Viha

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1953

Teosarvio

Kirjan päähenkilö Erik luulee työtoverinsa vihaavan häntä ja kasvattaa tästä päähänpinttymästä kokonaisen elämänohjelman. Taitavasti kerrottu psykologinen tutkielma vihantunteen kasvusta ja romahduksesta; mutta samalla myös romaani ihmisen suhteesta maailmaan, olemassaoloon. Lassi Nummi on käyttänyt tässä kirjassa suhteellisen normaalia kertomatapaa, joten "Viha" avautuu monin verroin helpommin kuin esimerksiksi hänen aikaisempi proosateoksensa "Maisema". Hiukan viivyttelevän, laajahkoja kuvauksia suosivan tyylinsä vuoksi "Vihakin" soveltuu silti parhaiten valikoudun kirjallisuuden ystäville.