Sfinksi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1987

Teosarvio

Tapahtumapaikkoina ovat Pariisin diskot ja Harlemin öinen hämärä. Kuvauskohteena on rakkaus, joka lomittuu kuolemaan. Päähenkilö kertoo rakastetustaan, joka aivan yllättäen kuolee. Luultavasti kertoja on mies ja hänen rakastettunsa nainen, mutta aivan varmaa se ei ole. Tapahtumat verhoutuvat puolihämärään. Kertoja on rakastettunsa vallassa mutta kykenee samalla tarkkailemaan tätä ja itseään äärimmäisen viileästi. Hän on niin "cool", että hän alkaa tuntua epätodelliselta. Myös hänen käyttämänsä kieli on käsitteellistä, toisinaan teennäistäkin. Teos päättyy kertojan kuolemaan. Mistään ei tunnu jäävän mitään jälkeä, millään ei ole merkitystä, paitsi rakkaudella itsellään, Sfinksillä joka ei paljasta salaisuuttaan, Kiinnostava esikoisteos. Garréta on varmasti tehnyt viisaasti vetäytyessään pois julkisuudesta, New Yorkiin opiskelemaan. (Maailmassa, meilläkin, on liian paljon esimerkkejä kirjailijoista, jotka julistetaan esikoisteoksensa jälkeen klassikoiksi - ja saavat seuraavana vuonna väistyä uusien "klassikoiden" tieltä.)