Surun ja ilon kaupunki

Tämä kirja on monessa suhteessa Mika Valtarin kaikista parhaita. Se on kirjoitettu ajatukset virkeinä ja tunteet lämpiminä. Siitä ei voine löytää mitään laimeita, väsähtäneitä kohtia. Lukija seuraa herpaantumatta kertomusta sivulta sivulle loppuun asti. Teos on kokoelma helsinkiläisaiheisia novelleja, jotka on kerrottu palasittain, vuorotellen. Kerrotaan lyhyt kohtaus ja siirrytään sitten toiseen, ja jatketaan niin kauan, että jokainen saadaan jonkinlaiseen loppuun. Tämä tekotapa, jota muutkin ovat käyttäneet, antaa teokselle vilkkautta ja keveyttä muutamien aiheiden raskaudestakin huolimatta. Useat, ehkä useimmat kirjan henkilöistä ja tapahtumista vaikuttavat todellisilta ja uskottavilta. Sellaisia ovat esim. nuori kirjailija ja se, mikä häntä koskee; pieni poika unelmineen ja kaleidoskooppeineen; koulu poika Veli Sunnila innostuksineen ja uhmamielineen; vanha rehtori periaatteineen, Mutta muutamat panevat epäillen pudistamaan päätä siellä ja täällä, vaikka ovatkin kuvatut riuskasti ja mielenkiintoisesti. Sellaisia ovat mielestämme esim. vanha täti Sunnqvist, joka kuolemaisillaan ollen tahtoo välttämättä tietää, miten sanomalehden jatkoromaani loppuu: torpanmies maalta. Nämä tällaiset ovat kuitenkin kiinnostavia nekin ja heidän tarinaansa seuraa jännittyneenä. Mitään suurta tai erikoista ei teoksessa kuitenkaan ole.