Vuoristo, P. S.

tapahtumat tulevaiset!

Sitten on pussi ripustettava siihen tiheään puuhun, ja itse pitää jäädä seisomaan puun viereen ja olla aivan ääneti, kunnes kuuluu huuhkajan huuto kolme kertaa. Se on haltia, joka huuhkajana näin ilmoittaa hyväksymisensä ja on valmis vastaamaan kysymyksiin. Näin oli muori kertonut.

KAISA: Ja sitten me kyselemme koko tulevaisuutemme. Voi, kuinka hauskaa!

KALLE: Mutta sinä et saa yhtään pelätä, vaikka haltia tulisi ihan viereemme.

KAISA: En minä pelkää, kun sinä olet mukana. Enhän minä pelännyt pimeinä syksyiltoinakaan kun metsätietä koulusta kotiin kuljimme.

KALLE: Niin, ethän silloin pelännyt mutta tämä onkin aivan toista. Moni on pelännyt ja juossut tiehensä kesken kaiken.

KAISA: Mutta minäpä en pelästy enkä juokse pakoon, en.

KALLE: Hyvä on. (Katsoo kelloansa.) Kello onkin jo kaksitoista. Silloin haltiat parhaiten liikkuvat, ja nyt me siis alamme. Kun huuhkajan huuto on kuulunut, saat sinä ensin kysyä kolme asiaa, ja sitten kysyn minä. Ota taikapussisi ja seuraa minua. (Lapset kiertävät kolme kertaa tiheimmän puun, ja Kalle lukee loitsun. Sitten he ripustavat pussit puuhun ja jäävät sen viereen ääneti seisomaan. Pian kuuluu kolme huuhkajan huutoa. Kun ei Kaisa ala kysyä, koettaa Kalle viittomalla kehoittaa häntä kysymään. Mutta kun se ei auta, hän kysyy Kaisan puolesta.)

KALLE: Kuinka monta vuotta tämä Kaisa vielä elää?

HUUHKAJAN ÄÄNI: Viisi kertaa kymmenen.

KALLE: Kuinka monta vuotta minä vielä elän?

HUUHKAJAN ÄÄNI: Kuusi kertaa kymmenen.

KALLE: Mikä tästä Kaisasta tulee?

HUUHKAJAN ÄÄNI: Puuron keittäjä.

KALLE: Mikä minusta tulee?

HUUHKAJAN ÄÄNI: Hevosmies.

KALLE: Mihin tautiin tuo Kaisa kuolee?

HUUHKAJAN ÄÄNI: Hukkuu veteen.

KALLE: Mihin tautiin minä kuolen?

HUUHKAJAN ÄÄNI: Hevonen potkaisee.

KALLE: Siinä ne asiat nyt olivat. Mutta minäpä en rupea hevosmieheksi ja varon aina hevosia, etteivät ne saa minua potkaistuksi.

KAISA: Enkä minä rupea puuron keittäjäksi enkä ikinä mene vesille enkä sinne siis huku. Huono oli haltia, kun ei edes ruustinnaksi toimittanut.

KALLE: Huono oli, kun ei edes ministeriksi toimittanut. Menköön itse hevosen potkittavaksi!

KAISA: Hukkukoon itse veteen!

(Samassa tulee metsästä rumaksi naamioitu ja rumasti puettu haltia uhkaavan näköisenä käsi koholla. Lapset säikähtävät pahanpäiväisesti, kirkaisevat ja yrittävät paeta, mutta haltia huutaa uhkaavasti: Seis! Silloin lapset pysähtyvät.)

HALTIA ankarasti: Te olette tehneet suuren rikoksen. Olette moittineet haltiaa, joka hyväntahtoisesti on teille tulevia ennustanut. Nyt saatte siitä rangaistuksen.

LAPSET (polvistuvat haltian eteen ja sanovat yhteen ääneen): Armoa, armoa! Me olimme ajattelemattomia. Emme me ikinä enää haltioita moiti emmekä halveksi. Armahtakaa meitä tämä kerta. (Samassa saapuvat lasten vanhemmat. Haltia väistyy puun taakse.)

ISÄ: Mitä tämä merkitsee? Mitä te täällä metsässä keskiyöllä teette siinä polvillanne? (Lapset nousevat.)

KALLE: Me tulimme tänne ottamaan tietoja tulevaisuudestamme, kuten muorikin ennen vanhaan oli tehnyt.

KAISA: Ja haltia ennustikin meille, mutta kun me olimme tyytymättömiä ja moitimme sitä, se aikoi rangaista meitä.

KALLE: Pyysimme haltialta anteeksi ja siksi olimme polvillamme äsken.

ÄITI: Mutta minne tuo haltia nyt on joutunut, kun ei tässä näy ketään?

KALLE: Tuonne se väistyi puun taakse.

ISÄ (astuen sinne): Tuossako se haltia nyt on? (Tarttuu haltiaa niskaan ja taluttaa sen esille.)

KAISA: Varo, isä, se voi suuttua!

ISÄ: Suuttukoon. Mutta mitä ilveilyä tämä oikeastaan on? (Riistää naamarin haltian kasvoilta.) Tämähän on naapurin Mikko. Ettekö häntä tunne? Mitä sinä, poika vintiö, täällä kummittelet?


(Ote näytelmästä Taikoja tekemässä; Lumottu prinsessa ja muita lastennäytelmiä 1938)