Seppo Puttonen ja Nadja Nowak nostavat seuraavat kirjat kevään mielenkiintoisimmiksi:

Seppo Puttonen:

Kevään kirjoissa oli paljon naiskirjailijoiden voimakastyylisiä teoksia. He kuvasivat isoja traagisia ajanjaksoja ihmisten elämässä, valheentunutta nykyelämää tai sellaista tulevaisuutta, joka saattaa jakaa ihmiset kuin valkoisella viivalla hyviin ja huonoihin. Keväällä luetuista kirjoista nostan mielenkiintoisimmiksi seuraavat:

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme On vuoden iso romaani Neuvostoliitossa eläneestä runoilijasta Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään kahden maailmansodan välisissä Euroopan myllerryksissä. Tämä kirja saattaa olla minulle Se vuoden kirja, jonka ylittävää lukuelämystä ei syksyllä tule.

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet Arvoituksellinen romaani valheellisesta ajastamme ja mahdollisista rinnakkaistodellisuuksista, joista voimme vain kuvitellen saada aavistuksen. Romaani jää askarruttamaan hyvällä tavalla mieltä.

Tua Harno: Ne jotka jäävät Neljän sukupolven kattava tarina miehistä, jotka jättävät naisensa. Kirjan motto on: eivät ne rakasta, jotka lähtevät, vaan ne jotka jäävät.

Anne Leinonen: Viivamaalari Tulevaisuuden kauhukuva siitä kuinka käsitetaiteilija Mia piirtää yhdessä Ursulan kanssa valkoista viivaa katuun ja jakaa ihmiset hyviin ja huonoihin. Yhteiskunnasta on tullut arpajaiskenttä, jossa aviopuolisotkin arvotaan.

Salla Simukka: Punainen kuin veri Kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa on tiivistä, jännittävää ja koukuttavaa kerrontaa. Salla Simukasta ei ole turhaan tulossa ilmiö kansainvälisestikin. Idea lastensatujen ja dekkarin yhteensovittamisesta toimii.

Juhani Karila: Gorilla Kevään räväkkä esikoinen, jonka rytminen mielikuvituksen ja kerronnan nopeus tempaa mukaan. Hullu huumori tyrskähdyttää lukijaa. Odotan jännityksellä Karilan seuraavaa kirjaa.

Antti Leikas: Huopaaminen Toisella kirjallaan Leikas jatkaa vesilläoloa. Tsekkiläismakuisella huumorilla väritetty kertomus kuljettaa kahta suomalaismiestä Tšekkeihin myymään jotain mistä he eivät oikein itsekään tiedä mitä.

Hannu Väisänen: Taivaanvartijat Kuvataiteilijan sanailoittelu jatkuu edelleen. Nyt päähenkilö saa jo taiteilijana töitä alttaritaulujen maalaajana. Siinä iskevät yhteen vanhoilliset kirkon ihmisten taidekäsitykset ja nuoren taiteilijan kunnianhimo.

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla Kirjallisuuden vanhimpia aiheita - kolmiodraama. Silti Marttinen saa esiin jotain persoonallista, ja hän kirjoittaa jännitystarinaa siitä, mistä petos alkaa ja milloin se paljastuu.

Juha Siro: Babel - Tampereen runoja Kevään erikoinen yllättäjä. Siro on rakentanut ison maailman runoelmien varaan. Ajatuksena on ottaa lähes koko maailma haltuun yhdessä hetkessä Pispalan työhuoneessa.

Nadja Nowakin kevään nostot:

Antti Tuomainen, Synkkä niin kuin sydämeni. Synkkä niin kuin sydämeni on Tuomaisen neljäs rikosromaani ja hän yllättää taas kerran. On ehdottomasti mielenkiintoisimpia ja omaäänisimpiä rikoskirjailijoitamme.

Seppo Jokinen, Vihan sukua Tamperelainen rikoskomisario Sakari Koskinen jaksaa uurastaa. Vihan sukua on 18. dekkari, jossa maanläheinen ja rauhallinen komisario Koskinen ratkoo rikoksia. Talo räjähtää, ohikiitävä juna suistuu raiteiltaan, raaka murha, pommiepäily. Tässä osa Tampereella pelkoa kylvävästä rikossumasta. Koskisen mukaan kyse ei kuitenkaan ole terrorismista vaan terrorista - ja erityisesti vihasta, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle.

Johanna Holmström, Itämaa ja Kati Hiekkapelto, Kolibri Molemmat kirjailijat kirjoittavat maahanmuuttajataustaisista ja pistävät miettimään sitä, kuka on oikeasti vieras. Kati Hiekkapellon Kolibri on dekkari, jossa nuori rikostutkija Anna Fekete selvittelee ensimmäistä juttuaan. Hyvä esikoisdekkari.

Leena Krohn: Hotel Sapiens, Anne Leinonen: Viivamaalari, Marisha Rasi-Koskinen: Valheet, Maarit Verronen: Varjonainen Nämä neljä romaania ovat ilmestyneet tänä keväänä ja kaikki ne kertovat rinnakkaistodellisuuden kautta nykymaailmasta erittäin osuvasti ja tarkasti.

Pauliina Salminen: Miehittäjän morsiamet Erittäin mielenkiintoinen teos siitä, kun suomalaiset miehittivät Itä-Karjalaa ja jättivät perinnöksi ainakin 500 lasta.