Mayerlingin rakastavaiset
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
7&8/1976
Teosarvio
Prinssi Rudolfin ja Mary (miksei Maria?) Vetseran surullinen rakkaustarina on jo monet kerrat innoittanut niin kirjailijoita kuin elokuvantekijöitäkin. Takakannen mukaan Anetilla ("salanimellä kirjoittava huomattava ranskalainen kulttuurihenkilö") on ollut käytössään entuudestaan tuntematonta aineistoa, mm. kirjeitä, siksi jälleen uusi romaani näistä rakastavaisista, jotka mieluummin kuolivat yhdessä kuin elivät erikseen. Ei tämä ihan huono kirja ole. Aineksia olisi ollut pahimmanlaatuiseen nyyhkytarinaan, mutta Anet onnistuu pysyttelemään melko asiallisilla linjoilla myös lopussa, missä ylitunteellisuuteen olisi ollut helppo sortua.