Pukke Punamuurahaisen seikkailut
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
7-8/1947
Teosarvio
Pukke on muurahaiskeon tuhlaajapoika, joka, kallistaen korvansa agitaattori Luiru Lyhytsiiven kuiskutuksille, "viittaa kintaalla" muurahaisyhteiskunnan työntäyteiselle elämälle ja lähtee ulos avaraan hyönteismaailmaan. Siellä se saa lukemattomia uusia tuttavia sekä joutuu toinen toistaan hurjempaan seikkailuun, mutta toteaa lopulta kuitenkin oman maan mansikaksi ja palaa katuvaisena kotikeolleen. Oikein onnistunut esikoisteos. Olisi kuvitettuna vieläkin hauskempi.
A-K. K.
A-K. K.