Kaamosmaa

Ei ole helppoa kirjoittaa romaanissa toivosta ja vastoinkäymisistä niin, että syntyy oikean elämän tuntu eikä asetelmaa. Jatkaessaan Taivaan painamista muistamamme Pieti-Antin perheen vaiheita on Oiva Arvola yhä varmistunut ihmiskuvauksessaan. Antin, Akneksen, Kallen ja Iita-Marian sisikunnista hän noutaa räjähteitä, jotka nostattavat dramaattisia vireitä, mutta mitoitus on erittäin huolellinen ja äkillisetkin liikahdukset sovitetaan rytmiin. Niin kasvaa tuo pariskunta ja niin kasvavat nyt erityisesti nuoret. Töiden ja leikkien kuvaukset sulautuvat juoneen sekä ihmisten käsittelyn että kansatieteen kannalta antoisina, ja tapahtuma-ajan Länsi-Lapin suuret yleiset ilmiöt, kuten työttömyys, Kemin lakot ja hätkähdyttävänä mahdollisuutena esittäytyvä kommunismi, kumahtavat romaaniin etäisinä ja sittenkin ulottuen Antin perheeseen saakka. Kaamosmaa päättyy siten, että lukija uumoilee Arvolan vielä jatkavan sukukertomusta. Moni taitaa jo sitä odottaakin.