Keskustelu

TuomasA

21.9.2020

Harry Salmenniemen novellisarjan kolmas teos on aiempien tapaan moninaisista viittauksista ja pohjateksteistä rakentuva, silmääiskevä ja hienovaraisen ironinen kokoelma. Tällä kertaa sotaolosuhteet muodostavat punaista lankaa useamman kertomuksen välille. Joistakin Salmenniemen teksteistä syntyy erikoinen kielellinen kokemus: kieli on niin tarkkaa, niin hiottua, että se hävittää itsensä näkyvistä. Viitteitä-novelli tuntuu vinoilevan lempeästi kirjallisuudentutkimukselle, Sukufilmejä taas elokuvakritiikille. Teos vaatii täsmällisen uudelleenlukemisen vielä joskus.

”Olen lapsi, joka taluttaa itseään kädestä, enkä siksi vastaa lauseistani.” (s. 50)

”On monia asioita, joista en todellakaan tiedä mielipidettäni, en edes osaa päättää vaivaavatko nämä asiat minua todella.” (s. 90)