Toisinaan valo hiipuu

Terapian päättyminen täyttää Tuulikin epätoivolla. Hän ei ole valmis käsittelemään ahdistustaan yksin ja työvoimatoimistokin pistää hänet kahvilaan työkokeiluun, josta ei tahdo tulla mitään. Mitä voi nuori aikuinen tehdä ilman opiskelupaikkaa ja työkokemusta? Eläkkeellä oleva naapuri samasta kerrostalosta pyytää Tuulikkia kissavahdiksi ja luo samalla valoa Tuulikin mielessä myllertävään sysimustaan pimeyteen. Tuulikin välit äitiin ovat ristiriitaiset ja isää hänellä ei ole, joten naapurista tulee nopeasti tärkeä turvasatama.

Emma Sofianna Söderholmin Toisinaan valo hiipuu kuvaa viiltävän rehellisesti aikuistuvan nuoren kipua ja yhteiskunnan turvaverkkojen haurautta. Sitä miten yksin voidaan ahdistuksen ja itsetuhoisuuten kanssa jättää. Dialogi on aitoa ja psykologinen kuvaus realistisen uskottavaa. Vaikka romaani tarjoaa hidasta edistymistä ja toivoa, se ei tarjoa helppoja ratkaisuja. Toisinaan valo hiipuu tarjoaa samaistumispintoja ja vertaistukea erityisesti ahdistuksen kanssa kamppailevalle nuorelle, mutta sen lukeminen olisi erittäin tärkeää myös aikuisille, joilla on valtaa vaikuttaa nuorten pahoinvoinnin ehkäisemiseen. 

Mielenterveyden teemoja käsitteli myös Söderholmin aiempi, päihteiden käyttöön keskittyvä esikoisteos Edes hetken elossa. Kirjailija on myös toimittanut yhdessä Heikki Savolan kanssa sitaattikirjan Syitä elää. Siinä suomalaiset kertovat nimettöminä asioista, jotka ovat auttaneet heitä selviämään vaikeimman yli.