntui selvältä että kirjoitan sinulle kirjeen. Siitä huolimatta etten tiedä, missä nykyään olet.”

Parasta kirjassa ovat pienet yksityiskohdat, jotka kuitenkin muodostavat upean kokonaisuuden yksinkertaisellakin huumorilla väritettynä. Teksti on ihanan mutkatonta kertoen silti paljon vähin sanoin.