Kirvesvarrenveistäjän omakuva
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1/1966
Teosarvio
Esikoisrunoilijat joskus ilahduttavat määrätynlaisella omaperäisyydellä, niin tällä kertaa Yrjö Saarenpääkin. Nimen lupaama "omakuva" runoista todella muodostuu, tosin voi huomata naiivejakin piirteitä, mutta kuitenkin. Pieniä turhaan huomiota herättäviä kirjapainoteknillisiä erikoisuuksia on. mutta. niillekin voi .hymyillä leppeästi. Epätasaisuudestaan huolimatta siis mukava kokoelma. Turha kuitenkin monin kappalein kirjastoihin hankkia.