Keskustelu

Sivupiirin käyttäjän arvio

14.1.2015

Tora on kuolemansairas: hänellä on spitaali, Leprana myös tunnettu. Hänet on tuomittu kuolemaan, ja sitä odotellessa Tora joutuu elämään Bergelin spitaalisairaalassa muiden taudin sairastajien kanssa.

Norjalainen maalaistyttö Tora oli 13-vuotias, kun kylän pappi kuljetti hänet Bergeliin. Hän oli jo menettänyt äitinsä lepraan, nyt oli hänen vuoronsa. Myös lapsuuden ystävä ja hänen rakas Endre oli muuttanut vuotta aiemmin Bergeliin, työn perään, mutta lähtiessään hän oli luvannut hakea Toran vuotta myöhemmin luoksensa. Nyt hän oli menossa sinne, mutta mahdollisuudet nähdä Endre ovat mahdottomat, muurien sisällä ollessaan.

Spitaalisairaalassa oli useita kuolemansairaita ihmisiä, joihin myös hän lukeutui. Alkuun vain sisäinen jalkakipu olikin todettu vakavammaksi taudiksi, jolle ei löydy parannusta. Alkuun Tora ei hyväksynyt kohtaloaan. Hän väitteli ihmisiä ja oli omissa oloissaan suremassa kohtaloaan. Mutta pian hän tutustuu sairaalan yöhoitajaan Martheen ja alkaa tutustua myös muihinkin sairaalan asukkaisiin, mukaviin ja vähemmän mukaviin.

Kirja sijoittui 1800-luvulle, Napoleonin sodan aikoihin. Kirja kertoi hyvin tarkasti Toran elämästä spitaalisairaalassa ja sitä ennen. Tunteet olivat usein tarkoin kuvattu.

Alkuun en millään jaksanut lukea kirjaa, mutta parin kappaleen jälkeen juoni alkoi kiinnostaa enemmän ja innostuin jatkamaan lukemista. Välillä hiukan ällötti jotkin kohdat, mutta onhan se jotenkin odotettavissa, kun kyse on aiemmin pelätystä sairaudesta Leprasta, josta ei ollut paranemista, kuin hyvin harvoilla. Välillä tuli semmoisia kohtia, joihin teki mieli sanoa: "Eihän tuo ole mahdollista!", mutta puolustan kirjaa sillä, etteihän se ole täysin totta, ja nuo mahdottomat kohdat toivat kiinnostusta lisää kirjaan. Suosittelen siis kaikille, joita tämmöinen suht varhaishistoria kiinnostaa. (Brunojr / Sivupiiri)