Pohjolan aurinkokuningas
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
2/1971
Teosarvio
Pohjolan-Pirhonen, Ursula: Pohjolan Aurinkokuningas.
Kustaa III on aina kiehtonut historiantutkijoita ja -harrastajia Hänen monessa mielessä arvoituksellinen henkilönsä on tarjonnut mahdollisuuksia lukuisiin tulkintoihin. Suomalaista historiantutkimusta taas on kiinnostanut G. M. Sprengtportenin särmikäs persoona. Ainesta historialliselle romaanille on siis noilta 1700-luvun loppukymmeniltä riittämiin, etenkin kun kustavilaisen ajan ihmiset olivat taipuvaisia kaikenlaiseen salatieteilyyn. Ursula Pohjolan-Pirhosen uusin romaani kertoo vauhdikkaasti kylläkin Kustaa-kuninkaan hovielämästä ja Sprengtportenin toimista, mutta varsinainen kantava juoni kirjasta puuttuu. Teos koostuu hieman irrallisista episodeista, joiden yhteenkuuluvuudesta sellainen lukija, jolla ei entuudestaan ole tietoja ajan tapahtumakehityksestä, ei varmaankaan oikein pääse perille. Kun arvattavasti kirjailijalla on jatkoa tekeillä, toivoisin siihen enemmän kiinteyttä.