Päivänkoitto

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1959

Teosarvio

Tällä kertaa amerikkalainen lääkärikirjailija tuntuu tavallista huolellisemmin paneutuneen aiheeseensa, ja suurelta osalta amerikkalaiseen mielisairaalamiljööjön sijoitettu romaani on kiinnostavaa luettavaa sekä mielisairaiden hoidossa käytettyjen uusien lääkeaineiden esittelyn että amerikkalaisiin mielisairaaloihin kohdistettujen paljastustensa ansiosta. Rakkausaihekaan ei ole aivan yhtä kaavamainen ja lattea kuin monessa aikaisemmassa Slaughterin romaanissa, sillä romaanin sankari joutuu kauan kamppailemaan ja kokeilemaan uusia mahdollisuuksia palauttaakseen rakastamansa naisen normaaliin yhteiskuntaan skitsofrenian kahleista. Tämän Slaughterin romaanin ottaisin kyllä kirjastoon.